Sanoin

Lueskelin vanhoja runojani ja löysin tämän yhden, jonka olen kirjoittanut luultavimmin 17- tai 18-vuotiaana, yli kymmenen vuotta sitten siis. Pidin sitä silloin aivan loistavana, parhaanani. Nyt se näyttäytyy minulle lähinnä kliseisenä ja naiivina. Enkä ymmärrä yhtään mitä siinä yritän ajaa takaa.

No, silloin kuitenkin kirjoitin runoja, paljon. Jos bändille kirjoitettuja englannin kielisiä biisintekstejä ei lasketa, niin nykyään kirjoitan ehkä kolme runoa vuodessa. Johonkin sekin palo katosi.


Sanoin

Olen muistellut haikaillen
niitä monia öitä
Niitä öitä
valon ja pimeän huoneissa
joita ei kai edes koskaan ollut

Niinä öinä vaelsin
unissani pimeille tasangoille
niin karuille
ettei edes sammal niillä kasva

Välillä kun en nukkunut
kirjoitin suuria tarinoita
jotka ovat nyt kadonneet
muististani
ja papereilta

Mutta mihin olisi niistäkään ollut
joita kirjoitin yökaudet
vain unien
ja kieroutuneen todellisuuden
harhakuvaelmia
joiden arvo
on vain niiden sanoissa

Ei voi nähdä yhteyksiä
muistanen sinun sanoneen
en näkisi enää minäkään
vaikka voisin
kai lisäsin

Ei todellisuudesta voi kirjoittaa
ja sitähän eivät unet ole
mutta mihin ne
yhteydet
ja merkitykset
mihin ne menivät

Mitä millään on väliä
kirjoitin tai en
mitä sitten
kun ei kukaan niitä saattanut lukea

Ja enhän minä edes kirjoittanut
sillä nehän olivat vain sanoja
mikä minä olen niitä omimaan

Nämä kirjat jokaisen pitäisi lukea

En ole hetkeen kirjoittanut tänne kirjallisuudesta, vaikka se oli yksi niistä aiheista, joista alun perin ajattelin kirjoittavani. Tosin en ole kirjoittanut tänne viime aikoina paljon muutenkaan.

Tässä tarjoan nyt kuitenkin subjektiivisen näkemykseni neljästä kaunokirjallisesta kirjailijasta ja teoksesta, jotka jokaisen kaunokirjallisuuden ystävän pitäisi tuntea. Oikeastaan mieluiten kaikkien tulisi nämä tuntea, mutta kun suurelle osalle ihmisistä on ylpeilyn aihe ettei ole lukenut Aapisen jälkeen yhtään kirjaa, niin kannattanee unohtaa tämä toive.

Ernest Hemingway

Hemingwayn kirjoissa ei yleensä tapahdu mitään kovin ihmeellistä ja kerrontakin on hyvin toteavaa ja lakonista. Mutta sinänsä yksinkertaisten tarinoiden alle kätkeytyy paljon. Hemingway on mestari piilottamaan rivien väliin jännitteitä ja ajatuksia, jotka eivät heti aukea. Tästä syystä hänen tarinoissaan on uskomaton tenho ja veto, jota on vaikea selittää. Hemingwayn teoksissa ei ole juuri mitään yhteistä hänen machon imagonsa kanssa. Itselleni merkittävimpiä Hemingwayn teoksista ovat romaanit Ja aurinko nousee, Kenelle kellot soivat ja Jäähyväiset aseille sekä muutamat novellit novellikokoelmissa Kilimandsaron lumet ja Nick Adamsin tarina. Hemingwayn teoksia voisi analysoida loputtomiin ja aina löytyisi jotain uutta.

Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus

Äärimmäisen nerokas teos. Psykologinen ja jännittävä. Jos uuden taiteen perusteena pidettäisiin sitä, että sen tulee olla aiemmin tehtyä parempaa (en tiedä mistä tämän absurdin ajatuksen keksin), niin eipä Rikoksen ja rangaistuksen jälkeen olisi paljon ollut syytä julkaista kaunokirjallisuutta. Jos lukee elämänsä aikana vain yhden kaunokirjallisen teoksen, niin sen olisi syytä olla tämä. Olkoonkin, ettei tämä ole siitä helpoimmasta päästä.

Peter Høeg

Høegin teokset ovat kaksijakoisia. Niissä on jotain tuttua tuntemastamme maailmasta ja jotain hyvin outoa, unenomaista. Niitä lukiessa tulee usein tunne kuin ymmärtäisi jotain uutta, muttei kykene selittämään itselleen mitä. Teoksiin on ladattu paljon merkityksiä, kerroksia ja yhteiskuntakritiikkiä. Ne eivät päästä helpolla, mutta palkitsevat aina. Tärkeimpinä Høegin teoksina pidän surrealisminkin rajamailla käyvää sukukertomusta Kuvitelma 20. vuosisadasta, hyvin yhteiskuntakriittistä teosta Rajatapaukset ja bestselleriksikin noussutta outoa dekkariksi naamioitua teosta Lumen taju. Mielestäni Høeg ansaitsisi ehdottomasti kirjallisuuden Nobelin, koska on merkittävin nykykirjailija.

Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan

Tässä romaanissa on kaikkea. On tarina, on toinen tarina, on kolmas tarina... Kritiikkiä vähän joka suuntaan, mystiikkaa, realismia, ajankuvaa. Järjetön määrä kerroksellisuutta ja kuitenkin kaikki pysyy hyvin kasassa. Saatana saapuu Moskovaan on ihmeellinen tarina. Lukematta tätä teosta ihminen on vajaa.


Näihin teoksiin kehotan kaikkia tarttumaan. Olen kuitenkin realisti ja olen tyytyväinen, jos tämän ansiosta edes yksi ihminen lukisi edes yhden näistä suosittelemistani teoksista.

(joudun jälleen pahoittelemaan sovinistisuuttani kirjallisen makuni kohdalla)