perjantai 12. elokuuta 2011

Kesäkurpitsasalaatti

Tällä kertaa kirjataan ylös perunaton perunasalaatti. Toimii oikein hyvin tavallisen perunasalaatin asemasta esimerkiksi grillimakkaran tai nakkien kanssa.

1 kesäkurpitsa (n. 500g)
oliiviöljyä
1 hapan omena
1 herkkukurkku
1-3 kesäsipulia (koosta riippuen) tai pari salottisipulia
1 dl turkkilaista jugurttia
1 dl majoneesia
1 rkl sinappia
valkopippuria
sitruunamehua/etikkaa

Ensin kuutioidaan kesäkurpitsa sopivan kokoisiksi palasiksi ja niitä kuullotetaan oliiviöljyssä kolme minuuttia. Kesäkurpitsapalojen jäähdyttyä niiden sekaan sekoitetaan loput ainesosat eli omena ja herkkukurkku pilkottuna ja kesäsipuli varsineen silputtuna. Kastikkeen ainesosat voi sotkea suoraan salaatin joukkoon, niitä ei ole tarpeen sekoittaa ensin keskenään. Valkopippuria tarvitaan vain ripaus ja sitruunamehua/etikkaa riittää tee-ruokalusikallinen. Salaatin on syytä tekeytyä hetken jääkaapissa ennen syömistä.

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Siemenleipä

Tässäpä helppo ja nopeasti valmistuva vaihtoehto leivälle. Toisin kuin useimpiin vhh-leivänkorvikkeisiin, tähän ei tule juustoraastetta eikä mitään viljaperäistä. Siemenien ja jauheiden suhdetta voi muuttaa, kunhan niitä on yhteensä noin kolme desiä. Itse olen tehnyt alla olevilla määrillä. Turkkilaisen jugurtin voi todennäköisesti korvata rahkalla, kermaviilillä tai vastaavalla, mutta itse olen käyttänyt turkkilaista jugurttia, kun sitä on käytännössä aina jääkaapissa.

1,5 dl (75 g) mantelijauhetta
0,5 dl seesaminsiemeniä
1 dl auringonkukansiemeniä
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
3 kananmunaa
3-4 rkl turkkilaista jugurttia
1 rkl oliiviöljyä

Kuiva-aineet sekoitetaan keskenään kulhossa ja munat, jugurtti ja öljy vatkataan keskenään tasaiseksi seokseksi toisessa kulhossa. Sitten kaikki ainekset yhdistetään ja sekoitetaan. Taikina kaadetaan leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja levitetään noin 30 cm kertaa 30 cm kokoiseksi tasapaksuiseksi levyksi. Paistetaan uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia.

Levystä tulee siis yhdeksän 10 cm kertaa 10 cm palaa, joista yhdessä on vain 2,3 g hiilihydraatteja.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

VHH pizzapohja

Tämä on helppo tehdä ja toimii muuten hyvin perinteisen pohjan asemasta, mutta on sen verran löysä, että sormin syöminen ei oikein luonnistu.

200 g ranskankermaa
2 kananmunaa
3 tl fiberhuskia (eli psylliumia)
1 tl leivinjauhetta
100 g juustoraastetta

Ensiksi munat ja ranskankerma vispataan sekaisin. Sitten joukkoon lisätään fiberhusk, leivinjauhe ja lopuksi juustoraaste ja sekoitetaan seos tasaiseksi. Seos kumotaan leivinpaperilla päällystetylle uunipellille, levitellään tasapaksuiseksi (ei riitä ihan koko pellille) ja paistetaan 200-asteisessa uunissa noin 12 minuuttia eli kunnes pinta on saanut väriä. Sitten pohjalle kannattaa vaihtaa uusi leivinpaperi, että valmis pizza lähtisi paremmin irti. Sitten vain halutut täytteet päälle ja pizzaa paistetaan normaalisti noin 15 minuuttia.

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Munakoisolasagne

Tehtailen herkkuruokia liukuhihnalta kuin masterchefit konsanaan. Tässä munakoisolasagnessa munakoiso ei ole täytteenä vaan lasagnelevyjä korvaamassa. Alun perin tarkoituksenani oli käyttää kesäkurpitsaa, mutta kun se oli kaupasta loppu, niin vaihdoin munakoisoon. Eikä tarvinnut katua.

2 munakoisoa
suolaa
voita
sipuli
4 valkosipulinkynttä
basilikaa (kuivattua)
timjamia (kuivattua)
salviaa (kuivattua)
400 g naudan jauhelihaa
mustapippuria
200 g paseerattua tomaattia
1 rkl chilitahnaa
3 dl kermaa
100 g tuorejuustoa
2 dl juustoraastetta
valkopippuria

Munakoisot viipaloidaan 0,5-1 cm paksuisiksi viipaleiksi. Viipaleita itketetään suolalla ainakin 20 minuuttia kummaltakin puolelta ja pyyhitään pintaan noussut neste huolellisesti pois.

Sillä välin valmistetaan jauheliha- ja juustokastikkeet. Sipuli ja valkosipuli silputaan ja niitä kuullotetaan hetki paistinpannulla voissa basilikan, timjamin ja salvian kanssa. Sitten pannulle lisätään jauheliha, maustetaan se mustapippurilla ja ruskistetaan. Joukkoon sekoitetaan paseerattu tomaatti ja chilitahna ja annetaan porista kymmenisen minuuttia.

Kermaa, tuorejuustoa ja juustoraastetta lämmitetään pienessä kattilassa niin, että ne sulavat tasaiseksi seokseksi. Juustokastike maustetaan valkopippurilla.

Lasagne kasataan kerroksittain laakeaan voideltuun uunivuokaan. Pohjimmaiseksi tulee jauhelihakastiketta ja päälleimmäiseksi juustokastiketta. Näistä ainesmääristä pitäisi tulla kahdesta kolmeen kerrosta. Lasagnea paistetaan uunissa 225 asteessa 25 minuuttia.

maanantai 17. tammikuuta 2011

Stroganof

Tulipa taas tehtyä niin hyvää ruokaa, että kirjaan reseptin tänne muistiin, vaikka sen melkein suoraan karppaus.info:sta varastinkin.

400 g naudan paistisuikaleita
(1 rkl vehnäjauhoa)
voita
3 dl vettä
1 prk (70 g) tomaattisosetta
1 rkl sinappia
1 iso tai 2 pientä maustekurkkua
1 dl kermaa
suolaa
mustapippuria
valkopippuria

1 kg lanttua
2 dl kermaa

Paistisuikaleet voi sakeamman lopputuloksen toivossa halutessaan pyöritellä vehnäjauhoissa. Suikaleet ruskistetaan paistinpannulla voissa parissa erässä ja laitetaan sitten pataan. Sitten kiehautetaan vesi pannulla, niin että saadaan aromit talteen ja kaadetaan sekin pataan. Joukkoon sekoitetaan myös tomaattisose, sinappi ja mausteet. Sitten pataa keitellään puolitoista tuntia miedolla lämmöllä. Lopuksi lisätään pilkotut maustekurkut ja kerma ja keitetään vielä kymmenisen minuuttia.

Stroganofin valmistuessa voi valmistaa lisukkeeksi lanttumuusin. Lanttu kuoritaan ja pilkotaan mukavan kokoisiksi paloiksi. Sitten lanttupalat keitetään kypsiksi kevyesti suolatussa vedessä. Kun lanttu on kypsää, se soseutetaan sauvasekoittumella kerman kanssa.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Lohipiiras

Tämä oli aika hyvää. Idean varastin Karppaus.infon muffinssireseptistä. Täytteeksihän tähän voi oikeastaan laittaa ihan mitä vaan. Olen kokeillut esimerkiksi kinkkua, tonnikalaa ja sieniä. Kaikki toimii. Tämä nyt on sitten tällainen juhlavampi ja hintavampi versio, jota kehtasi ihan vieraillekin tarjota.

voita
6 kananmunaa
2 rkl mantelijauhetta
1 dl kermaa
150 g kylmäsavulohta
1 (keltainen) paprika
½ sipuli
150 g emmentaljuustoa
mustapippuria
(timjamia)

Ensin vispataan sekaisin munat, mantelijauhe ja kerma. Sekaan lisätään pieniksi kuutioiksi pilkottu paprika, silputtu sipuli ja suikaloitu lohi. Lopuksi joukkoon sekoitetaan juusto raasteena. Mausteeksi voi laittaa mustapippuria ja vaikkapa timjamia. Seos levitetään tasaisesti voideltuun laakeaan piirakkavuokaan ja paistetaan 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

torstai 18. marraskuuta 2010

VHH pannukakku

Jatkan tätä reseptien muistiin kirjoittamista täällä. Tällä kertaa vuorossa pannukakku. Ehkä jopa parempaa kuin perinteinen pannukakku.

80 g (1,5 dl) mantelijauhetta
2 dl kuohukermaa
2 dl (luomu kevyt)maitoa
4 kananmunaa
1 tl fiberhuskia eli psylliumia
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa

Hyvin yksinkertainen valmistaa. Ensin vispataan munat ja nesteet sekaisin ja sitten sekoitetaan niihin kuiva-aineet ja laitetaan taikina tunniksi pariksi jääkaappiin tekeytymään. Sitten se kaadetaan syvälle uunipellille leivinpaperin päälle ja paistetaan 225 asteessa noin 25 min (tai kunnes näyttää valmiilta). Päälle sitten vaikkapa sokeroimatonta mansikkahilloa.