En ole hetkeen kirjoittanut tänne kirjallisuudesta, vaikka se oli yksi niistä aiheista, joista alun perin ajattelin kirjoittavani. Tosin en ole kirjoittanut tänne viime aikoina paljon muutenkaan.
Tässä tarjoan nyt kuitenkin subjektiivisen näkemykseni neljästä kaunokirjallisesta kirjailijasta ja teoksesta, jotka jokaisen kaunokirjallisuuden ystävän pitäisi tuntea. Oikeastaan mieluiten kaikkien tulisi nämä tuntea, mutta kun suurelle osalle ihmisistä on ylpeilyn aihe ettei ole lukenut Aapisen jälkeen yhtään kirjaa, niin kannattanee unohtaa tämä toive.
Ernest Hemingway
Hemingwayn kirjoissa ei yleensä tapahdu mitään kovin ihmeellistä ja kerrontakin on hyvin toteavaa ja lakonista. Mutta sinänsä yksinkertaisten tarinoiden alle kätkeytyy paljon. Hemingway on mestari piilottamaan rivien väliin jännitteitä ja ajatuksia, jotka eivät heti aukea. Tästä syystä hänen tarinoissaan on uskomaton tenho ja veto, jota on vaikea selittää. Hemingwayn teoksissa ei ole juuri mitään yhteistä hänen machon imagonsa kanssa. Itselleni merkittävimpiä Hemingwayn teoksista ovat romaanit Ja aurinko nousee, Kenelle kellot soivat ja Jäähyväiset aseille sekä muutamat novellit novellikokoelmissa Kilimandsaron lumet ja Nick Adamsin tarina. Hemingwayn teoksia voisi analysoida loputtomiin ja aina löytyisi jotain uutta.
Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus
Äärimmäisen nerokas teos. Psykologinen ja jännittävä. Jos uuden taiteen perusteena pidettäisiin sitä, että sen tulee olla aiemmin tehtyä parempaa (en tiedä mistä tämän absurdin ajatuksen keksin), niin eipä Rikoksen ja rangaistuksen jälkeen olisi paljon ollut syytä julkaista kaunokirjallisuutta. Jos lukee elämänsä aikana vain yhden kaunokirjallisen teoksen, niin sen olisi syytä olla tämä. Olkoonkin, ettei tämä ole siitä helpoimmasta päästä.
Peter Høeg
Høegin teokset ovat kaksijakoisia. Niissä on jotain tuttua tuntemastamme maailmasta ja jotain hyvin outoa, unenomaista. Niitä lukiessa tulee usein tunne kuin ymmärtäisi jotain uutta, muttei kykene selittämään itselleen mitä. Teoksiin on ladattu paljon merkityksiä, kerroksia ja yhteiskuntakritiikkiä. Ne eivät päästä helpolla, mutta palkitsevat aina. Tärkeimpinä Høegin teoksina pidän surrealisminkin rajamailla käyvää sukukertomusta Kuvitelma 20. vuosisadasta, hyvin yhteiskuntakriittistä teosta Rajatapaukset ja bestselleriksikin noussutta outoa dekkariksi naamioitua teosta Lumen taju. Mielestäni Høeg ansaitsisi ehdottomasti kirjallisuuden Nobelin, koska on merkittävin nykykirjailija.
Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
Tässä romaanissa on kaikkea. On tarina, on toinen tarina, on kolmas tarina... Kritiikkiä vähän joka suuntaan, mystiikkaa, realismia, ajankuvaa. Järjetön määrä kerroksellisuutta ja kuitenkin kaikki pysyy hyvin kasassa. Saatana saapuu Moskovaan on ihmeellinen tarina. Lukematta tätä teosta ihminen on vajaa.
Näihin teoksiin kehotan kaikkia tarttumaan. Olen kuitenkin realisti ja olen tyytyväinen, jos tämän ansiosta edes yksi ihminen lukisi edes yhden näistä suosittelemistani teoksista.
(joudun jälleen pahoittelemaan sovinistisuuttani kirjallisen makuni kohdalla)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Yritin miettiä, voiko näiden kirjailijoiden ja teosten kautta luoda syvemmän luotauksen kirjalliseen makuusi. No, kaksi paria sain muodostettua :)
Høegin joitakin teoksia ja Bulgakovin Saatanaa saapuu Moskovaan voisi luonnehtia maagiseksi kaunokirjallisuudeksi. Fantastiset (eli maagiset) tapahtumat ja kritiikki yhteiskuntaa kohtaan tuovat mieleen myös José Saramagon.
Hemingwayssä ja Dostojevskissa voi nähdä myös jotakin samaa. Molemmissa on vahva jännite, mikä tosin ilmenee eri tavalla. Rikoksesta ja rangaistuksesta muistan epätoivoiset vaeltelut Pietarissa ja Raskolnikovin ahdistuneet monologit. Hemingwayllä jännite taas ilmenee rivien takaa, kuvailu on vähäistä ja dialogi tiivistä. Myös kompleksisia henkilöhahmoja löytyy molemmilta kirjailijoilta..
Lähetä kommentti