Sanoin

Lueskelin vanhoja runojani ja löysin tämän yhden, jonka olen kirjoittanut luultavimmin 17- tai 18-vuotiaana, yli kymmenen vuotta sitten siis. Pidin sitä silloin aivan loistavana, parhaanani. Nyt se näyttäytyy minulle lähinnä kliseisenä ja naiivina. Enkä ymmärrä yhtään mitä siinä yritän ajaa takaa.

No, silloin kuitenkin kirjoitin runoja, paljon. Jos bändille kirjoitettuja englannin kielisiä biisintekstejä ei lasketa, niin nykyään kirjoitan ehkä kolme runoa vuodessa. Johonkin sekin palo katosi.


Sanoin

Olen muistellut haikaillen
niitä monia öitä
Niitä öitä
valon ja pimeän huoneissa
joita ei kai edes koskaan ollut

Niinä öinä vaelsin
unissani pimeille tasangoille
niin karuille
ettei edes sammal niillä kasva

Välillä kun en nukkunut
kirjoitin suuria tarinoita
jotka ovat nyt kadonneet
muististani
ja papereilta

Mutta mihin olisi niistäkään ollut
joita kirjoitin yökaudet
vain unien
ja kieroutuneen todellisuuden
harhakuvaelmia
joiden arvo
on vain niiden sanoissa

Ei voi nähdä yhteyksiä
muistanen sinun sanoneen
en näkisi enää minäkään
vaikka voisin
kai lisäsin

Ei todellisuudesta voi kirjoittaa
ja sitähän eivät unet ole
mutta mihin ne
yhteydet
ja merkitykset
mihin ne menivät

Mitä millään on väliä
kirjoitin tai en
mitä sitten
kun ei kukaan niitä saattanut lukea

Ja enhän minä edes kirjoittanut
sillä nehän olivat vain sanoja
mikä minä olen niitä omimaan