Suuria kysymyksiä

Jos 80%:lla valonnopeudesta kulkevasta avaruusaluksesta ammutaan aluksen kulkusuuntaan raketti 80%:lla valonnopeudesta, niin miksei raketti kulje 160%:a valonnopeudesta? Miten niin mikään ei voi liikkua valoa nopeammin? Ja miksei?

Kari Enqvistin kirjan Suhteellisuusteoriaa runoilijoille lukemalla voi silmänräpäyksen ajaksi kerrallaan tuntea ymmärtävänsä miksi. Sitten tunne katoaa. Asialla on kuitenkin jotain tekemistä sen kanssa, että maailmankaikkeudessa ei ole mitään kiintopistettä, ei keskipistettä, jonka suhteen kappaleet liikkuisivat. Kaikki liikkuvat vain toisten kappaleiden suhteen. Siten jokainen kappale ikäänkuin liikkuu omassa koordinaatistossaan ja siksi valonnopeus on vakio. Tai jotain sinne päin.

Tällä hetkellä minusta taas tuntuu etten ymmärrä. Toissa yönä luin kyseisen teoksen ja koin hetkellisiä "ahaa"-elämyksiä, mutta rajallinen aivokapasiteettini ei riittänyt säilyttämään niitä muistissani kovin pitkään.

Sitten ihan oma lukunsa on vielä nopeuden vaikutus ajan kulumiseen. Kaikki liike hidastaa ajan kulumista ja valonnopeudella kuljettaessa aika pysähtyy. Valoa nopeampi liikkuminen siis ajaisi loogikot hermoromahduksen partaalle. Niinpä onkin todettu, että informaatio ei voi liikkua valoa nopeammin. Sen sijaan esimerkiksi joidenkin teorioiden mukaan maailmankaikkeus laajeni heti alkuräjähdyksen jälkeen hetken valoa nopeammin. Tämä oli mahdollista koska informaatiota ei siirtynyt: maailmankaikkeus ei voinut laajentua mihinkään itsensä ulkopuolelle, koska muuta ei ollut; välimatkat vain kasvoivat.

Sitten on vielä tämä avaruuden kaareutumisjuttu. Olen ymmärtänyt sen niin, että kolmiulotteinen avaruus kaartuu jonkin muun ulottuvuuden suhteen; mustat aukot ja muut gravitaatiokeskittymät venyttävät avaruutta johonkin toiseen ulottuvuuteen. Mutta Enqvistin mukaan asia ei ole näin. Gravitaatio kaareuttaa kolmiulotteista avaruutta. Stephen Hawking kirjoitti Ajan lyhyessä historiassa yhdeksän tai useampi ulotteisesta maailmankaikkeudesta, jossa meidän neliulotteinen aikaavaruutemme vain kelluu. Itse asiassa, minun on jotenkin helpompi hyväksyä tämä ajatus, kolmiulotteisen maailmankaikkeutemme kaareutumisen sijaan, koska ulottuvuuksia lisäämällä löytyy suunta mihin kaareutua.

P.S. Jos joku fysiikkaa tunteva lukee tämän tekstin, niin löytää varmasti kommentoitavaa...

Jälleen tennistä

Kuinka yllättävää, että kirjoitan tennispeleistä tänne blogiini vain voittojeni jälkeen. Sunnuntaina hävisin Juholle bänditreenien jälkeen Otaniemen roudan syömällä asfalttikentällä; muistaakseni 2-6.

Taas kerran neljä ensimmäistä peliä menivät niin, että veimme toistemme syötöt. Sen jälkeen Juho vei kaikki pelit. Pelasin todella huonosti, selvästi alle oman (muutenkin heikon) tasoni. Syitä voi etsiä vaikka mistä, mutta jostain syystä ensimmäisenä tuli mieleen ottelua ennen olleet kolmen tunnin bänditreenit. Vaikkei soittaminen fyysisesti kulutakaan, niin paras henkinen lataus saattoi mennä siihen. Joka tapauksessa peli oli puoleltani luokatonta. Ainoa valon pilkahdus oli viimeisen pelin nousuni kolmen Juhon ottelupallon tilanteesta tasoihin. Senkin pelin kuitenkin loppujen lopuksi hävisin.

Revanssin otin sitten keskiviikkona Leppävaaran tennispyhätössä. Jouduin jo 4-1 tappioasemaan, kun Juho oli todella pitkän pelin jälkeen saanut pidettyä syöttönsä (muut kyseisistä viidestä pelistä päättyivät luonnollisesti breakeihin). Pahasta tappiotilanteesta sisuuntuneena päätin alkaa pelata puhtaasti pelikirjani mukaisesti ja pommittaa Juhon rystyä aina kun se suinkin oli mahdollista. Yritin jopa suunnata kaikki kakkossyöttöni hänen rystylleen. Taktiikkani tuotti tulosta ja Juhon huonojen rystypalautusten ja ennen kaikkea hänen kaksoisvirheidensä ansiosta voitin lopulta 6-4. Vein siis lopulta neljä peliä putkeen.

Tällä hetkellä johdan tämän kesän otteluissa (erissä) Juhoa muistaakseni 3-2. Olemme voittaneet vuorotellen, joten seuraava vuoro olisi taas Juholla. Katsotaan miten käy.