Kasasin Juuson vuoden 2007 lopulla nauhoitetut rummut ja pohjat joiden päälle ne oli soitettu biiseiksi. End of Innocencen rummuista ei saanut mitään irti ja Wicked Dreamsissa oli joku outo epäsynkka bassorummuissa, joten sain kasattua vain kuusi biisiä. Ne ovat todella karun kuuloisia. Rummuille ei ole tehty juuri mitään, vain hieman equtettu basaria ja säädetty tasoja. Bassot on koneen soittamia Ollin toiveiden mukaisesti ja kitarat mun ja Villen soittamia piuha suoraan koneeseen kiinni pääasiassa ensimmäisellä otolla. Vahvistukset ja efektoinnit on tehty virtuaalivahvistimen valmisasetuksilla. Laulut on myös otettu pääasiassa ensimmäisellä otolla. Eli ei kuulosta hyvältä soundien, soiton tai laulun puolesta, mutta ei ole tarkoituskaan. Kuten ei ollut alunperinkään, kun ne tosiaan soitettiin ja laulettiin vain pohjiksi rumpujen nauhoittamista varten. Tässä nämä nyt on jonain dokumentaationa:
City of Sun
Beyond Expectations
True Believer
Stephen Is Writing Dreams
Moonlight Park
Gypsies Travelin' in H-minor
keskiviikko 16. joulukuuta 2009
tiistai 8. joulukuuta 2009
Lostlore tiedottaa: muutoksia kokoonpanossa
Lostloren perustajajäsenistöön lukeutuva rumpali Juuso ilmoitti tänään lopettavansa bändissämme soittamisen. Ilmoitus oli odotettu, mutta silti se tuli jotenkin vähän puun takaa. Mutta täysin ymmärrettävä päätös on, sillä on ollut havaittavissa jo jonkin aikaa, että Juuso ei ole nauttinut treeneistämme enää entiseen malliin ja perhe-elämä vie hyvin suuren osan hänen huomiostaan.
Ilmoitin välittömästi Juuson viestin jälkeen Facebookissa, että bändissämme on rumpalin paikka auki. Veikko vastasi heti olevansa kiinnostunut. Koska meidän oli muutenkin tarkoitus treffata Veikon kanssa tänään, niin oli helppoa kutsua hänet suoraan treeneihimme antamaan näyttöjä ja tutustumaan biiseihin.
Seuraa pika-analyysi Veikosta potentiaalisena Lostloren rumpalina: Hyviin puoliin lukeutuu esimerkiksi sellainen seikka, että kaikki bändin jäsenistä tuntevat Veikon, minä toki parhaiten, ja on selvää, että Veikko persoonana sopisi bändiimme. Kiihkeänä rock- ja heavy-musiikin harrastajana Veikko myös osaa oletettavasti asennoitua musiikkiimme oikealla tavalla. Ensimmäisten lyhyitten treeniemme perusteella oli myös havaittavissa, että Veikko on yllättävän nopea rumpali sekä käsistään että jaloistaan. Kehittymismahdollisuudet ovat myös varmasti valtaisat, kun ottaa huomioon, mille tasolle hän on kehittänyt itsensä kitaristina. Myös Veikon lähestyminen soittamiseen oli lupaava: hän ei yrittänytkään soittaa täydellisesti, vaan lähti itselleen uusiin biiseihin tunteella mukaan.
Tässä piilevät myös suurimmat uhkakuvat. Jaksaako Veikko kakkosbändissään (jota Lostlore hänelle eittämättä olisi) paneutua soittamiseen niin paljon, että harjoittelee soittamaan biisit niin hyvin ja tarkasti, että se tunteella soittaminen ei sekoita kaikkea. Tai jaksaako hän ylipäätänsä paneutua rumpujen soittamiseen sellaisella intensiteetillä, että oppisi soittamaan niitä kunnolla. Kuten jo edellä mainitsin, kehittymismahdollisuudet ovat valtaisat. Vaikka Veikko aika nopea onkin soittamaan, huomasi hänet oman lempimusiikkinsa lapseksi. Miten häneltä sujuu soitto, kun ei enää mennäkään neljään ja onko hänellä kiinnostusta tai edes mahdollisuutta harjoitella soittamaan muulla tavoin? Treenit kestävät kaksi tuntia viikossa ja Veikolla ei ole kotona rumpuja. Tarvittava paneutuminen melkein tarkoittaisi omatoimista harjoittelua Veikon ykkösbändin treeniksellä. Lisäksi arveluttaa Veikon sitoutumisen aste. Hän on kuitenkin aina ensisijaisesti kitaristi ja Lostlore ei tule koskaan olemaan hänen ykkösbändinsä.
Ajatus Veikosta Lostloren rumpalina siis herättää paljon kysymyksiä. Ehkä jopa liian paljon? Onneksi tässä ei ole mihinkään kiire, joten tilannetta voi tarkkailla ja vähän kuunnella muiden mielipiteitä.
Yksi tämän muutoksen aiheuttamista ikävistä asioista on suunnittelemieni nauhoitusten siirtyminen vähintään vuodella. Ehkä pitäisi paneutua uudella tavalla niihin Juuson kaksi vuotta sitten nauhoittamiin rumpuraitoihin ja katsoa saisiko niistä jotain aikaiseksi.
Ilmoitin välittömästi Juuson viestin jälkeen Facebookissa, että bändissämme on rumpalin paikka auki. Veikko vastasi heti olevansa kiinnostunut. Koska meidän oli muutenkin tarkoitus treffata Veikon kanssa tänään, niin oli helppoa kutsua hänet suoraan treeneihimme antamaan näyttöjä ja tutustumaan biiseihin.
Seuraa pika-analyysi Veikosta potentiaalisena Lostloren rumpalina: Hyviin puoliin lukeutuu esimerkiksi sellainen seikka, että kaikki bändin jäsenistä tuntevat Veikon, minä toki parhaiten, ja on selvää, että Veikko persoonana sopisi bändiimme. Kiihkeänä rock- ja heavy-musiikin harrastajana Veikko myös osaa oletettavasti asennoitua musiikkiimme oikealla tavalla. Ensimmäisten lyhyitten treeniemme perusteella oli myös havaittavissa, että Veikko on yllättävän nopea rumpali sekä käsistään että jaloistaan. Kehittymismahdollisuudet ovat myös varmasti valtaisat, kun ottaa huomioon, mille tasolle hän on kehittänyt itsensä kitaristina. Myös Veikon lähestyminen soittamiseen oli lupaava: hän ei yrittänytkään soittaa täydellisesti, vaan lähti itselleen uusiin biiseihin tunteella mukaan.
Tässä piilevät myös suurimmat uhkakuvat. Jaksaako Veikko kakkosbändissään (jota Lostlore hänelle eittämättä olisi) paneutua soittamiseen niin paljon, että harjoittelee soittamaan biisit niin hyvin ja tarkasti, että se tunteella soittaminen ei sekoita kaikkea. Tai jaksaako hän ylipäätänsä paneutua rumpujen soittamiseen sellaisella intensiteetillä, että oppisi soittamaan niitä kunnolla. Kuten jo edellä mainitsin, kehittymismahdollisuudet ovat valtaisat. Vaikka Veikko aika nopea onkin soittamaan, huomasi hänet oman lempimusiikkinsa lapseksi. Miten häneltä sujuu soitto, kun ei enää mennäkään neljään ja onko hänellä kiinnostusta tai edes mahdollisuutta harjoitella soittamaan muulla tavoin? Treenit kestävät kaksi tuntia viikossa ja Veikolla ei ole kotona rumpuja. Tarvittava paneutuminen melkein tarkoittaisi omatoimista harjoittelua Veikon ykkösbändin treeniksellä. Lisäksi arveluttaa Veikon sitoutumisen aste. Hän on kuitenkin aina ensisijaisesti kitaristi ja Lostlore ei tule koskaan olemaan hänen ykkösbändinsä.
Ajatus Veikosta Lostloren rumpalina siis herättää paljon kysymyksiä. Ehkä jopa liian paljon? Onneksi tässä ei ole mihinkään kiire, joten tilannetta voi tarkkailla ja vähän kuunnella muiden mielipiteitä.
Yksi tämän muutoksen aiheuttamista ikävistä asioista on suunnittelemieni nauhoitusten siirtyminen vähintään vuodella. Ehkä pitäisi paneutua uudella tavalla niihin Juuson kaksi vuotta sitten nauhoittamiin rumpuraitoihin ja katsoa saisiko niistä jotain aikaiseksi.
perjantai 4. joulukuuta 2009
Soul Music
Soul Music
Tell me your stories
Introduce me to your saviour
In this mental state
I'm willing to believe anything
Angels of Heaven, see me suffering
Christ or god of any name
I'm begging, I'm praying
please take away my pain
Or Satan are you willing
to take my worthless soul?
I'll gladly sell it to you
only for taking this pain away
[Chorus:]
I was waiting for the lightning
It didn't come
I was ready to make a deal
but you never called me back
I see no light at the end of the tunnel
Not even a train coming my way
And still it would be better
compared to this nothingness
Coldness wraps around me
At least this can't be Hell
I'm tired and I want to go home
Who could give me home?
[Chorus:]
I was waiting for the lightning
It didn't come
I was ready to make a deal
but you never called me back
Oiskohan tuon aiemmissa kirjoituksissani mainostamani uuden biisin sanoitus nyt vihdoin tässä. Tämä on siis jo neljäs kyseiseen biisiin kirjoittamani teksti. Aika synkkää tilitystä ja puberteettisen naiivia kritiikkiä uskontoa kohtaan, mutta ainakin tuntuu sopivan biisiin tahdituksensa puolesta. Ja kun tekstin synnyttäminen on nyt ollut niin pirun vaikeaa viime aikoina, niin pitää olla vähään tyytyväinen. No nyt meni kyllä puolustelun puolelle. On tämä nyt kuitenkin parempi kuin End of Innocencen teksti.
Tällä kertaa kiinnitin tavanomaistakin vähemmän huomiota kielioppiin ja oikeinkirjoitukseen, joten kommentteihin korjausehdotukset ja toki mieluusti muutenkin mielipiteitä tekstistä.
Tell me your stories
Introduce me to your saviour
In this mental state
I'm willing to believe anything
Angels of Heaven, see me suffering
Christ or god of any name
I'm begging, I'm praying
please take away my pain
Or Satan are you willing
to take my worthless soul?
I'll gladly sell it to you
only for taking this pain away
[Chorus:]
I was waiting for the lightning
It didn't come
I was ready to make a deal
but you never called me back
I see no light at the end of the tunnel
Not even a train coming my way
And still it would be better
compared to this nothingness
Coldness wraps around me
At least this can't be Hell
I'm tired and I want to go home
Who could give me home?
[Chorus:]
I was waiting for the lightning
It didn't come
I was ready to make a deal
but you never called me back
Oiskohan tuon aiemmissa kirjoituksissani mainostamani uuden biisin sanoitus nyt vihdoin tässä. Tämä on siis jo neljäs kyseiseen biisiin kirjoittamani teksti. Aika synkkää tilitystä ja puberteettisen naiivia kritiikkiä uskontoa kohtaan, mutta ainakin tuntuu sopivan biisiin tahdituksensa puolesta. Ja kun tekstin synnyttäminen on nyt ollut niin pirun vaikeaa viime aikoina, niin pitää olla vähään tyytyväinen. No nyt meni kyllä puolustelun puolelle. On tämä nyt kuitenkin parempi kuin End of Innocencen teksti.
Tällä kertaa kiinnitin tavanomaistakin vähemmän huomiota kielioppiin ja oikeinkirjoitukseen, joten kommentteihin korjausehdotukset ja toki mieluusti muutenkin mielipiteitä tekstistä.
maanantai 30. marraskuuta 2009
Biisien nauhoittaminen?
Olemme bändin kanssa useampaan otteeseen yrittäneet saada biisejämme nauhalle. Vuoden 2003 keväällä nauhoitimme viisi kappaletta. Emme tutustuneet nauhoittamisen salaisuuksiin ja nauhoituslaitteemmekin olivat vähän mitä sattuu. Esimerkiksi rummut nauhoitettiin muistaakseni neljällä laulumikillä. Kursin jotenkin biisit kasaan ymmärtämättä miksaamisesta juuri mitään. Masterointia tai mitään kompressointia ei tehty, koska niistä en ymmärtänyt edes sitä vähää mitä miksauksesta.
Loppuvuodesta 2007 nauhoitimme kahdeksan biisin rummut oikein oikeilla rumpumikeillä. Hanke oikean omakustannepitkäsoiton tekemiseksi oli mittava ja kunnianhimoinen. Näistä biiseistä yhdenkään nauhoitus ei lopulta valmistunut. Leikkelin nauhoitettujen rumpuraitojen parhaista paloista kokonaisuuksia ja miksailin ja efektoin niitä yökausia. En saanut lopulta mitään sellaista aikaan mihin olisin ollut tyytyväinen. Taitoni eivät riittäneet, nauhoitetut raidat eivät olleet tasalaatuisia ja olimme kai myös epäonnistuneet mikityksessä alunperinkin niin pahasti, ettei ammattilainenkaan olisi luultavasti saanut nauhoitetuista raidoista mitään hyvää kursituksi kokoon. Kitaroitakin yritettiin vielä nauhoitella rumpujen päälle, mutta jotenkin koko homma kaatui omaan mahdottomuuteensa. Yritimme (tai minä yritin?) liikaa, yritimme haukata liian ison palan kerralla.
Lueskelin tuossa äsken A.W. Yrjänän Päiväkirjasta Dinosaurus Stereofonicus -levyn nauhoitussessioista ja aloin pitkästä aikaa ajatella Lostloren biisien nauhoittamista. Että entä jos ottaisi ihan erilaisen lähtökohdan kuin aiemmin ja pyrkisi vain jotenkin dokumentoimaan sitä mitä nyt ja viime vuodet olemme soittaneet.
Sivuun turhat paineet siitä että laadun pitäisi olla jotenkin hyvää, eihän tarkoitus olisi kuitenkaan tehdä mitään demoa mihinkään suuntaan. Kitarat ja bassot voisi nauhoittaa pätkissä ja kasata raidat trackerilla. Vähän paneutumista vaatisi siedettävien soundien etsiminen virtuaalivahvistimesta. Tarkoitus siis ei olisi tehdä vahvistinten mikityksiä ollenkaan, vaan nauhoittaa kitarat ja bassot kytkemällä ne suoraan piuhalla äänikortin räkkiin. Rummut voisi nauhoittaa joko pätkissä tai yhtenä ottona yhdellä tai kahdella tilamikillä. Laatu ja jälkikäsittelymahdollisuudet kärsisivät, mutta se olisi oikeastaan vain etu. Näin ei tarvitsisi stressata siitä miltä rummut kuulostavat, kun siihen ei voisi juurikaan vaikuttaa. Laulut sitten Olli voisi tehdä oman kunnianhimonsa mukaan ja minä voisin halutessani lisäillä orkestraatioita ja syniä sen verran kuin huvittaisi.
Ja aluksi lähdettäisiin liikkeelle siitä, että biisejä laitetaan nauhalle enintään kolme. Näin homma pysyisi tarpeeksi pienenä, hallittavana ja siten myös mahdollisena onnistua. Kaikki turha kunnianhimo sivuun nauhoitusten teknisen laadun suhteen. 60-luvun alun levyjäkin diggaillaan edelleen kovasti, vaikka (kärjistetysti sanoen) nykypäivänä saa kännykälläkin nauhoitettua teknisesti laadukkaampaa materiaalia kuin 60-luvun alun parhaimmissa studioissa.
Loppuvuodesta 2007 nauhoitimme kahdeksan biisin rummut oikein oikeilla rumpumikeillä. Hanke oikean omakustannepitkäsoiton tekemiseksi oli mittava ja kunnianhimoinen. Näistä biiseistä yhdenkään nauhoitus ei lopulta valmistunut. Leikkelin nauhoitettujen rumpuraitojen parhaista paloista kokonaisuuksia ja miksailin ja efektoin niitä yökausia. En saanut lopulta mitään sellaista aikaan mihin olisin ollut tyytyväinen. Taitoni eivät riittäneet, nauhoitetut raidat eivät olleet tasalaatuisia ja olimme kai myös epäonnistuneet mikityksessä alunperinkin niin pahasti, ettei ammattilainenkaan olisi luultavasti saanut nauhoitetuista raidoista mitään hyvää kursituksi kokoon. Kitaroitakin yritettiin vielä nauhoitella rumpujen päälle, mutta jotenkin koko homma kaatui omaan mahdottomuuteensa. Yritimme (tai minä yritin?) liikaa, yritimme haukata liian ison palan kerralla.
Lueskelin tuossa äsken A.W. Yrjänän Päiväkirjasta Dinosaurus Stereofonicus -levyn nauhoitussessioista ja aloin pitkästä aikaa ajatella Lostloren biisien nauhoittamista. Että entä jos ottaisi ihan erilaisen lähtökohdan kuin aiemmin ja pyrkisi vain jotenkin dokumentoimaan sitä mitä nyt ja viime vuodet olemme soittaneet.
Sivuun turhat paineet siitä että laadun pitäisi olla jotenkin hyvää, eihän tarkoitus olisi kuitenkaan tehdä mitään demoa mihinkään suuntaan. Kitarat ja bassot voisi nauhoittaa pätkissä ja kasata raidat trackerilla. Vähän paneutumista vaatisi siedettävien soundien etsiminen virtuaalivahvistimesta. Tarkoitus siis ei olisi tehdä vahvistinten mikityksiä ollenkaan, vaan nauhoittaa kitarat ja bassot kytkemällä ne suoraan piuhalla äänikortin räkkiin. Rummut voisi nauhoittaa joko pätkissä tai yhtenä ottona yhdellä tai kahdella tilamikillä. Laatu ja jälkikäsittelymahdollisuudet kärsisivät, mutta se olisi oikeastaan vain etu. Näin ei tarvitsisi stressata siitä miltä rummut kuulostavat, kun siihen ei voisi juurikaan vaikuttaa. Laulut sitten Olli voisi tehdä oman kunnianhimonsa mukaan ja minä voisin halutessani lisäillä orkestraatioita ja syniä sen verran kuin huvittaisi.
Ja aluksi lähdettäisiin liikkeelle siitä, että biisejä laitetaan nauhalle enintään kolme. Näin homma pysyisi tarpeeksi pienenä, hallittavana ja siten myös mahdollisena onnistua. Kaikki turha kunnianhimo sivuun nauhoitusten teknisen laadun suhteen. 60-luvun alun levyjäkin diggaillaan edelleen kovasti, vaikka (kärjistetysti sanoen) nykypäivänä saa kännykälläkin nauhoitettua teknisesti laadukkaampaa materiaalia kuin 60-luvun alun parhaimmissa studioissa.
perjantai 27. marraskuuta 2009
Sanoitus vaivaa
Uuden biisin sanoittaminen on muodostunut hyvin vaikeaksi. Olen nyt parin viime päivän aikana kirjoittanut jo kolme erilaista sanoitusaihiota biisiin. Kaksi ensimmäistä niistä, työnimiltään This Smells Like Teen Spirit Too ja To Understand, osoittautuivat heti kirjoittamisen jälkeen niin luokattomiksi, että niistä ei ole minkään biisin sanoituksiksi.
Kolmas yritykseni, Our Garden, on tietyllä tavalla ihan potentiaalinen, muttei sovi kehitteillä olevaan biisiin. Tässä sanoituksessa jännite sisältyy sinänsä merkityksettömän tuntuiseen tekstiin ja sanoituksen jännite ei kasva pidemmälle mennessä eikä erityisesti laukea mitenkään. Itse biisi taas musiikillisesti on perinteiseen malliin kasvava ja jännitettä tihentävä. Siihen ei sovi Our Gardenin kaltainen tasaisen toteava teksti. Kyseinen sanoitus vaatisi hieman maalailevamman ja jännitteettömämmän biisin. Kai se on sitten neljättä yritystä lähdettävä väkisin vääntämään. Ideoita ei ole lainkaan.
Kolmas yritykseni, Our Garden, on tietyllä tavalla ihan potentiaalinen, muttei sovi kehitteillä olevaan biisiin. Tässä sanoituksessa jännite sisältyy sinänsä merkityksettömän tuntuiseen tekstiin ja sanoituksen jännite ei kasva pidemmälle mennessä eikä erityisesti laukea mitenkään. Itse biisi taas musiikillisesti on perinteiseen malliin kasvava ja jännitettä tihentävä. Siihen ei sovi Our Gardenin kaltainen tasaisen toteava teksti. Kyseinen sanoitus vaatisi hieman maalailevamman ja jännitteettömämmän biisin. Kai se on sitten neljättä yritystä lähdettävä väkisin vääntämään. Ideoita ei ole lainkaan.
keskiviikko 25. marraskuuta 2009
Uusi biisi edelleen nimettömänä
Demoilin uudesta biisistämme raakaversion. Kokeilen tuota Dropbox-palvelua näiden demobiisien jakamiseen. Ei tarvitse lähettää enää sähköpostilla ihmisille joiden haluaa biisin kuulevan. Tämän uuden biisin sanoituksen suhteen ei ole edelleenkään ideoita.
tiistai 24. marraskuuta 2009
Uusi biisi
Uudella biisillä ei ole vielä nimeä, kun ei ole sanoitustakaan. Kirjoitin eilen sanoitusta, mutta lopetin kesken, kun totesin aikaansaannokseni täysin luokattomaksi itsestäänselvyyksien lateluksi. Jostain pitäisi keksiä joku uusi aihe ja näkökulma josta innostuisi kirjoittamaan. En oikein osaa kirjoittaa väkisin.
Ennen turvauduin sanoituspulassa aina yhteiskunnallisiin aiheisiin, kun niistä riitti sanottavaa. Nyt olen kyllästynyt niihin. Ensinnäkään en tunne nykyään ymmärtäväni niihin liittyviä monimutkaisia kysymyksi tarpeeksi, että kehtaisin niistä mitään totuutta toitottaa. Toiseksi olen hieman kyllästänyt maailman vääryyksistä vouhottamiseen, kun ei niille kuitenkaan mitään voi. Johtunee vanhenemisesta ja muuttuneesta yhteiskunnallisesta statuksestani.
Musiikillisesti biisi kuitenkin kicks ass, kuten amerikkalainen sanoisi. Olli ei päässyt tänään treeneihin ja siksi meinasimme jättää biisin kehittelyn tällä kertaa väliin. Onneksi kuitenkin päätimme kokeilla. Biisi on rakenteeltaan yksinkertainen ja menee neljään, joten Juusolla ei ollut ongelmia päästä mukaan. Nyt biisissä on alustava rakenne ja lisäksi uusi c-osa, joka tosin on minun ja Ollin aiemmin kehittelemästä poppibiisiaihiosta. Olin suunnitellut c-osan jälkeen soitettavaksi vielä kertsiä, mutta biisi päätti muotoutua sellaiseksi, että ensin c-osaa soitetaan säröllä ja sitten vaihdetaan puhtaaseen ja annetaan soiton ikään kuin hiipua pois. Se ei kuitenkaan missään tapauksessa tarkoita mitään fadeoutia.
Ennen turvauduin sanoituspulassa aina yhteiskunnallisiin aiheisiin, kun niistä riitti sanottavaa. Nyt olen kyllästynyt niihin. Ensinnäkään en tunne nykyään ymmärtäväni niihin liittyviä monimutkaisia kysymyksi tarpeeksi, että kehtaisin niistä mitään totuutta toitottaa. Toiseksi olen hieman kyllästänyt maailman vääryyksistä vouhottamiseen, kun ei niille kuitenkaan mitään voi. Johtunee vanhenemisesta ja muuttuneesta yhteiskunnallisesta statuksestani.
Musiikillisesti biisi kuitenkin kicks ass, kuten amerikkalainen sanoisi. Olli ei päässyt tänään treeneihin ja siksi meinasimme jättää biisin kehittelyn tällä kertaa väliin. Onneksi kuitenkin päätimme kokeilla. Biisi on rakenteeltaan yksinkertainen ja menee neljään, joten Juusolla ei ollut ongelmia päästä mukaan. Nyt biisissä on alustava rakenne ja lisäksi uusi c-osa, joka tosin on minun ja Ollin aiemmin kehittelemästä poppibiisiaihiosta. Olin suunnitellut c-osan jälkeen soitettavaksi vielä kertsiä, mutta biisi päätti muotoutua sellaiseksi, että ensin c-osaa soitetaan säröllä ja sitten vaihdetaan puhtaaseen ja annetaan soiton ikään kuin hiipua pois. Se ei kuitenkaan missään tapauksessa tarkoita mitään fadeoutia.
maanantai 23. marraskuuta 2009
Yöllisiä
Pikkutunneilla, pamien aikaansaamassa turtuneessa ja rauhallisessa, mutta unettomassa tilassa päätin kirjoittaa pitkästä aikaa jotain tänne.
Viime ajat ovat olleet minulle hyvin raskaita. Elämässäni tapahtuu paljon ihania asioita: Olen ollut kaksi ja puoli kuukautta onnellisesti naimisissa, Kukka odottaa toivottua ja valmiiksi rakastettua lasta, tein sopimuksen opiskelun aloittamisesta, joka ainakin jollain tasolla turvaa "urani" jatkoa, olen ollut kaksi kuukautta tupakoimatta, olen onnistunut olemaan viikon eräänlaisella dieetillä ongelmitta...
Mutta olen nyt ollut myös puolitoista viikkoa sairauslomalla. Pää ei kestä. Ahdistaa, masentaa, vituttaa, kaikki ottaa niin koville. Pidän työstäni, mutten nyt kykene tekemään sitä; en olemaan tekemisissä ihmisten kanssa muuten kuin omilla ehdoillani. Olen käynyt tämän viikon aikana kerran sairaanhoitajan vastaanotolla ja kahdesti lääkärillä. Huomenna on edessä psykiatri. Ensimmäisestä kerrasta ei liene mitään iloa. 45 minuuttia aikaa selittää yli kymmenen vuoden sairauskertomus. Ja toivoa että kuuntelija uskoo.
Bändin kanssa on ollut mielenkiintoista aikaa. Lostlore on tekemässä ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen biisiä yhdessä ja ensimmäistä kertaa tällä kokoonpanolla. Siitä tulee hyvä olo. Vielä kun jaksaisin panostaa kyseisen biisin työstämiseen kotonakin enkä vain treeneissä. Etenkin sanoitukseen pitäisi löytää joku idea. Kaikki mitä voi kirjoittaa vain tuntuu niin mitättömältä. Ja pitäisi kokeilla miten biisiin yhdistyy yksi aiemmin kesken jäänyt biisinaihio, jonka liittämisestä tähän uuteen biisiin sain idean rytmitysten samankaltaisuuden vuoksi.
Tämä yllättävä kollektiivisen biisinteon aktivoituminen todisti, että treenejä kannattaa pitää vaikka kaikki eivät olisi paikalla. Jos Juusokin olisi ollut treeneissä, olisimme todennäköisesti vain soittaneet biisit läpi ja lähteneet pois.
Viime ajat ovat olleet minulle hyvin raskaita. Elämässäni tapahtuu paljon ihania asioita: Olen ollut kaksi ja puoli kuukautta onnellisesti naimisissa, Kukka odottaa toivottua ja valmiiksi rakastettua lasta, tein sopimuksen opiskelun aloittamisesta, joka ainakin jollain tasolla turvaa "urani" jatkoa, olen ollut kaksi kuukautta tupakoimatta, olen onnistunut olemaan viikon eräänlaisella dieetillä ongelmitta...
Mutta olen nyt ollut myös puolitoista viikkoa sairauslomalla. Pää ei kestä. Ahdistaa, masentaa, vituttaa, kaikki ottaa niin koville. Pidän työstäni, mutten nyt kykene tekemään sitä; en olemaan tekemisissä ihmisten kanssa muuten kuin omilla ehdoillani. Olen käynyt tämän viikon aikana kerran sairaanhoitajan vastaanotolla ja kahdesti lääkärillä. Huomenna on edessä psykiatri. Ensimmäisestä kerrasta ei liene mitään iloa. 45 minuuttia aikaa selittää yli kymmenen vuoden sairauskertomus. Ja toivoa että kuuntelija uskoo.
Bändin kanssa on ollut mielenkiintoista aikaa. Lostlore on tekemässä ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen biisiä yhdessä ja ensimmäistä kertaa tällä kokoonpanolla. Siitä tulee hyvä olo. Vielä kun jaksaisin panostaa kyseisen biisin työstämiseen kotonakin enkä vain treeneissä. Etenkin sanoitukseen pitäisi löytää joku idea. Kaikki mitä voi kirjoittaa vain tuntuu niin mitättömältä. Ja pitäisi kokeilla miten biisiin yhdistyy yksi aiemmin kesken jäänyt biisinaihio, jonka liittämisestä tähän uuteen biisiin sain idean rytmitysten samankaltaisuuden vuoksi.
Tämä yllättävä kollektiivisen biisinteon aktivoituminen todisti, että treenejä kannattaa pitää vaikka kaikki eivät olisi paikalla. Jos Juusokin olisi ollut treeneissä, olisimme todennäköisesti vain soittaneet biisit läpi ja lähteneet pois.
torstai 9. heinäkuuta 2009
Hajahuomioita Tourin alkuetapeilta
Nyt on siis ajettu kuusi ensimmäistä etappia, joista yksi oli lyhyt henkilökohtainen aika-ajo, yksi joukkueaika-ajo ja neljä suhteellisen perinteisiä tasamaaetappeja. Huomenna perjantaina Tour siirtyy vuorille. Seuraavassa havaintojani:
* Lance is back in game. Lance on osoittanut olevansa kovassa kunnossa, vaikka prologin (jota ei ylipituisena laskettu oikeasti prologiksi, vaan normaaliksi aika-ajoksi) jälkeen olin hieman epäileväinen. Esitys joukkueaika-ajossa oli kuitenkin vakuuttava.
* Cancellara on huikeassa kunnossa. Ylivoimainen henkilökohtaisessa aika-ajossa ja näytti joukkueaika-ajossa vetävän joukkuettaan varmaan puolet matkasta. Jotkut ovat kuulemma jopa epäilleet, että on niin kovassa kunnossa, että voisi voittaa koko Tourin. Siihen en kuitenkaan itse ihan jaksa uskoa.
* Astana oli joukkueaika-ajossa miltei niin ylivertainen, kuin nimilistasta saattoi päätellä. Toisaalta odotin kyllä vielä suurempaa voittomarginaalia. Myös Garmin-Slipstream oli vakuuttava, varsinkin kun veti käytännössä koko etapin neljällä miehellä. Tosin ne neljä sitten olivatkin aika kovia aika-ajajia (Vande Velde, Wiggins, Millar, Zabriskie).
* Cavendish on ollut ylivoimainen niissä massakireissä joihin on päässyt joukkueensa vetämänä. Mutta kokemuksen arvo näkyy siinä, että Hushovd on kuitenkin vain pisteen päässä kirikilpailussa.
* Menchov on ollut käsittämättömän surkea. Tosin Giron voittajat ovat harvoin juhlineet Tourilla. Mutta kyllä Menchovilta olisi vähän enemmän kuitenkin voinut odottaa. En ihmettelisi, jos jättäisi Tourin kohta kesken.
* Lance ja Leipheimer kirjoittelevat Twitteriin niin usein, että luulisi sen jo haittaavan heidän keskittymistään pääasiaan :)
* Veikkasen pilkkupaidassa ajelu herätti suomalaisetkin valtamediat uutisoimaan maantiepyöräilystä. Hieno juttu, mutta asiantuntemusta voisi toimittajilla olla lajista aika paljon enemmän.
* Lance is back in game. Lance on osoittanut olevansa kovassa kunnossa, vaikka prologin (jota ei ylipituisena laskettu oikeasti prologiksi, vaan normaaliksi aika-ajoksi) jälkeen olin hieman epäileväinen. Esitys joukkueaika-ajossa oli kuitenkin vakuuttava.
* Cancellara on huikeassa kunnossa. Ylivoimainen henkilökohtaisessa aika-ajossa ja näytti joukkueaika-ajossa vetävän joukkuettaan varmaan puolet matkasta. Jotkut ovat kuulemma jopa epäilleet, että on niin kovassa kunnossa, että voisi voittaa koko Tourin. Siihen en kuitenkaan itse ihan jaksa uskoa.
* Astana oli joukkueaika-ajossa miltei niin ylivertainen, kuin nimilistasta saattoi päätellä. Toisaalta odotin kyllä vielä suurempaa voittomarginaalia. Myös Garmin-Slipstream oli vakuuttava, varsinkin kun veti käytännössä koko etapin neljällä miehellä. Tosin ne neljä sitten olivatkin aika kovia aika-ajajia (Vande Velde, Wiggins, Millar, Zabriskie).
* Cavendish on ollut ylivoimainen niissä massakireissä joihin on päässyt joukkueensa vetämänä. Mutta kokemuksen arvo näkyy siinä, että Hushovd on kuitenkin vain pisteen päässä kirikilpailussa.
* Menchov on ollut käsittämättömän surkea. Tosin Giron voittajat ovat harvoin juhlineet Tourilla. Mutta kyllä Menchovilta olisi vähän enemmän kuitenkin voinut odottaa. En ihmettelisi, jos jättäisi Tourin kohta kesken.
* Lance ja Leipheimer kirjoittelevat Twitteriin niin usein, että luulisi sen jo haittaavan heidän keskittymistään pääasiaan :)
* Veikkasen pilkkupaidassa ajelu herätti suomalaisetkin valtamediat uutisoimaan maantiepyöräilystä. Hieno juttu, mutta asiantuntemusta voisi toimittajilla olla lajista aika paljon enemmän.
tiistai 19. toukokuuta 2009
Aki kateissa
Hei Aki. Jos luet tätä niin otapa yhteyttä, kun mulla ei oo mitään sun yhteystietoja. Mun puhelinnumero on sama kuin ennenkin ja sähköposti etunimi.sukunimi@gmail.com.
maanantai 9. helmikuuta 2009
Sanoin
Lueskelin vanhoja runojani ja löysin tämän yhden, jonka olen kirjoittanut luultavimmin 17- tai 18-vuotiaana, yli kymmenen vuotta sitten siis. Pidin sitä silloin aivan loistavana, parhaanani. Nyt se näyttäytyy minulle lähinnä kliseisenä ja naiivina. Enkä ymmärrä yhtään mitä siinä yritän ajaa takaa.
No, silloin kuitenkin kirjoitin runoja, paljon. Jos bändille kirjoitettuja englannin kielisiä biisintekstejä ei lasketa, niin nykyään kirjoitan ehkä kolme runoa vuodessa. Johonkin sekin palo katosi.
Sanoin
Olen muistellut haikaillen
niitä monia öitä
Niitä öitä
valon ja pimeän huoneissa
joita ei kai edes koskaan ollut
Niinä öinä vaelsin
unissani pimeille tasangoille
niin karuille
ettei edes sammal niillä kasva
Välillä kun en nukkunut
kirjoitin suuria tarinoita
jotka ovat nyt kadonneet
muististani
ja papereilta
Mutta mihin olisi niistäkään ollut
joita kirjoitin yökaudet
vain unien
ja kieroutuneen todellisuuden
harhakuvaelmia
joiden arvo
on vain niiden sanoissa
Ei voi nähdä yhteyksiä
muistanen sinun sanoneen
en näkisi enää minäkään
vaikka voisin
kai lisäsin
Ei todellisuudesta voi kirjoittaa
ja sitähän eivät unet ole
mutta mihin ne
yhteydet
ja merkitykset
mihin ne menivät
Mitä millään on väliä
kirjoitin tai en
mitä sitten
kun ei kukaan niitä saattanut lukea
Ja enhän minä edes kirjoittanut
sillä nehän olivat vain sanoja
mikä minä olen niitä omimaan
No, silloin kuitenkin kirjoitin runoja, paljon. Jos bändille kirjoitettuja englannin kielisiä biisintekstejä ei lasketa, niin nykyään kirjoitan ehkä kolme runoa vuodessa. Johonkin sekin palo katosi.
Sanoin
Olen muistellut haikaillen
niitä monia öitä
Niitä öitä
valon ja pimeän huoneissa
joita ei kai edes koskaan ollut
Niinä öinä vaelsin
unissani pimeille tasangoille
niin karuille
ettei edes sammal niillä kasva
Välillä kun en nukkunut
kirjoitin suuria tarinoita
jotka ovat nyt kadonneet
muististani
ja papereilta
Mutta mihin olisi niistäkään ollut
joita kirjoitin yökaudet
vain unien
ja kieroutuneen todellisuuden
harhakuvaelmia
joiden arvo
on vain niiden sanoissa
Ei voi nähdä yhteyksiä
muistanen sinun sanoneen
en näkisi enää minäkään
vaikka voisin
kai lisäsin
Ei todellisuudesta voi kirjoittaa
ja sitähän eivät unet ole
mutta mihin ne
yhteydet
ja merkitykset
mihin ne menivät
Mitä millään on väliä
kirjoitin tai en
mitä sitten
kun ei kukaan niitä saattanut lukea
Ja enhän minä edes kirjoittanut
sillä nehän olivat vain sanoja
mikä minä olen niitä omimaan
keskiviikko 4. helmikuuta 2009
Nämä kirjat jokaisen pitäisi lukea
En ole hetkeen kirjoittanut tänne kirjallisuudesta, vaikka se oli yksi niistä aiheista, joista alun perin ajattelin kirjoittavani. Tosin en ole kirjoittanut tänne viime aikoina paljon muutenkaan.
Tässä tarjoan nyt kuitenkin subjektiivisen näkemykseni neljästä kaunokirjallisesta kirjailijasta ja teoksesta, jotka jokaisen kaunokirjallisuuden ystävän pitäisi tuntea. Oikeastaan mieluiten kaikkien tulisi nämä tuntea, mutta kun suurelle osalle ihmisistä on ylpeilyn aihe ettei ole lukenut Aapisen jälkeen yhtään kirjaa, niin kannattanee unohtaa tämä toive.
Ernest Hemingway
Hemingwayn kirjoissa ei yleensä tapahdu mitään kovin ihmeellistä ja kerrontakin on hyvin toteavaa ja lakonista. Mutta sinänsä yksinkertaisten tarinoiden alle kätkeytyy paljon. Hemingway on mestari piilottamaan rivien väliin jännitteitä ja ajatuksia, jotka eivät heti aukea. Tästä syystä hänen tarinoissaan on uskomaton tenho ja veto, jota on vaikea selittää. Hemingwayn teoksissa ei ole juuri mitään yhteistä hänen machon imagonsa kanssa. Itselleni merkittävimpiä Hemingwayn teoksista ovat romaanit Ja aurinko nousee, Kenelle kellot soivat ja Jäähyväiset aseille sekä muutamat novellit novellikokoelmissa Kilimandsaron lumet ja Nick Adamsin tarina. Hemingwayn teoksia voisi analysoida loputtomiin ja aina löytyisi jotain uutta.
Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus
Äärimmäisen nerokas teos. Psykologinen ja jännittävä. Jos uuden taiteen perusteena pidettäisiin sitä, että sen tulee olla aiemmin tehtyä parempaa (en tiedä mistä tämän absurdin ajatuksen keksin), niin eipä Rikoksen ja rangaistuksen jälkeen olisi paljon ollut syytä julkaista kaunokirjallisuutta. Jos lukee elämänsä aikana vain yhden kaunokirjallisen teoksen, niin sen olisi syytä olla tämä. Olkoonkin, ettei tämä ole siitä helpoimmasta päästä.
Peter Høeg
Høegin teokset ovat kaksijakoisia. Niissä on jotain tuttua tuntemastamme maailmasta ja jotain hyvin outoa, unenomaista. Niitä lukiessa tulee usein tunne kuin ymmärtäisi jotain uutta, muttei kykene selittämään itselleen mitä. Teoksiin on ladattu paljon merkityksiä, kerroksia ja yhteiskuntakritiikkiä. Ne eivät päästä helpolla, mutta palkitsevat aina. Tärkeimpinä Høegin teoksina pidän surrealisminkin rajamailla käyvää sukukertomusta Kuvitelma 20. vuosisadasta, hyvin yhteiskuntakriittistä teosta Rajatapaukset ja bestselleriksikin noussutta outoa dekkariksi naamioitua teosta Lumen taju. Mielestäni Høeg ansaitsisi ehdottomasti kirjallisuuden Nobelin, koska on merkittävin nykykirjailija.
Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
Tässä romaanissa on kaikkea. On tarina, on toinen tarina, on kolmas tarina... Kritiikkiä vähän joka suuntaan, mystiikkaa, realismia, ajankuvaa. Järjetön määrä kerroksellisuutta ja kuitenkin kaikki pysyy hyvin kasassa. Saatana saapuu Moskovaan on ihmeellinen tarina. Lukematta tätä teosta ihminen on vajaa.
Näihin teoksiin kehotan kaikkia tarttumaan. Olen kuitenkin realisti ja olen tyytyväinen, jos tämän ansiosta edes yksi ihminen lukisi edes yhden näistä suosittelemistani teoksista.
(joudun jälleen pahoittelemaan sovinistisuuttani kirjallisen makuni kohdalla)
Tässä tarjoan nyt kuitenkin subjektiivisen näkemykseni neljästä kaunokirjallisesta kirjailijasta ja teoksesta, jotka jokaisen kaunokirjallisuuden ystävän pitäisi tuntea. Oikeastaan mieluiten kaikkien tulisi nämä tuntea, mutta kun suurelle osalle ihmisistä on ylpeilyn aihe ettei ole lukenut Aapisen jälkeen yhtään kirjaa, niin kannattanee unohtaa tämä toive.
Ernest Hemingway
Hemingwayn kirjoissa ei yleensä tapahdu mitään kovin ihmeellistä ja kerrontakin on hyvin toteavaa ja lakonista. Mutta sinänsä yksinkertaisten tarinoiden alle kätkeytyy paljon. Hemingway on mestari piilottamaan rivien väliin jännitteitä ja ajatuksia, jotka eivät heti aukea. Tästä syystä hänen tarinoissaan on uskomaton tenho ja veto, jota on vaikea selittää. Hemingwayn teoksissa ei ole juuri mitään yhteistä hänen machon imagonsa kanssa. Itselleni merkittävimpiä Hemingwayn teoksista ovat romaanit Ja aurinko nousee, Kenelle kellot soivat ja Jäähyväiset aseille sekä muutamat novellit novellikokoelmissa Kilimandsaron lumet ja Nick Adamsin tarina. Hemingwayn teoksia voisi analysoida loputtomiin ja aina löytyisi jotain uutta.
Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus
Äärimmäisen nerokas teos. Psykologinen ja jännittävä. Jos uuden taiteen perusteena pidettäisiin sitä, että sen tulee olla aiemmin tehtyä parempaa (en tiedä mistä tämän absurdin ajatuksen keksin), niin eipä Rikoksen ja rangaistuksen jälkeen olisi paljon ollut syytä julkaista kaunokirjallisuutta. Jos lukee elämänsä aikana vain yhden kaunokirjallisen teoksen, niin sen olisi syytä olla tämä. Olkoonkin, ettei tämä ole siitä helpoimmasta päästä.
Peter Høeg
Høegin teokset ovat kaksijakoisia. Niissä on jotain tuttua tuntemastamme maailmasta ja jotain hyvin outoa, unenomaista. Niitä lukiessa tulee usein tunne kuin ymmärtäisi jotain uutta, muttei kykene selittämään itselleen mitä. Teoksiin on ladattu paljon merkityksiä, kerroksia ja yhteiskuntakritiikkiä. Ne eivät päästä helpolla, mutta palkitsevat aina. Tärkeimpinä Høegin teoksina pidän surrealisminkin rajamailla käyvää sukukertomusta Kuvitelma 20. vuosisadasta, hyvin yhteiskuntakriittistä teosta Rajatapaukset ja bestselleriksikin noussutta outoa dekkariksi naamioitua teosta Lumen taju. Mielestäni Høeg ansaitsisi ehdottomasti kirjallisuuden Nobelin, koska on merkittävin nykykirjailija.
Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
Tässä romaanissa on kaikkea. On tarina, on toinen tarina, on kolmas tarina... Kritiikkiä vähän joka suuntaan, mystiikkaa, realismia, ajankuvaa. Järjetön määrä kerroksellisuutta ja kuitenkin kaikki pysyy hyvin kasassa. Saatana saapuu Moskovaan on ihmeellinen tarina. Lukematta tätä teosta ihminen on vajaa.
Näihin teoksiin kehotan kaikkia tarttumaan. Olen kuitenkin realisti ja olen tyytyväinen, jos tämän ansiosta edes yksi ihminen lukisi edes yhden näistä suosittelemistani teoksista.
(joudun jälleen pahoittelemaan sovinistisuuttani kirjallisen makuni kohdalla)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)