Kaksi päivää ollaan nyt nauhoitettu ja rummut pitäisi olla narulla. Ollut aika pitkälti sellainen fiilis, että amatöörit on ammattilaisten laitteiden keskellä. Ei sitä ole oikein osannut sanoa mitä pitäisi tehdä, pääasia että jotain on saatu nauhalle.
Eilisen nauhoitukset aiheuttivat vitutusta, koska aika nopeasti tajuttiin että soundit (etenkin basarin) ovat aivan kamalia ja että Juusolla on ongelmia soittaa klikin tahtiin. Toisena päivänä Juuson soitto sujui jo paremmin, osittain harjoitelun ja osittain vaihdetun kuulokesysteemin ansiosta (nappikuulokkeet ja kunnon kuulosuojaimet päälle).
Seuraavaksi pitäisi sitten kymmenistä (ellei sadoista) rumpuraidoista poimia parhaat ja leikellä ne yhteen. Sitten kaikki tunnetut miksauskikat päälle ja toivotaan että soundeista tulisi edes siedettävät.
Ja hifistelijöille: Rummut mikitettiin seitsemällä mikillä: basari, klipsimikit virveliin ja tomeihin ja kaksi overheadia. Boksin päällä lukee beyerddynamic DrumSet-Kit, joten se lienee mikkien valmistaja. Mikit laitettiin sitten xlr-liitäntäisillä mikkipiuhoilla mikseriin (Spiritfolio by Soundcraft SX). Sitten mikserin directouteista normaalit 1/4"-plugipiuhat äänikortin (dsp24) räkkiin (ADC&DAC2000) ja Adobe Audition nauhoittamaan. Juuso kuunteli etukäteen tehtyjä pohjia, klikkiä ja omaa soittoaan äänikortin räkin phones-ulostulon kautta.
perjantai 28. joulukuuta 2007
maanantai 10. joulukuuta 2007
Kirja-arvio: Paul Austerin Oraakkeliyö
Sain eilen illalla Paul Austerin Oraakkeliyön päätökseen, ja siten mielessäni on tällä hetkellä lähinnä kirjan lopetus. Se on hämmentävä, koska siinä ikään kuin punotaan kaikki langat, kirjan tapahtumat, yhteen, mutta kuitenkin kokonaisuus jää hajalleen. Ratkaisu on poikkeuksellisen onnistunut. Yhtä aikaa selviää mitä kirjan päähenkilöille tapahtui, toisaalta kirjan muiden tasojen merkitys jää avoimeksi. Myös päähenkilöiden kohtaloiden epävarmuuden minäkertoja myöntää: hän ei tiedä kertooko asiat niin kuin ne oikeasti tapahtuivat.
Ja ne tasot. Niitähän teoksessa riittää. Päätarina sijoittuu 80-luvun alkuun ja sitä minäkertoja kertoo nykypäivästä käsin. Välillä luonnollisesti muistellaan varhaisempia tapahtumia, mutta merkityksellisempiä tasoja ovat muut tarinat. Päähenkilö-minäkertoja on kirjailija, joka tarinan aikana kirjoittaa kirjaa, jossa esiintyy toinen kuvitteellinen kirja. Kirja jota hän kirjoittaa on hänen oma versionsa Maltan haukan lähtökohdista. Päähenkilö kirjoittaa myös elokuvakäsikirjoituksen todellisen kirjan pohjalta. Myös päähenkilön ystävä on kirjailija ja hänen yhtä nuoruuden teostaan käydään kirjassa läpi.
Lopussa kaikkiin näihin eri tasoihin viitataan, mutta ne vedetään kasaan niin yksioikoisesti, että on täysin selvää, että siinä ei ole koko totuus.
Jotain tällaista siis; kirja jättää paljon mietittävää ja on varmaan Parnasson Putte Wilhelmssonin mielestä feng shui -intoilijoiden tekoälyllisyyttä. Minuun Oraakkeliyö teki suuren vaikutuksen, joskin se samalla hämmensi minua, joka varmasti myös tästä arvostelukyhäelmästäni käy ilmi. Suosittelen.
Ja ne tasot. Niitähän teoksessa riittää. Päätarina sijoittuu 80-luvun alkuun ja sitä minäkertoja kertoo nykypäivästä käsin. Välillä luonnollisesti muistellaan varhaisempia tapahtumia, mutta merkityksellisempiä tasoja ovat muut tarinat. Päähenkilö-minäkertoja on kirjailija, joka tarinan aikana kirjoittaa kirjaa, jossa esiintyy toinen kuvitteellinen kirja. Kirja jota hän kirjoittaa on hänen oma versionsa Maltan haukan lähtökohdista. Päähenkilö kirjoittaa myös elokuvakäsikirjoituksen todellisen kirjan pohjalta. Myös päähenkilön ystävä on kirjailija ja hänen yhtä nuoruuden teostaan käydään kirjassa läpi.
Lopussa kaikkiin näihin eri tasoihin viitataan, mutta ne vedetään kasaan niin yksioikoisesti, että on täysin selvää, että siinä ei ole koko totuus.
Jotain tällaista siis; kirja jättää paljon mietittävää ja on varmaan Parnasson Putte Wilhelmssonin mielestä feng shui -intoilijoiden tekoälyllisyyttä. Minuun Oraakkeliyö teki suuren vaikutuksen, joskin se samalla hämmensi minua, joka varmasti myös tästä arvostelukyhäelmästäni käy ilmi. Suosittelen.
lauantai 8. joulukuuta 2007
Bändikuvia
Tuli bändipikkujouluissa otetuksi viinin, oluen, konjakin ja viskin ohella myös pari valokuvaa bändistä:
Vasemmalta oikealle: Olli, Juuso, Ville, minä
Vasemmalta oikealle: Olli, Juuso, Ville, minä
Lisäksi myös fanien iloksi kuva itsestäni.
tiistai 4. joulukuuta 2007
Lostlore matkalla "studioon"
Lostlore on nyt tässä pari kuukautta suunnitellut levyn nauhoittamista. Tässä vaiheessa ei vielä ole selvillä, teemmekö täyspitkän albumin (yhdeksän kappaletta) vai vain kolmen biisin ep:n. En puhu demosta, koska tarkoituksemme ei ole demota musiikkiamme kenellekään (levy-yhtiöt, keikkajärjestäjät), vaan lähinnä nauhoittaa biisejä itsellemme.
Toivoisin kovasti, että saisimme kaikki yhdeksän biisiä nauhalle. Siten saisimme tietyllä tavalla nollatuksi sen, mitä Lostlore tällä hetkellä soittaa, ja aloitetuksi kokonaan uusien biisien tekemisen.
Rajoittava tekijä levyn pituudelle on ("studio")aika. Tarkoituksemme on nauhoittaa rummut treenikämpällämme, mutta koska treenistämme käyttää myös useat muut bändit, jää nähtäväksi saammeko tarpeeksi treenivuoroja, jotta ehtisimme nauhoittaa kaiken. Yritämme nauhoittaa joulun välipäivinä, koska oletamme, että silloin treeniksellä ei käy muita bändejä soittamassa.
Nauhoitimme yhdet treenimme kokeeksi tilamikillä, ja lopputulos ei ollut kovin mairittelevan kuuloinen soiton kannalta. Tuottajanamme häärivältä Jussilta kaivattaisiin apuja, mutta on kovin epäselvää miten hänen aikansa riittää. Tärkeintä on kuitenkin tietysti se, että itse treenaamme mahdollisimman paljon.
Levyprojektistamme ehkä lisää myöhemmin.
Toivoisin kovasti, että saisimme kaikki yhdeksän biisiä nauhalle. Siten saisimme tietyllä tavalla nollatuksi sen, mitä Lostlore tällä hetkellä soittaa, ja aloitetuksi kokonaan uusien biisien tekemisen.
Rajoittava tekijä levyn pituudelle on ("studio")aika. Tarkoituksemme on nauhoittaa rummut treenikämpällämme, mutta koska treenistämme käyttää myös useat muut bändit, jää nähtäväksi saammeko tarpeeksi treenivuoroja, jotta ehtisimme nauhoittaa kaiken. Yritämme nauhoittaa joulun välipäivinä, koska oletamme, että silloin treeniksellä ei käy muita bändejä soittamassa.
Nauhoitimme yhdet treenimme kokeeksi tilamikillä, ja lopputulos ei ollut kovin mairittelevan kuuloinen soiton kannalta. Tuottajanamme häärivältä Jussilta kaivattaisiin apuja, mutta on kovin epäselvää miten hänen aikansa riittää. Tärkeintä on kuitenkin tietysti se, että itse treenaamme mahdollisimman paljon.
Levyprojektistamme ehkä lisää myöhemmin.
keskiviikko 31. lokakuuta 2007
Allegoria menetyksillemme
Gypsies Travelin' in H-minor
Empty cars passing by
Empty roads still ahead
Home is there where they are welcome
But it's never there where they are bound
And the road goes ever on and on
Camps are homes only for the tired
The restless move on, the others follow
Their next camp may be in heaven
Have you thought that they are vagabonds by their own will?
That they wish their home to be on the road?
How many homes have you left behind?
How many loved ones have you buried?
To always have to lose (alone)
how does it feel like? (alone)
To jump into a stream (alone)
and see where it takes (alone)
This epic tragedy
Will it never end?
Under the same sun
passing by our homes
their journey goes
Empty cars passing by
Empty roads still ahead
Home is there where they are welcome
But it's never there where they are bound
And the road goes ever on and on
Camps are homes only for the tired
The restless move on, the others follow
Their next camp may be in heaven
Have you thought that they are vagabonds by their own will?
That they wish their home to be on the road?
How many homes have you left behind?
How many loved ones have you buried?
To always have to lose (alone)
how does it feel like? (alone)
To jump into a stream (alone)
and see where it takes (alone)
This epic tragedy
Will it never end?
Under the same sun
passing by our homes
their journey goes
keskiviikko 19. syyskuuta 2007
Uusi määritelmä
Olen tässä pitkin kesää ja alkusyksyä hehkuttanut kaikille, joita vähänkään kiinnostaa Peter Høegin uusinta romaania Hiljainen tyttöä. En ole onnistunut kirjoittamaan siitä tänne blogiini mitään arvostelua, tai edes lukuraporttia, koska teos oli mielestäni sangen haastava - varsinkin älyllisesti.
Parnasson toimittaja Putte Wilhelmsson on kuitenkin toista mieltä. Teosta kommentoidessaan hän esittää myös näkemyksensä kirjasta pitävistä ihmisistä - siis myös minusta: “Hiljaisessa tytössä Tanskan palvotuin kirjailija on ylittänyt kynnyksen, jonka jälkeen kirjaviisauden kritiikki ja mielikuvituksen ihanne muuttuu tavalliseksi typeryyden palvonnaksi. Ilman mitään näyttöä otaksunkin, että Høegin uuden romaanin varauksettomimmat ihailijat seuraavat muita ihmisiä useammin horoskooppeja, omistavat vähintään kaksi fengshui-opasta ja uskovat homeopatiaan.”
En ihan tuosta määritelmästä tunnista itseäni...
P.S. Nyt sain ø:n käyttöön, kun kopioin sen tuosta lainauksesta \o/
Parnasson toimittaja Putte Wilhelmsson on kuitenkin toista mieltä. Teosta kommentoidessaan hän esittää myös näkemyksensä kirjasta pitävistä ihmisistä - siis myös minusta: “Hiljaisessa tytössä Tanskan palvotuin kirjailija on ylittänyt kynnyksen, jonka jälkeen kirjaviisauden kritiikki ja mielikuvituksen ihanne muuttuu tavalliseksi typeryyden palvonnaksi. Ilman mitään näyttöä otaksunkin, että Høegin uuden romaanin varauksettomimmat ihailijat seuraavat muita ihmisiä useammin horoskooppeja, omistavat vähintään kaksi fengshui-opasta ja uskovat homeopatiaan.”
En ihan tuosta määritelmästä tunnista itseäni...
P.S. Nyt sain ø:n käyttöön, kun kopioin sen tuosta lainauksesta \o/
torstai 6. syyskuuta 2007
Täällä jälleen
Nyt onkin ollut tänne kirjoittamisesta pitkä tauko. Älkää huoliko rakkaat lukijani, en ole kadonnut minnekään.
Olen yrittänyt tässä muun stressaamisen ohella kirjoittaa vähän uutta materiaalia Lostlorelle. Biisi on ollut hyvin hankalasti työstettävä, eikä ole oikein suostunut taipumaan mihinkään formuun. Täytyy toivoa, että treeneissä bändisoitto antaisi sille selkeämmän muodon. Biisi ei ole vielä valmis ja on aika selvää, että siihen tulee vielä lisää osia. Sanoitus on myös työn alla, mutta loppujen lopuksi en ole ollenkaan varma kaipaako biisi sellaista.
Tässä loppukesän aikana on myös tullut luetuksi kirjoja, joista nyt päällimmäisinä mielessä ovat eilen loppuun lukemani Elaine Pagelsin Gnostilaiset evankeliumit (siis tutkimus aiheesta, eivät itse evankeliumit) ja Petri Tammisen Enon opetukset. Saatan kirjoittaa kyseisistä teoksista vielä jotain myöhemmin. Tänään aloitin lukemaan Juhani Seppäsen kirjaa Selvästi juovuksissa, josta on lainaus tuolla sivun vasemmassa reunassa "Ajatuksia" otsikon alla.
Olen yrittänyt tässä muun stressaamisen ohella kirjoittaa vähän uutta materiaalia Lostlorelle. Biisi on ollut hyvin hankalasti työstettävä, eikä ole oikein suostunut taipumaan mihinkään formuun. Täytyy toivoa, että treeneissä bändisoitto antaisi sille selkeämmän muodon. Biisi ei ole vielä valmis ja on aika selvää, että siihen tulee vielä lisää osia. Sanoitus on myös työn alla, mutta loppujen lopuksi en ole ollenkaan varma kaipaako biisi sellaista.
Tässä loppukesän aikana on myös tullut luetuksi kirjoja, joista nyt päällimmäisinä mielessä ovat eilen loppuun lukemani Elaine Pagelsin Gnostilaiset evankeliumit (siis tutkimus aiheesta, eivät itse evankeliumit) ja Petri Tammisen Enon opetukset. Saatan kirjoittaa kyseisistä teoksista vielä jotain myöhemmin. Tänään aloitin lukemaan Juhani Seppäsen kirjaa Selvästi juovuksissa, josta on lainaus tuolla sivun vasemmassa reunassa "Ajatuksia" otsikon alla.
keskiviikko 11. heinäkuuta 2007
Suuria kysymyksiä
Jos 80%:lla valonnopeudesta kulkevasta avaruusaluksesta ammutaan aluksen kulkusuuntaan raketti 80%:lla valonnopeudesta, niin miksei raketti kulje 160%:a valonnopeudesta? Miten niin mikään ei voi liikkua valoa nopeammin? Ja miksei?
Kari Enqvistin kirjan Suhteellisuusteoriaa runoilijoille lukemalla voi silmänräpäyksen ajaksi kerrallaan tuntea ymmärtävänsä miksi. Sitten tunne katoaa. Asialla on kuitenkin jotain tekemistä sen kanssa, että maailmankaikkeudessa ei ole mitään kiintopistettä, ei keskipistettä, jonka suhteen kappaleet liikkuisivat. Kaikki liikkuvat vain toisten kappaleiden suhteen. Siten jokainen kappale ikäänkuin liikkuu omassa koordinaatistossaan ja siksi valonnopeus on vakio. Tai jotain sinne päin.
Tällä hetkellä minusta taas tuntuu etten ymmärrä. Toissa yönä luin kyseisen teoksen ja koin hetkellisiä "ahaa"-elämyksiä, mutta rajallinen aivokapasiteettini ei riittänyt säilyttämään niitä muistissani kovin pitkään.
Sitten ihan oma lukunsa on vielä nopeuden vaikutus ajan kulumiseen. Kaikki liike hidastaa ajan kulumista ja valonnopeudella kuljettaessa aika pysähtyy. Valoa nopeampi liikkuminen siis ajaisi loogikot hermoromahduksen partaalle. Niinpä onkin todettu, että informaatio ei voi liikkua valoa nopeammin. Sen sijaan esimerkiksi joidenkin teorioiden mukaan maailmankaikkeus laajeni heti alkuräjähdyksen jälkeen hetken valoa nopeammin. Tämä oli mahdollista koska informaatiota ei siirtynyt: maailmankaikkeus ei voinut laajentua mihinkään itsensä ulkopuolelle, koska muuta ei ollut; välimatkat vain kasvoivat.
Sitten on vielä tämä avaruuden kaareutumisjuttu. Olen ymmärtänyt sen niin, että kolmiulotteinen avaruus kaartuu jonkin muun ulottuvuuden suhteen; mustat aukot ja muut gravitaatiokeskittymät venyttävät avaruutta johonkin toiseen ulottuvuuteen. Mutta Enqvistin mukaan asia ei ole näin. Gravitaatio kaareuttaa kolmiulotteista avaruutta. Stephen Hawking kirjoitti Ajan lyhyessä historiassa yhdeksän tai useampi ulotteisesta maailmankaikkeudesta, jossa meidän neliulotteinen aikaavaruutemme vain kelluu. Itse asiassa, minun on jotenkin helpompi hyväksyä tämä ajatus, kolmiulotteisen maailmankaikkeutemme kaareutumisen sijaan, koska ulottuvuuksia lisäämällä löytyy suunta mihin kaareutua.
P.S. Jos joku fysiikkaa tunteva lukee tämän tekstin, niin löytää varmasti kommentoitavaa...
Kari Enqvistin kirjan Suhteellisuusteoriaa runoilijoille lukemalla voi silmänräpäyksen ajaksi kerrallaan tuntea ymmärtävänsä miksi. Sitten tunne katoaa. Asialla on kuitenkin jotain tekemistä sen kanssa, että maailmankaikkeudessa ei ole mitään kiintopistettä, ei keskipistettä, jonka suhteen kappaleet liikkuisivat. Kaikki liikkuvat vain toisten kappaleiden suhteen. Siten jokainen kappale ikäänkuin liikkuu omassa koordinaatistossaan ja siksi valonnopeus on vakio. Tai jotain sinne päin.
Tällä hetkellä minusta taas tuntuu etten ymmärrä. Toissa yönä luin kyseisen teoksen ja koin hetkellisiä "ahaa"-elämyksiä, mutta rajallinen aivokapasiteettini ei riittänyt säilyttämään niitä muistissani kovin pitkään.
Sitten ihan oma lukunsa on vielä nopeuden vaikutus ajan kulumiseen. Kaikki liike hidastaa ajan kulumista ja valonnopeudella kuljettaessa aika pysähtyy. Valoa nopeampi liikkuminen siis ajaisi loogikot hermoromahduksen partaalle. Niinpä onkin todettu, että informaatio ei voi liikkua valoa nopeammin. Sen sijaan esimerkiksi joidenkin teorioiden mukaan maailmankaikkeus laajeni heti alkuräjähdyksen jälkeen hetken valoa nopeammin. Tämä oli mahdollista koska informaatiota ei siirtynyt: maailmankaikkeus ei voinut laajentua mihinkään itsensä ulkopuolelle, koska muuta ei ollut; välimatkat vain kasvoivat.
Sitten on vielä tämä avaruuden kaareutumisjuttu. Olen ymmärtänyt sen niin, että kolmiulotteinen avaruus kaartuu jonkin muun ulottuvuuden suhteen; mustat aukot ja muut gravitaatiokeskittymät venyttävät avaruutta johonkin toiseen ulottuvuuteen. Mutta Enqvistin mukaan asia ei ole näin. Gravitaatio kaareuttaa kolmiulotteista avaruutta. Stephen Hawking kirjoitti Ajan lyhyessä historiassa yhdeksän tai useampi ulotteisesta maailmankaikkeudesta, jossa meidän neliulotteinen aikaavaruutemme vain kelluu. Itse asiassa, minun on jotenkin helpompi hyväksyä tämä ajatus, kolmiulotteisen maailmankaikkeutemme kaareutumisen sijaan, koska ulottuvuuksia lisäämällä löytyy suunta mihin kaareutua.
P.S. Jos joku fysiikkaa tunteva lukee tämän tekstin, niin löytää varmasti kommentoitavaa...
perjantai 6. heinäkuuta 2007
Jälleen tennistä
Kuinka yllättävää, että kirjoitan tennispeleistä tänne blogiini vain voittojeni jälkeen. Sunnuntaina hävisin Juholle bänditreenien jälkeen Otaniemen roudan syömällä asfalttikentällä; muistaakseni 2-6.
Taas kerran neljä ensimmäistä peliä menivät niin, että veimme toistemme syötöt. Sen jälkeen Juho vei kaikki pelit. Pelasin todella huonosti, selvästi alle oman (muutenkin heikon) tasoni. Syitä voi etsiä vaikka mistä, mutta jostain syystä ensimmäisenä tuli mieleen ottelua ennen olleet kolmen tunnin bänditreenit. Vaikkei soittaminen fyysisesti kulutakaan, niin paras henkinen lataus saattoi mennä siihen. Joka tapauksessa peli oli puoleltani luokatonta. Ainoa valon pilkahdus oli viimeisen pelin nousuni kolmen Juhon ottelupallon tilanteesta tasoihin. Senkin pelin kuitenkin loppujen lopuksi hävisin.
Revanssin otin sitten keskiviikkona Leppävaaran tennispyhätössä. Jouduin jo 4-1 tappioasemaan, kun Juho oli todella pitkän pelin jälkeen saanut pidettyä syöttönsä (muut kyseisistä viidestä pelistä päättyivät luonnollisesti breakeihin). Pahasta tappiotilanteesta sisuuntuneena päätin alkaa pelata puhtaasti pelikirjani mukaisesti ja pommittaa Juhon rystyä aina kun se suinkin oli mahdollista. Yritin jopa suunnata kaikki kakkossyöttöni hänen rystylleen. Taktiikkani tuotti tulosta ja Juhon huonojen rystypalautusten ja ennen kaikkea hänen kaksoisvirheidensä ansiosta voitin lopulta 6-4. Vein siis lopulta neljä peliä putkeen.
Tällä hetkellä johdan tämän kesän otteluissa (erissä) Juhoa muistaakseni 3-2. Olemme voittaneet vuorotellen, joten seuraava vuoro olisi taas Juholla. Katsotaan miten käy.
Taas kerran neljä ensimmäistä peliä menivät niin, että veimme toistemme syötöt. Sen jälkeen Juho vei kaikki pelit. Pelasin todella huonosti, selvästi alle oman (muutenkin heikon) tasoni. Syitä voi etsiä vaikka mistä, mutta jostain syystä ensimmäisenä tuli mieleen ottelua ennen olleet kolmen tunnin bänditreenit. Vaikkei soittaminen fyysisesti kulutakaan, niin paras henkinen lataus saattoi mennä siihen. Joka tapauksessa peli oli puoleltani luokatonta. Ainoa valon pilkahdus oli viimeisen pelin nousuni kolmen Juhon ottelupallon tilanteesta tasoihin. Senkin pelin kuitenkin loppujen lopuksi hävisin.
Revanssin otin sitten keskiviikkona Leppävaaran tennispyhätössä. Jouduin jo 4-1 tappioasemaan, kun Juho oli todella pitkän pelin jälkeen saanut pidettyä syöttönsä (muut kyseisistä viidestä pelistä päättyivät luonnollisesti breakeihin). Pahasta tappiotilanteesta sisuuntuneena päätin alkaa pelata puhtaasti pelikirjani mukaisesti ja pommittaa Juhon rystyä aina kun se suinkin oli mahdollista. Yritin jopa suunnata kaikki kakkossyöttöni hänen rystylleen. Taktiikkani tuotti tulosta ja Juhon huonojen rystypalautusten ja ennen kaikkea hänen kaksoisvirheidensä ansiosta voitin lopulta 6-4. Vein siis lopulta neljä peliä putkeen.
Tällä hetkellä johdan tämän kesän otteluissa (erissä) Juhoa muistaakseni 3-2. Olemme voittaneet vuorotellen, joten seuraava vuoro olisi taas Juholla. Katsotaan miten käy.
perjantai 29. kesäkuuta 2007
Kirjoja
Enpäs ole kirjoitellut hetkeen mitään kirjoista. Viime aikoina olen lukenut esimerkiksi Salka Valkan ja Populaarimusiikkia Vittulajänkältä.
Salka Valka on Nobel-palkitun Halldór Laxnessin kuuluisin teos. Se sijoittuu pieneen islantilaiseen kalastajakylään 30-luvulle. Kirjassa ei tapahdu juurikaan mitään erikoista muualla kuin päähenkilön pään sisällä. Tunteiden kuvaukseen on kuitenkin keskitytty ja siinä onkin onnistuttu sen verran hyvin, että ymmärrän ainakin osittain miksi teos on saavuttanut asemansa klassikoiden joukossa.
Luin myöhemmin Wikipediasta, että Laxnessista tuli 50-luvulla sosialisti ja hän joutui sen vuoksi hankalaan asemaan oikeistolaisessa Islannissa. Salka Valkassa suhtautuminen vasemmistolaisuuteen on kuitenkin hyvin ristiriitaista, ja olin rivien välistä lukevinani vahvaa kritiikkiä sosialismia kohtaan.
Mikael Niemen Populaarimusiikkia Vittulajänkältä tuli luetuksi parissa päivässä mökillä. Kirja alkoi hieman nihkeästi, mutta oli lopulta hulvattoman hauska elämys. Mikään klassikko ei siis ole kyseessä, mutta sen sijaan erittäin viihdyttävä kirja. 60-70-luvun pajalalainen sielunmaisema on teoksen perusteella suomalaisempaa kuin suomalaisuus itse. Mutta kyseinen seutuhan onkin suomenkielistä aluetta (siellä puhutaan suomen murretta meänkieltä).
Kaikki uhoaminen ja ryyppääminen istuvat jotenkin suomalaiseen kulttuuriin niin paljon paremmin kuin ruotsalaiseen, että täytyy hieman ihmetellä, miten teos on ollut niinkin suosittu myös muissa Pohjoismaissa. Suomalainen sankarikuolema: itsemurha, sota, sydänkohtaus saunassa tai alkoholimyrkytys; voiko tätä läppää todella tajuta jollei ole suomalainen?
Sain myös vihdoinkin käsiini Peter Hoegin Hiljainen tytön, tosin vain seitsemän vuorokauden pikalainana ja Kukan lainaamana, joten en ehdi sitä kokonaan lukea, kun Kukka aikoo omia sen viikonlopuksi. Ehdin eilen kuitenkin lukea vajaat 150 sivua, ja vakuutuin. Teos vaikuttaa juuri niin oudolta ja käsittämättömältä kuin vain Hoegiltä voi odottaa, mutta mukaansa se tempaa. Kirjasta lisää jahka olen lukenut sen.
Salka Valka on Nobel-palkitun Halldór Laxnessin kuuluisin teos. Se sijoittuu pieneen islantilaiseen kalastajakylään 30-luvulle. Kirjassa ei tapahdu juurikaan mitään erikoista muualla kuin päähenkilön pään sisällä. Tunteiden kuvaukseen on kuitenkin keskitytty ja siinä onkin onnistuttu sen verran hyvin, että ymmärrän ainakin osittain miksi teos on saavuttanut asemansa klassikoiden joukossa.
Luin myöhemmin Wikipediasta, että Laxnessista tuli 50-luvulla sosialisti ja hän joutui sen vuoksi hankalaan asemaan oikeistolaisessa Islannissa. Salka Valkassa suhtautuminen vasemmistolaisuuteen on kuitenkin hyvin ristiriitaista, ja olin rivien välistä lukevinani vahvaa kritiikkiä sosialismia kohtaan.
Mikael Niemen Populaarimusiikkia Vittulajänkältä tuli luetuksi parissa päivässä mökillä. Kirja alkoi hieman nihkeästi, mutta oli lopulta hulvattoman hauska elämys. Mikään klassikko ei siis ole kyseessä, mutta sen sijaan erittäin viihdyttävä kirja. 60-70-luvun pajalalainen sielunmaisema on teoksen perusteella suomalaisempaa kuin suomalaisuus itse. Mutta kyseinen seutuhan onkin suomenkielistä aluetta (siellä puhutaan suomen murretta meänkieltä).
Kaikki uhoaminen ja ryyppääminen istuvat jotenkin suomalaiseen kulttuuriin niin paljon paremmin kuin ruotsalaiseen, että täytyy hieman ihmetellä, miten teos on ollut niinkin suosittu myös muissa Pohjoismaissa. Suomalainen sankarikuolema: itsemurha, sota, sydänkohtaus saunassa tai alkoholimyrkytys; voiko tätä läppää todella tajuta jollei ole suomalainen?
Sain myös vihdoinkin käsiini Peter Hoegin Hiljainen tytön, tosin vain seitsemän vuorokauden pikalainana ja Kukan lainaamana, joten en ehdi sitä kokonaan lukea, kun Kukka aikoo omia sen viikonlopuksi. Ehdin eilen kuitenkin lukea vajaat 150 sivua, ja vakuutuin. Teos vaikuttaa juuri niin oudolta ja käsittämättömältä kuin vain Hoegiltä voi odottaa, mutta mukaansa se tempaa. Kirjasta lisää jahka olen lukenut sen.
torstai 28. kesäkuuta 2007
"Jaa mää vai?"
No jo on väsynyttä, jos ei keksi mitään muuta kirjoitettavaa blogiinsa kuin sään. Mutta kun en vain kykene sulattamaan sitä, että heinä- ja elokuu jätettiin välistä ja siirryttiin suoraan syksyyn.
Saatiin Jonin kanssa kyllä hyvä käsitys siitä mitä syksyllä on odotettavissa, kun käytiin eilen baarissa: röökillä pitää käydä ulkona ja sitten on kylmää, tuulista ja märkää; eli vituttaa. En mene kesän jälkeen enää baariin, ja kesälläkin vain sillä varauksella että se tulee.
Olisi edes lämmin.
Saatiin Jonin kanssa kyllä hyvä käsitys siitä mitä syksyllä on odotettavissa, kun käytiin eilen baarissa: röökillä pitää käydä ulkona ja sitten on kylmää, tuulista ja märkää; eli vituttaa. En mene kesän jälkeen enää baariin, ja kesälläkin vain sillä varauksella että se tulee.
Olisi edes lämmin.
torstai 14. kesäkuuta 2007
keskiviikko 13. kesäkuuta 2007
Lisää tennistä
Perjantaina otin Jonin kanssa yhteen Otaniemen tennispyhätössä. Asfalttikausi sai heikon avauksen, kun annoin täysaloittelija-Jonille kaksi peliä 6-2 voitossani. Pisteitä Joni ei sentään juurikaan itse tehnyt, vaan hänen pisteensä tulivat omista helpoista virheistäni.
Sunnuntai-iltana Juho sai revanssinsa ja voitti minut Leppävaarassa 6-3. Peli eteni tasaisena 3-3-tilanteeseen asti, mutta siinä vaiheessa pari aiempaa pitkäksi venynyttä peliä veivät veronsa ja hävisin loput peleistä, kun jalat eivät enää liikkuneet ja keskittyminenkin katosi.
Tänään sitten minä otin revanssin ja voitin Juhon 6-4. Peruslyönnit alkavat kummallakin löytyä, syötöt sen sijaan eivät. Kun ykkössyötöt eivät osu ruutuun ja kakkossyötöt ovat kummallakin aivan liian hiljaisia, niin vastaanottaja saa aina aloitteen. Tästä todisteena Juhon neljä ja minun viisi syötönmurtoa. Lopuksi sain pidettyä oman syöttöni ja vein sillä ottelun.
Syöttöihin pitäisi siis panostaa ja niitä voisi jopa harjoitella! Tärkeä pelikirjatekninen prinsiippi Juhoa vastaan on hänen rystynsä painostaminen. Se on hänellä huomattavasti kämmentä heikompi, ja teinkin muutaman pisteen saatuani palautettua kakkossyötön hänen rystylleen.
Tennis on mukavaa ja mulla on kotiasiat kunnossa. Tästä on hyvä jatkaa.
Sunnuntai-iltana Juho sai revanssinsa ja voitti minut Leppävaarassa 6-3. Peli eteni tasaisena 3-3-tilanteeseen asti, mutta siinä vaiheessa pari aiempaa pitkäksi venynyttä peliä veivät veronsa ja hävisin loput peleistä, kun jalat eivät enää liikkuneet ja keskittyminenkin katosi.
Tänään sitten minä otin revanssin ja voitin Juhon 6-4. Peruslyönnit alkavat kummallakin löytyä, syötöt sen sijaan eivät. Kun ykkössyötöt eivät osu ruutuun ja kakkossyötöt ovat kummallakin aivan liian hiljaisia, niin vastaanottaja saa aina aloitteen. Tästä todisteena Juhon neljä ja minun viisi syötönmurtoa. Lopuksi sain pidettyä oman syöttöni ja vein sillä ottelun.
Syöttöihin pitäisi siis panostaa ja niitä voisi jopa harjoitella! Tärkeä pelikirjatekninen prinsiippi Juhoa vastaan on hänen rystynsä painostaminen. Se on hänellä huomattavasti kämmentä heikompi, ja teinkin muutaman pisteen saatuani palautettua kakkossyötön hänen rystylleen.
Tennis on mukavaa ja mulla on kotiasiat kunnossa. Tästä on hyvä jatkaa.
maanantai 4. kesäkuuta 2007
Tennistä
Teimme tänään Juhon kanssa comebackin tenniskentille noin viiden vuoden tauon jälkeen. Espoossa on tasan kolmessa paikassa ilmaisia tenniskenttiä! Kun asuin nuorena Vantaanlaaksossa, niin kahden kilometrin säteellä oli ainakin kolmessa paikassa ilmaisia kenttiä. Myös Helsingissä on käsittääkseni runsaasti ilmaisia kenttiä, mutta Espoossa ja Kauniaisissa asuu ilmeisesti oletusarvoisesti niin rikkaita ihmisiä, että heillä on varaa maksaa vuoroistaan. Niin myös meillä.
Leppävaaran kaksi (2) ilmaista kenttää olivat yllättäen varattuina, joten suunnistimme Kauniaisten hiekkatekonurmikentille (12€/h). Luulin joskus osanneeni hieman pelata tennistä, mutta luulin ilmeisesti väärin, sillä pallon lyöminen tuntui uskomattoman vaikealta. Lyönnin voiman kohdistaminen alaspäin tuntui aivan mahdottomalta ja pallot lentelivät koko ajan yläilmoihin. Koska Juho sentään onnistui lyömään jonkinmoisia alakierteisiä pysäytyslyöntejä, ja itselläni ei mikään lyönti ollut hallussa, pelkäsin että pelistä tulisi teurastus. Puolen tunnin pallottelun jälkeen aloitimme pelin.
Alku lähti liikkeelle aivan kuten oletinkin, mursimme kumpikin toistemme syötöt helposti kaksoisvirheiden vuoksi. Tämän jälkeen kuitenkin aloin saada omat (kakkos)syöttöni ruutuun, kun taas Juho ei saanut missään vaiheessa syöttöään kulkemaan, joten vein loput pelit ja voitin siten lukemin 6-1.
Lukemat eivät kuitenkaan missään nimessä kuvaa voimasuhteitamme. Sen verran kauheaa kummankin peli oli. Pisteitä syntyi käytännössä vain neljällä tavalla: Ykkössyöttö sisään, kaksoisvirhe tai kakkossyötön palautus läpi tai pitkäksi. Pitkiä palloralleja oli pyöreät nolla kappaletta.
Pelaaminen oli kuitenkin mukavaa ja uskon että lyönnit alkavat hiljalleen palautua lihasmuistiin, kun vain pari kertaa jaksaa käydä pelaamassa. Koska Espoon ilmaisilta kentiltä ei tilaa kovin helposti tunnu löytyvän, niin täytynee käydä jatkossakin pelaamassa Kauniaisissa - yhdeksän jälkeen. Kun kukaan ei ole paikalla rahastamassa, niin pelaaminen on paljon halvempaa. Tähän vuodenaikaan näkee kuitenkin hyvin pelata ainakin yhteentoista asti. Vamos, C'mon ja prkl!
Leppävaaran kaksi (2) ilmaista kenttää olivat yllättäen varattuina, joten suunnistimme Kauniaisten hiekkatekonurmikentille (12€/h). Luulin joskus osanneeni hieman pelata tennistä, mutta luulin ilmeisesti väärin, sillä pallon lyöminen tuntui uskomattoman vaikealta. Lyönnin voiman kohdistaminen alaspäin tuntui aivan mahdottomalta ja pallot lentelivät koko ajan yläilmoihin. Koska Juho sentään onnistui lyömään jonkinmoisia alakierteisiä pysäytyslyöntejä, ja itselläni ei mikään lyönti ollut hallussa, pelkäsin että pelistä tulisi teurastus. Puolen tunnin pallottelun jälkeen aloitimme pelin.
Alku lähti liikkeelle aivan kuten oletinkin, mursimme kumpikin toistemme syötöt helposti kaksoisvirheiden vuoksi. Tämän jälkeen kuitenkin aloin saada omat (kakkos)syöttöni ruutuun, kun taas Juho ei saanut missään vaiheessa syöttöään kulkemaan, joten vein loput pelit ja voitin siten lukemin 6-1.
Lukemat eivät kuitenkaan missään nimessä kuvaa voimasuhteitamme. Sen verran kauheaa kummankin peli oli. Pisteitä syntyi käytännössä vain neljällä tavalla: Ykkössyöttö sisään, kaksoisvirhe tai kakkossyötön palautus läpi tai pitkäksi. Pitkiä palloralleja oli pyöreät nolla kappaletta.
Pelaaminen oli kuitenkin mukavaa ja uskon että lyönnit alkavat hiljalleen palautua lihasmuistiin, kun vain pari kertaa jaksaa käydä pelaamassa. Koska Espoon ilmaisilta kentiltä ei tilaa kovin helposti tunnu löytyvän, niin täytynee käydä jatkossakin pelaamassa Kauniaisissa - yhdeksän jälkeen. Kun kukaan ei ole paikalla rahastamassa, niin pelaaminen on paljon halvempaa. Tähän vuodenaikaan näkee kuitenkin hyvin pelata ainakin yhteentoista asti. Vamos, C'mon ja prkl!
lauantai 2. kesäkuuta 2007
Päivitys: Mitä meillä kuunnellaan
Blogikirjoittamisen alussa listasin last.fm-sivujeni tilastoista mitä meillä on koneelta kuunneltu. Katsotaan onko tilanne muuttunut:
Ensiksi viimeisen vuoden kymmenen eniten kuunneltua artistia/bändiä:
1. Kent
2. Tori Amos
3. The Five Corners Quintet
4. CMX
5. Norah Jones
6. The Chant
7. Johnny Cash
8. José González
9. Opeth
10. UwSSoc
Aikamoisia muutoksia on siis tapahtunut sitten helmikuun. Underwater Sleeping Societya on ollut koneella kahdella eri nimellä, eli UwSSocina ja Underwater Sleeping Societyna. Kun nämä lasketaan yhteen, niin bändi nousee todellisuudessa kuudenneksi eniten kuunnelluksi.
Sitten viisi edellisen vuoden aikana eniten kuunneltua biisiä:
1. Paco de Lucia: Antonia (Buleria Por Solea)
2. The Chant: To Be Seen
3. Poets of the Fall: Carnival of Rust
4. Norah Jones: Don't Know Why
5. The Five Corners Quintet: Blue Cycles
Nämä ovatkin muuttuneet helmikuusta täysin ja listalla näkyvät vahvasti Kukan kuuntelemat biisit. Esimerkiksi tuo Paco de Lucian biisi on Kukan flamencotanssibiisi. Tuosta viiden kärjestä en myönnä, että itselläni olisi ollut tehokuuntelussa kuin The Chantin To Be Seen ja The Five Corners Quintetin Blue Cycles. Jostain syystä tälle listalle veikkaamaani Kentin Utan dina andetagia ei löydy listoilta ollenkaan. Eli last.fm:n/Winampin toiminnassa on ollut jotain suuria ongelmia kyseisen biisin huomioimisessa.
Sitten vielä samat kuin helmikuussa, eli viidenneksikymmenenneksi kuunnelluin artisti/bändi:
50. Egotrippi
ja sadanneksi kuunnelluin biisi:
100. Kent: Järnspöken
Suuret muutokset helmikuun tilastoihin johtuvat siitä, että nyt katsoin vain vuoden aikana kuunneltuja biisejä, kun viimeksi laskin kaikki last.fm:n tilastoimat biisit, eli alkaen 5.10.2005.
Ensiksi viimeisen vuoden kymmenen eniten kuunneltua artistia/bändiä:
1. Kent
2. Tori Amos
3. The Five Corners Quintet
4. CMX
5. Norah Jones
6. The Chant
7. Johnny Cash
8. José González
9. Opeth
10. UwSSoc
Aikamoisia muutoksia on siis tapahtunut sitten helmikuun. Underwater Sleeping Societya on ollut koneella kahdella eri nimellä, eli UwSSocina ja Underwater Sleeping Societyna. Kun nämä lasketaan yhteen, niin bändi nousee todellisuudessa kuudenneksi eniten kuunnelluksi.
Sitten viisi edellisen vuoden aikana eniten kuunneltua biisiä:
1. Paco de Lucia: Antonia (Buleria Por Solea)
2. The Chant: To Be Seen
3. Poets of the Fall: Carnival of Rust
4. Norah Jones: Don't Know Why
5. The Five Corners Quintet: Blue Cycles
Nämä ovatkin muuttuneet helmikuusta täysin ja listalla näkyvät vahvasti Kukan kuuntelemat biisit. Esimerkiksi tuo Paco de Lucian biisi on Kukan flamencotanssibiisi. Tuosta viiden kärjestä en myönnä, että itselläni olisi ollut tehokuuntelussa kuin The Chantin To Be Seen ja The Five Corners Quintetin Blue Cycles. Jostain syystä tälle listalle veikkaamaani Kentin Utan dina andetagia ei löydy listoilta ollenkaan. Eli last.fm:n/Winampin toiminnassa on ollut jotain suuria ongelmia kyseisen biisin huomioimisessa.
Sitten vielä samat kuin helmikuussa, eli viidenneksikymmenenneksi kuunnelluin artisti/bändi:
50. Egotrippi
ja sadanneksi kuunnelluin biisi:
100. Kent: Järnspöken
Suuret muutokset helmikuun tilastoihin johtuvat siitä, että nyt katsoin vain vuoden aikana kuunneltuja biisejä, kun viimeksi laskin kaikki last.fm:n tilastoimat biisit, eli alkaen 5.10.2005.
Lostlore
Hetkeen ei olekaan tullut kirjoitetuksi mitään bänditouhuista. Kahdet treenit on menneet ilman treenipäiväkirjakirjoituksia.
Viime treenit olivat hyviä perustreenejä täydellä kokoonpanolla. Vakiobiisejä on lähinnä soitettu. Ekstrana viime treeneissä todella pitkästä aikaa soitettu Church on Giant's Shoulder, joka tuntui pienen tauon jälkeen olevan kaikkien mieleen. End of Innocencen sovitusta on hieman hiottu, mutta soitannollisesti se ei vieläkään tunnu oikein taipuvan. Seuraavissa treeneissä sen voisi ottaa erityistarkkailuun.
Kevään treenikausi loppui ja torstain kähmyissä pääsimme varaamaan vakiovuoroajan kesäkaudelle. Se on torstaisin klo. 16.00 ja aika lähellä sitä mitä halusimmekin, vaikka pääsimme varaamaan vasta seitsemäntenätoista. Perjantain vakiovuoroamme emme olisi edes saaneet, mutta emme kyllä halunneetkaan, koska kesän viikonloppumenot haitannevat perjantai- ja viikonlopputreenailua.
Paljon on ollut puhetta, että kesällä laitettaisiin muutama biisi nauhalle, mutta tällä hetkellä mikään aiemmin nauhoittamattomista biiseistä ei tunnu olevan nauhoituskunnossa. Täytyy katsoa, jos alkukesän treeneissä saataisiin joitain biisejä kuntoon.
Viime treenit olivat hyviä perustreenejä täydellä kokoonpanolla. Vakiobiisejä on lähinnä soitettu. Ekstrana viime treeneissä todella pitkästä aikaa soitettu Church on Giant's Shoulder, joka tuntui pienen tauon jälkeen olevan kaikkien mieleen. End of Innocencen sovitusta on hieman hiottu, mutta soitannollisesti se ei vieläkään tunnu oikein taipuvan. Seuraavissa treeneissä sen voisi ottaa erityistarkkailuun.
Kevään treenikausi loppui ja torstain kähmyissä pääsimme varaamaan vakiovuoroajan kesäkaudelle. Se on torstaisin klo. 16.00 ja aika lähellä sitä mitä halusimmekin, vaikka pääsimme varaamaan vasta seitsemäntenätoista. Perjantain vakiovuoroamme emme olisi edes saaneet, mutta emme kyllä halunneetkaan, koska kesän viikonloppumenot haitannevat perjantai- ja viikonlopputreenailua.
Paljon on ollut puhetta, että kesällä laitettaisiin muutama biisi nauhalle, mutta tällä hetkellä mikään aiemmin nauhoittamattomista biiseistä ei tunnu olevan nauhoituskunnossa. Täytyy katsoa, jos alkukesän treeneissä saataisiin joitain biisejä kuntoon.
keskiviikko 30. toukokuuta 2007
Idiootit valtasivat Berliinin...
...mutta onneksi meitä luultiin ainakin hollantilaisiksi, amerikkalaisiksi, norjalaisiksi, unkarilaisiksi ja italialaisiksi. Lisäksi Esko esiteltiin venäläiseksi juopoksi, joka vain seuraa meitä.
Polttarit eivät tietenkään menneet täysin suunnitelmien mukaisesti, mutta aika hyvällä prosentilla suunnitellut rastit toteutuivat. Alkoholia kului melko railakkaasti ja meno oli odotetun asiatonta. Teemabiisiksi muotoutui Mennen tullen -viihdesarjan tunnetuksi tekemä Der Eiermann (Klingelingeling Klingelingeling, hier kommt der Eiermann), jonka myöhemmin selvitin Klaus & Klaus-nimisen yhtyeen tuotokseksi.
Joillain kielitaidottomilla ihmisillä on uskomaton kyky selviytyä ulkomailla suomella. Jarkon ravintolassa esittämä tilaus "Kiapatta parma ja viski" ymmärrettiin. Sen sijaan saman persoonan esittämä tilaus "kolme viskiä, kaks bisseä ja neljä tekilaa" ei tuottanut hänen toivomaansa lopputulosta; muun seurueen onneksi.
Berliinin matkakuvauksen lopetan Jonin toimiamme ihmettelemään tulleelle saksalaismiehelle esittämään iloiseen tervehdykseen: Patavitonen, nyrkki perseeseen!
Polttarit eivät tietenkään menneet täysin suunnitelmien mukaisesti, mutta aika hyvällä prosentilla suunnitellut rastit toteutuivat. Alkoholia kului melko railakkaasti ja meno oli odotetun asiatonta. Teemabiisiksi muotoutui Mennen tullen -viihdesarjan tunnetuksi tekemä Der Eiermann (Klingelingeling Klingelingeling, hier kommt der Eiermann), jonka myöhemmin selvitin Klaus & Klaus-nimisen yhtyeen tuotokseksi.
Joillain kielitaidottomilla ihmisillä on uskomaton kyky selviytyä ulkomailla suomella. Jarkon ravintolassa esittämä tilaus "Kiapatta parma ja viski" ymmärrettiin. Sen sijaan saman persoonan esittämä tilaus "kolme viskiä, kaks bisseä ja neljä tekilaa" ei tuottanut hänen toivomaansa lopputulosta; muun seurueen onneksi.
Berliinin matkakuvauksen lopetan Jonin toimiamme ihmettelemään tulleelle saksalaismiehelle esittämään iloiseen tervehdykseen: Patavitonen, nyrkki perseeseen!
torstai 24. toukokuuta 2007
Berliiniin
Kohta edessä lähtö Berliiniin. Takaisin olisi tarkoitus yrittää maanantaina. Ohjelmassa kaljan juontia, Jonin polttarihumua ja muuta spedeilyä. Lisämausteen matkaan tuovat gayparade ja muut karnevaalit ja niitä seuraamaan tulevat 1,5 miljoonaa turistia ja taskuvarasta sekä lauantaille ennustettu myrsky. Matkan tilinpäätös seuraa myöhemmin.
tiistai 22. toukokuuta 2007
Ahdistus
Aijai, kylläpä taas on messevä vitutus-masennus-ahdistus päällä. Mitään en saa aikaan, en edes kirjoitettua treenipäiväkirjaa, saati sitten koulutehtäviä. Raha-asiat ovat kovin huonolla tolalla, kun opintotuki loppui lopullisesti. Haen toimeentulotukea ja siinä taas kärsii Kukka, koska sossun näkemyksen mukaan avopuolison pitää elättää toista, jos tällä ei ole rahaa. Uusimpien mittausten mukaan maksakin on vielä aiempaakin huonommassa kunnossa. Ei ihme että vatsa on koko ajan kipeä. Juomista ei saa kuitenkaan lopetetuksi.
Noh, näin nyt, torstaina Berliiniin. Sen jälkeen katsotaan näkyykö tunnelin päässä valoa vai vaihtuuko alamäki syöksykierteeksi... Onneksi en sentään ole ainoa.
Noh, näin nyt, torstaina Berliiniin. Sen jälkeen katsotaan näkyykö tunnelin päässä valoa vai vaihtuuko alamäki syöksykierteeksi... Onneksi en sentään ole ainoa.
keskiviikko 9. toukokuuta 2007
Lostloren treenit perjantaina 4.4.2007
Taas oli oikein muikeat treenit, kun pari viikkoa oli jäänyt väliin ja kaikki olivat paikalla. Kokoonpano siis minä - kitara ja mikki, Ville - kitara, Olli - mikki ja basso ja Juuso - rummut.
Aluksi huomasimme, että Villen tavallisesti käyttämästä vahvarista oli mennyt kanavanvalitsin kokonaan rikki. Koska itse en kanavanvalitsinta tarvitse, kun käytän Zoomin efektipedaalia särön ja puhtaan saundin vaihteluun, niin vaihdoimme vahvareita. Mutta emme paikkoja, kun emme viitsineet siirtää kaappeja, joten vakiopaikkani siirtyi rumpujen edestä kämpän takaosaan. Muutos oli yllättävän suuri, kun on tottunut olemaan yhdessä ja samassa paikassa joka treeneissä.
Sitten treeneihin: Koska Olli tuli myöhässä, me muut ehdimme jo virittäytyä tunnelmaan soittamalla pari kertaa End of Innocencen ja jammailemalla jotain epämääräistä. Ilmeisesti juuri tämän vuoksi perinteinen avausbiisimme City of Sun rullasi oikein hienosti kun Olli oli saapunut avaamaan treenit. Itse totesin, etten tehnyt biisin soitossa yhtään virhettä, kuten en tee elämässäkään virheitä.
Sitten soittelimme suht rauhalliseen tahtiin loput perussetistä läpi: True Believer, Moonlight Park, Stephen Is Writing Dreams, Wicked Dreams, Beyond Expectations, End of Innocence. Jossain välissä pidimme tavanomaisen tupakkatauon. End of Innocencea veivattiin taas muutama kerta, jotta sen soittoon saataisiin rutiinia.
Sitten pari biiseistä toiseen kertaa ja Tonttu ja kello olikin jo kahdeksan.
Hyvät treenit, kuten miltei aina, kun kaikki ovat läsnä täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Myös parin viikon tauko oli tehnyt hyvää soittoinnolle. Allekirjoittanut tosin huomasi laulavansa todella huonosti, liekö syynä flunssa tai treenitauko tai jokin muu, mutta itseään ei tosiaan ollut ilo kuunnella. Ja sehän tarkoittaa, että muilla oli vielä tuskaisampaa. Ensi perjantaina sitten seuraavan kerran - toivon mukaan samalla meiningillä, mutta paremmalla lauluäänellä.
Aluksi huomasimme, että Villen tavallisesti käyttämästä vahvarista oli mennyt kanavanvalitsin kokonaan rikki. Koska itse en kanavanvalitsinta tarvitse, kun käytän Zoomin efektipedaalia särön ja puhtaan saundin vaihteluun, niin vaihdoimme vahvareita. Mutta emme paikkoja, kun emme viitsineet siirtää kaappeja, joten vakiopaikkani siirtyi rumpujen edestä kämpän takaosaan. Muutos oli yllättävän suuri, kun on tottunut olemaan yhdessä ja samassa paikassa joka treeneissä.
Sitten treeneihin: Koska Olli tuli myöhässä, me muut ehdimme jo virittäytyä tunnelmaan soittamalla pari kertaa End of Innocencen ja jammailemalla jotain epämääräistä. Ilmeisesti juuri tämän vuoksi perinteinen avausbiisimme City of Sun rullasi oikein hienosti kun Olli oli saapunut avaamaan treenit. Itse totesin, etten tehnyt biisin soitossa yhtään virhettä, kuten en tee elämässäkään virheitä.
Sitten soittelimme suht rauhalliseen tahtiin loput perussetistä läpi: True Believer, Moonlight Park, Stephen Is Writing Dreams, Wicked Dreams, Beyond Expectations, End of Innocence. Jossain välissä pidimme tavanomaisen tupakkatauon. End of Innocencea veivattiin taas muutama kerta, jotta sen soittoon saataisiin rutiinia.
Sitten pari biiseistä toiseen kertaa ja Tonttu ja kello olikin jo kahdeksan.
Hyvät treenit, kuten miltei aina, kun kaikki ovat läsnä täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Myös parin viikon tauko oli tehnyt hyvää soittoinnolle. Allekirjoittanut tosin huomasi laulavansa todella huonosti, liekö syynä flunssa tai treenitauko tai jokin muu, mutta itseään ei tosiaan ollut ilo kuunnella. Ja sehän tarkoittaa, että muilla oli vielä tuskaisampaa. Ensi perjantaina sitten seuraavan kerran - toivon mukaan samalla meiningillä, mutta paremmalla lauluäänellä.
maanantai 30. huhtikuuta 2007
Lostloren historiaa
Löysin kasetin, jossa on meidän ysiluokan keväällä (1996) kasettimankalla musanluokassa nauhoittamiamme biisejä. On aikamoista tavaraa. Kasetin sisältö oli siis pakko laittaa mp3:iksi ja nettiin.
Suurimman huvin sai irti loistavasta Metallica-coverista For Whom the Bell Tollsista. Aika uskomatonta miten sen voi soittaa niin väärin, varsinkin kun diggailimme Metallicaa silloin niin paljon, että luulisi meidän huomanneen pienimmätkin virheet. No, meno oli tärkeintä. Muut biisit olivat omaa tuotantoamme. Niistä voisi mainita Unconquered Armyn, joka yritti olla deathmetallia (huomatkaa nimi ;)) ja Fields of Deathin joka on ihan punkkia - vaikka ei varmasti pitänyt olla.
Bändin nimi oli tuolloin mielestäni Ignis Fatuus, mutta bändin muut jäsenet eivät sitä muistaakseni hyväksyneet, joten bändi oli nimetön. Mutta kyseessä on kuitenkin selvästi Lostlore. Rummuissa oli Juuso kuten nykyäänkin ja kitarassa Aki, joka soitti kanssani eri Lostlore-kokoonpanoissa toisena alkuperäisjäsenenä vielä pari vuotta sitten, ennen kuin päätti siirtyä elämässään eteenpäin. Juusohan piti soittohommista pitkän tauon, mutta on myös alkuperäisjäseniä, kuten olivat myös Inssi ja Jussi, jotka tosin tuon "demon" aikoihin olivat jo bändistä poistettu (Jussi tosin teki myöhemmin hetkeksi comebackin).
Kaikki kyseisen "demon" biisit.
Suurimman huvin sai irti loistavasta Metallica-coverista For Whom the Bell Tollsista. Aika uskomatonta miten sen voi soittaa niin väärin, varsinkin kun diggailimme Metallicaa silloin niin paljon, että luulisi meidän huomanneen pienimmätkin virheet. No, meno oli tärkeintä. Muut biisit olivat omaa tuotantoamme. Niistä voisi mainita Unconquered Armyn, joka yritti olla deathmetallia (huomatkaa nimi ;)) ja Fields of Deathin joka on ihan punkkia - vaikka ei varmasti pitänyt olla.
Bändin nimi oli tuolloin mielestäni Ignis Fatuus, mutta bändin muut jäsenet eivät sitä muistaakseni hyväksyneet, joten bändi oli nimetön. Mutta kyseessä on kuitenkin selvästi Lostlore. Rummuissa oli Juuso kuten nykyäänkin ja kitarassa Aki, joka soitti kanssani eri Lostlore-kokoonpanoissa toisena alkuperäisjäsenenä vielä pari vuotta sitten, ennen kuin päätti siirtyä elämässään eteenpäin. Juusohan piti soittohommista pitkän tauon, mutta on myös alkuperäisjäseniä, kuten olivat myös Inssi ja Jussi, jotka tosin tuon "demon" aikoihin olivat jo bändistä poistettu (Jussi tosin teki myöhemmin hetkeksi comebackin).
Kaikki kyseisen "demon" biisit.
perjantai 20. huhtikuuta 2007
Poppiprojekti etenee hitaasti
Projektini suosio on jopa yllättänyt minut. Ollin kanssa aloittamaani projektiin on tulossa mukaan ainakin myös Kirsi ja Joni sekä ehkä Kukka. Tällä hetkellä tilanne on edelleen se, että biisejä on tulossa kolme: Yksi konehenkinen fiilistely, joka on jo suhteellisen hyvällä mallilla, Ollin akustiseen kitarointiin perustuva perinteisempi popkappale ja jonkinlainen cover Miljoonasateen Marraskuusta Jonin kanssa.
Kahteen itse sävellettyyn biisiin olen nyt yrittänyt kehitellä sanoituksia Baudelairen proosarunoista, koska en saanut omaa sanoitussuontani pulppuamaan minua tyydyttävällä tavalla. Homma on kuitenkin aika hankalaa, ja luulenkin että toisen biisin sanoitus löytyy jonkun muun runoilijan tuotannosta.
Projektin nimi tulee kuitenkin Baudelairen tuotannosta: Spleen. Se kuvastaa mielestäni hyvin biisien tunnelmaa. Tunnelma noussee tästä huhtikuun ahdistuksesta, ja siksi toisen oman kappaleen sanoitus voisi olla tarkoituksen mukaista etsiä T.S. Eliotin teksteistä.
Kahteen itse sävellettyyn biisiin olen nyt yrittänyt kehitellä sanoituksia Baudelairen proosarunoista, koska en saanut omaa sanoitussuontani pulppuamaan minua tyydyttävällä tavalla. Homma on kuitenkin aika hankalaa, ja luulenkin että toisen biisin sanoitus löytyy jonkun muun runoilijan tuotannosta.
Projektin nimi tulee kuitenkin Baudelairen tuotannosta: Spleen. Se kuvastaa mielestäni hyvin biisien tunnelmaa. Tunnelma noussee tästä huhtikuun ahdistuksesta, ja siksi toisen oman kappaleen sanoitus voisi olla tarkoituksen mukaista etsiä T.S. Eliotin teksteistä.
sunnuntai 15. huhtikuuta 2007
Lostloren treenit perjantaina 13.4.2007
Epäonnen päivästä huolimatta treenit olivat erittäin hyvät, koska kaikki olivat pitkästä aikaa paikalla. Kokoonpano siis täysi: minä - kitara ja mikki, Juuso - rummut, Olli - mikki ja basso ja Ville - kitara.
Ensimmäinen puolisko treeneistä käytettiin setin läpi vetämiseen uusinta biisiä lukuun ottamatta. City of Sun aloitti perinteisesti setin ja jatkoimme sitä Stephen Is Writing Dreamsilla, joka kuulosti nyt minunkin korviini hyvältä. True Believer oli ehkä hieman normaalia ponnettomampi, mutta kertosäkeen lauluharmoniat saivat Juusolta erityiskehuja. Moonlight Park rullasi totutun hyvin, lukuun ottamatta Villen kanavan valitsinpedaaliongelmia ensimmäisessä kertsissä. Wicked Dreams ja Beyond Expectations menivät myös hyvän meiningin vallassa.
Tupakkitauon jälkeen setti oli suurin piirtein sama, mutta sen lisäksi soitettiin myös pari kertaa End of Innocence. Kyseinen biisi alkaa nyt muotoutua lopulliseen muotoonsa, kun loppuun lisättiin vielä yksi kertsi, ja alamme jopa osata soittaa sen. Parantamisen varaa on kuitenkin edelleen runsaasti.
Välillä jammailimme Sweet Home Alabamaa ja Knockin' on Heaven's Dooria, jonka alkuperäisesittäjästä esitin triviakysymyksen ja bändimme jäsenet jäätyivät täysin. Olen hivenen järkyttynyt, koska vastausta ei ole kuulunut vieläkään.
Lopuksi tietysti Tonttu ja hyvillä mielin seuraavia treenejä odottelemaan.
Ensimmäinen puolisko treeneistä käytettiin setin läpi vetämiseen uusinta biisiä lukuun ottamatta. City of Sun aloitti perinteisesti setin ja jatkoimme sitä Stephen Is Writing Dreamsilla, joka kuulosti nyt minunkin korviini hyvältä. True Believer oli ehkä hieman normaalia ponnettomampi, mutta kertosäkeen lauluharmoniat saivat Juusolta erityiskehuja. Moonlight Park rullasi totutun hyvin, lukuun ottamatta Villen kanavan valitsinpedaaliongelmia ensimmäisessä kertsissä. Wicked Dreams ja Beyond Expectations menivät myös hyvän meiningin vallassa.
Tupakkitauon jälkeen setti oli suurin piirtein sama, mutta sen lisäksi soitettiin myös pari kertaa End of Innocence. Kyseinen biisi alkaa nyt muotoutua lopulliseen muotoonsa, kun loppuun lisättiin vielä yksi kertsi, ja alamme jopa osata soittaa sen. Parantamisen varaa on kuitenkin edelleen runsaasti.
Välillä jammailimme Sweet Home Alabamaa ja Knockin' on Heaven's Dooria, jonka alkuperäisesittäjästä esitin triviakysymyksen ja bändimme jäsenet jäätyivät täysin. Olen hivenen järkyttynyt, koska vastausta ei ole kuulunut vieläkään.
Lopuksi tietysti Tonttu ja hyvillä mielin seuraavia treenejä odottelemaan.
maanantai 9. huhtikuuta 2007
Lostloren treenit perjantaina 6.4.2007
Pitkäperjantain treeneissä ei ollut täyttä kokoonpanoa, kuten ei muissakaan viime aikojen treeneissä. Olli oli jossain Oulussa tai Rukalla tai muualla kaukana. Kokoonpano siis minä - kitara ja mikki, Juuso - rummut ja Ville - kitara. Koska vakiosolistimme loisti poissaolollaan, joutui allekirjoittanut lauleskelemaan minkä kykeni.
Useimpia Lostloren biisejähän voi vetää ihan hyvin ilman bassoa ja laulua, mutta hyvin ontoilta ne sillä tavoin kuulostavat. Siksi yritinkin laulaa kaikki kohdat jotka pystyin ja muistin. Minulla ei ollut biisien sanoituksia mukana, joten olin täysin muistini varassa. Kaiken muun lisäksi minulle sattui erityisen huono laulupäivä ("Mua laulattaa aina näin maanantaisin" (, ei perjantaisin)) ja suoritukseni kuulosti kauhealta.
Sitten biisilistaan: Aloitettiin City of Sunilla (ei laulua), True Believerillä (laulu kertsissä) ja Moonlight Parkilla (laulu koko biisissä). Moonlight Parkia on oikeastaan aika kiva soittaa ja laulaa yhtä aikaa, koska se on suht vaativaa, mutta kuitenkin mahdollisuuksien rajoissa. Sitten harjoiteltiin pari kertaa End of Innocencea (ei laulua). Soittoa jatkettiin Beyond Expectationsilla (lauluna epämääräisiä säkeen pätkiä), Stephen Is Writing Dreamsillä (laulu koko biisissä) ja Wicked Dreamsillä (alussa epämääräistä laulua, toinen säkeistö jo melkein ok).
Tauon jälkeen samat biisit uusiksi ja lopuksi Tonttu (laulua pari säkeistöä). Nyt myös End of Innocencessa oli jotain laulun tapaista, koska löysin papereistani sen sanat. Kyseinen biisi oli kyllä taas hyvin sekavaa kohellusta. Ei löytynyt oikein yhteistä rytmiä ja kaikki tekivät virheitä minkä kerkesivät. Biisin ei pitäisi kuitenkaan olla mahdottoman vaikea, joten en tiedä mistä sen ongelmat johtuvat. Varmaan näiden vajaalla kokoonpanolla vedettyjen treenien vuoksi biisiin ei ole saatu yhteissoittotatsia.
Näin siis pitkäperjantaina. Kaikesta valituksestani huolimatta treenit olivat leppoisat ja kyllä se soittokin välillä kulki. Ensi perjantaina sitten oletettavasti lisää.
Useimpia Lostloren biisejähän voi vetää ihan hyvin ilman bassoa ja laulua, mutta hyvin ontoilta ne sillä tavoin kuulostavat. Siksi yritinkin laulaa kaikki kohdat jotka pystyin ja muistin. Minulla ei ollut biisien sanoituksia mukana, joten olin täysin muistini varassa. Kaiken muun lisäksi minulle sattui erityisen huono laulupäivä ("Mua laulattaa aina näin maanantaisin" (, ei perjantaisin)) ja suoritukseni kuulosti kauhealta.
Sitten biisilistaan: Aloitettiin City of Sunilla (ei laulua), True Believerillä (laulu kertsissä) ja Moonlight Parkilla (laulu koko biisissä). Moonlight Parkia on oikeastaan aika kiva soittaa ja laulaa yhtä aikaa, koska se on suht vaativaa, mutta kuitenkin mahdollisuuksien rajoissa. Sitten harjoiteltiin pari kertaa End of Innocencea (ei laulua). Soittoa jatkettiin Beyond Expectationsilla (lauluna epämääräisiä säkeen pätkiä), Stephen Is Writing Dreamsillä (laulu koko biisissä) ja Wicked Dreamsillä (alussa epämääräistä laulua, toinen säkeistö jo melkein ok).
Tauon jälkeen samat biisit uusiksi ja lopuksi Tonttu (laulua pari säkeistöä). Nyt myös End of Innocencessa oli jotain laulun tapaista, koska löysin papereistani sen sanat. Kyseinen biisi oli kyllä taas hyvin sekavaa kohellusta. Ei löytynyt oikein yhteistä rytmiä ja kaikki tekivät virheitä minkä kerkesivät. Biisin ei pitäisi kuitenkaan olla mahdottoman vaikea, joten en tiedä mistä sen ongelmat johtuvat. Varmaan näiden vajaalla kokoonpanolla vedettyjen treenien vuoksi biisiin ei ole saatu yhteissoittotatsia.
Näin siis pitkäperjantaina. Kaikesta valituksestani huolimatta treenit olivat leppoisat ja kyllä se soittokin välillä kulki. Ensi perjantaina sitten oletettavasti lisää.
sunnuntai 1. huhtikuuta 2007
Kansallismaisema
Oltiin viikonloppua viettämässä Kukan isällä Joensuussa. Kaupunki ei ole kovin viehättävä, mutta lauantaina kävimme Kolilla. Se oli paluuni tuohon Suomen kuuluisimman kansallismaiseman katselupaikkaan ensimmäistä kertaa noin kahdenkymmenenviiden vuoden tauon jälkeen. Maisema oli edelleen hieno, vaikken edelliskerrasta mitään muistakaan. No, aika monesta maalauksesta se on tuttu.
Matka oli muutenkin hieno esimerkiksi ruoan ja juoman suhteen. Ensinnäkään Joensuussa ei tullut ryypiskeltyä, koska yritän leikkiä hienoa vävykokelasta. Toiseksi, koska kävimme lauantaina Rossossa syömässä ja uskaltauduin kokeilemaan Ilmari-ruispizzaa (täytteenä kylmäsavulohta, sipulia ja tilliä) ja se oli käsittämättömän hyvää. Tänään sunnuntaina vielä Jarmo (Kukan isä) veti ässän hihasta ja repäisi pakastimesta kuhafileitä. Minä tietysti loihdin muiden läsnäolijoiden kanssa niistä juhlalounaan.
Paluumatkan lopulla tissuttelimme Kukan kanssa junan ravintolavaunussa pari kaljaa, ja täytyy kyllä jälleen todeta, että mikään ei ole niin hienoa kuin junassa ryyppääminen.
Matka oli muutenkin hieno esimerkiksi ruoan ja juoman suhteen. Ensinnäkään Joensuussa ei tullut ryypiskeltyä, koska yritän leikkiä hienoa vävykokelasta. Toiseksi, koska kävimme lauantaina Rossossa syömässä ja uskaltauduin kokeilemaan Ilmari-ruispizzaa (täytteenä kylmäsavulohta, sipulia ja tilliä) ja se oli käsittämättömän hyvää. Tänään sunnuntaina vielä Jarmo (Kukan isä) veti ässän hihasta ja repäisi pakastimesta kuhafileitä. Minä tietysti loihdin muiden läsnäolijoiden kanssa niistä juhlalounaan.
Paluumatkan lopulla tissuttelimme Kukan kanssa junan ravintolavaunussa pari kaljaa, ja täytyy kyllä jälleen todeta, että mikään ei ole niin hienoa kuin junassa ryyppääminen.
sunnuntai 25. maaliskuuta 2007
Lostloren treenit sunnuntaina 25.3.2007
Huh, olipas hyvät treenit rumpalin puuttumisesta huolimatta. Kokoonpano oli siis minä - kitara ja mikki, Ville - kitara ja Olli - mikki ja basso.
Treeneissä ei sinänsä ollut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Vedettiin vakiobiisejä: City of Sun, True Believer, Moonlight Park, Wicked Dreams. Uutta End of Innocencea harjoiteltiin ja nykyään pystymme jopa soittamaan sen kokonaisuudessaan läpi. Toisella soittokerralla se vedettiin erittäin nopeana versiona, ja täytyy myöntää että ainakin allekirjoittaneella oli ongelmia vasenniplauksen kanssa.
Beyond Expectations oli jälleen hienon kuuloinen. Kehittelin sen alkuun jonkinlaista melodiapätkää/hidasta sooloa, ja aikaansaannokseni oli ainakin Ollin ja Villen mieleen. Kyseisessä biisissä ensimmäisen säkeistön sovitus vaihtelee joka kerta. Välillä kaikki soittavat, välillä taas haetaan herkkyyttä ja yksinkertaistetaan kitarat minimiin tai jopa jätetään ne kokonaan pois. Uskon että lopullinen päätös sovituksesta syntyy lähiaikoina.
Stephen Is Writing Dreams kuulosti tänään paremmalta kuin aikoihin. Emme soittaneet sitä kuin kerran, mutta jotenkin se tuntui toimivan, akustista väliosaa lukuun ottamatta.
Treeneistä teki hyvät uskomaton draivi jonka jostain syystä saimme tänään päälle. Kaikki biisit vedettiin tunteella eivätkä soittovirheet häirinneet ketään. Kokeilimme hieman uudenlaista skobejen sijoittelua ja sijoitimme kitarakaapit kämpän vastakkaisiin kulmiin. Kitarakaapeissa on nykyään ampstandit, joiden ansiosta ne voidaan sijoittaa takakenoon. Kun kaikki soittajat seisovat yhdessä nipussa kämpän keskellä (kuten tänään olimme), kaikkien soitto kuuluu miellyttävän tasapainoisesti.
Treenit lopetimme neljän säkeistön versioon Tontusta (viimeinen säkeistö Villen sooloa) ja se kuulosti yhtä hyvältä kuin koko treenit muutenkin. jäi erittäin hyvä mieli. Kiitos Olli ja Ville!
Treeneissä ei sinänsä ollut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Vedettiin vakiobiisejä: City of Sun, True Believer, Moonlight Park, Wicked Dreams. Uutta End of Innocencea harjoiteltiin ja nykyään pystymme jopa soittamaan sen kokonaisuudessaan läpi. Toisella soittokerralla se vedettiin erittäin nopeana versiona, ja täytyy myöntää että ainakin allekirjoittaneella oli ongelmia vasenniplauksen kanssa.
Beyond Expectations oli jälleen hienon kuuloinen. Kehittelin sen alkuun jonkinlaista melodiapätkää/hidasta sooloa, ja aikaansaannokseni oli ainakin Ollin ja Villen mieleen. Kyseisessä biisissä ensimmäisen säkeistön sovitus vaihtelee joka kerta. Välillä kaikki soittavat, välillä taas haetaan herkkyyttä ja yksinkertaistetaan kitarat minimiin tai jopa jätetään ne kokonaan pois. Uskon että lopullinen päätös sovituksesta syntyy lähiaikoina.
Stephen Is Writing Dreams kuulosti tänään paremmalta kuin aikoihin. Emme soittaneet sitä kuin kerran, mutta jotenkin se tuntui toimivan, akustista väliosaa lukuun ottamatta.
Treeneistä teki hyvät uskomaton draivi jonka jostain syystä saimme tänään päälle. Kaikki biisit vedettiin tunteella eivätkä soittovirheet häirinneet ketään. Kokeilimme hieman uudenlaista skobejen sijoittelua ja sijoitimme kitarakaapit kämpän vastakkaisiin kulmiin. Kitarakaapeissa on nykyään ampstandit, joiden ansiosta ne voidaan sijoittaa takakenoon. Kun kaikki soittajat seisovat yhdessä nipussa kämpän keskellä (kuten tänään olimme), kaikkien soitto kuuluu miellyttävän tasapainoisesti.
Treenit lopetimme neljän säkeistön versioon Tontusta (viimeinen säkeistö Villen sooloa) ja se kuulosti yhtä hyvältä kuin koko treenit muutenkin. jäi erittäin hyvä mieli. Kiitos Olli ja Ville!
lauantai 24. maaliskuuta 2007
Tilannekatsaus
Äskeisen laskutoimitukseni mukaan viimeisten yhdeksän viikon aikana olen juonut keskimäärin 23,7 ravintola-annosta viikossa. Jää sopivasti virallisen suosituksen, 24 viikkoannoksen alle :) Tosin tarkoituksenihan oli vähentää rajusti eikä tasapainoilla millään riskirajoilla. Ja sitä paitsi ensimmäiset (hyvin onnistuneet) viikot day zeron (19.1.2007) jälkeen vetävät keskiarvoa alas, eikä tuo keskiarvo siten kuvaa kovin realistisesti tämän hetkistä alkoholin kulutustani.
Kirja-arvostelu: Kjell Westö: Missä kuljimme kerran
Luin tosiaan tuossa jokin aika sitten Kjell Westön Finlandia-palkitun romaanin Missä kuljimme kerran. Niin paljon kuin haluaisinkin kyseisen teoksen haukkua, niin en sitä voi tehdä. Teos on yksinkertaisesti aivan pirun hyvä.
Teos keskittyy pääasiassa 1910- ja 1920-luvun Helsinkiin. Pääosin tapahtumat kerrotaan yläluokkaisista suomenruotsalaisista koostuvan ystäväpiirin kautta. Päähenkilöt kasvavat tarinan aikana nuorista aikuisista keski-ikäisiksi, mutta pääpaino on heidän hurjissa nuoruusvuosissaan. Näiden yläluokkaisten hahmojen tarinoiden ohella kuljetetaan köyhän työläisnuorukaisen tarinaa, ikään kuin peilaamaan Helsingin kasvun toista puolta.
Kirjan käsittelemän aikakauden merkittävin tapahtuma Suomessa oli eittämättä sisällissota vuonna 1918. Teoksen hahmojen suhtautuminen sotaan ja sen jälkeiseen aikaan nouseekin erääksi kirjan tärkeimmistä teemoista. Suurin osa hahmoista osallistui sotaan valkoisten puolella, mutta sotaa käsitellään myös punaisten ja siihen suoranaisesti osallistumattomien näkökulmasta. Täysin erossa sodasta ei voinut pysytellä tietenkään kukaan.
Vaikka sota on aktiivisesti läsnä vain teoksen alkupuolella, sen vaikutus on aistittavissa teoksen loppuun asti. Sota jättää kaikkiin jälkensä ja eri ihmiset käsittelevät sen aiheuttamia traumoja eri tavoin.
Missä kuljimme kerran voidaan luokitella historialliseksi romaaniksi, mutta sen ajatteleminen vain ja ainoastaan kyseisen lajityypin edustajana ei tee sille oikeutta. En voi kiistää ettenkö kadehtisi Westötä hänen kirjailijantaidoistaan. Usein sanotaan, että hyvä kirjailija saa henkilöhahmot elämään ja lukijan tapahtumiin sisään. Tämä taito on hioutunut Westöllä huippuunsa. Westön käyttämä kieli on myös usein hyvin runollista ja se luonnollisesti lisää lukunautintoa (Charles Baudelairen sanoin: "Ole aina runoilija, prosaistinakin").
Jos väkisin yrittäisin, keksisin teoksesta varmasti jotain moitittavaa, mutta se olisi turhaa saivartelua. Missä kuljimme kerran on erittäin hyvä romaani.
Teos keskittyy pääasiassa 1910- ja 1920-luvun Helsinkiin. Pääosin tapahtumat kerrotaan yläluokkaisista suomenruotsalaisista koostuvan ystäväpiirin kautta. Päähenkilöt kasvavat tarinan aikana nuorista aikuisista keski-ikäisiksi, mutta pääpaino on heidän hurjissa nuoruusvuosissaan. Näiden yläluokkaisten hahmojen tarinoiden ohella kuljetetaan köyhän työläisnuorukaisen tarinaa, ikään kuin peilaamaan Helsingin kasvun toista puolta.
Kirjan käsittelemän aikakauden merkittävin tapahtuma Suomessa oli eittämättä sisällissota vuonna 1918. Teoksen hahmojen suhtautuminen sotaan ja sen jälkeiseen aikaan nouseekin erääksi kirjan tärkeimmistä teemoista. Suurin osa hahmoista osallistui sotaan valkoisten puolella, mutta sotaa käsitellään myös punaisten ja siihen suoranaisesti osallistumattomien näkökulmasta. Täysin erossa sodasta ei voinut pysytellä tietenkään kukaan.
Vaikka sota on aktiivisesti läsnä vain teoksen alkupuolella, sen vaikutus on aistittavissa teoksen loppuun asti. Sota jättää kaikkiin jälkensä ja eri ihmiset käsittelevät sen aiheuttamia traumoja eri tavoin.
Missä kuljimme kerran voidaan luokitella historialliseksi romaaniksi, mutta sen ajatteleminen vain ja ainoastaan kyseisen lajityypin edustajana ei tee sille oikeutta. En voi kiistää ettenkö kadehtisi Westötä hänen kirjailijantaidoistaan. Usein sanotaan, että hyvä kirjailija saa henkilöhahmot elämään ja lukijan tapahtumiin sisään. Tämä taito on hioutunut Westöllä huippuunsa. Westön käyttämä kieli on myös usein hyvin runollista ja se luonnollisesti lisää lukunautintoa (Charles Baudelairen sanoin: "Ole aina runoilija, prosaistinakin").
Jos väkisin yrittäisin, keksisin teoksesta varmasti jotain moitittavaa, mutta se olisi turhaa saivartelua. Missä kuljimme kerran on erittäin hyvä romaani.
tiistai 20. maaliskuuta 2007
Näin täällä tänään (ja viime viikolla)
Aika heikko fiilis ollu tänään. Ois pitäny kirjottaa jotain koulujuttuja tai vähintäänkin valmistella mun surrealismiprojektia, mutta oon lähinnä vain nukkunut. Viime viikolla tuli ryypättyä aivan liikaa (tai no, kaikki juominen on mulle liikaa nyt): epätarkan juopottelupäiväkirjani mukaan n. 43 ravintola-annosta. Huh.
Myöskään poppiprojekti ei ole edennyt. Tänne blogiinkaan en ole saanut kirjoituksi juuri mitään mitä on pitänyt. Luin sen Kjell Westön Missä kuljimme kerran jo aikaa sitten, ja siitä on pitänyt kirjottaa arvostelu. Sitten on myös pitänyt pohtia tätä juomista syvällisemmin. Mitä minä ja kaverini, joista useat ovat ainakin miltei samassa tilanteessa kanssani juomisen suhteen, oikein pakenemme tällä juomisella? Vai onko siihen jokin muu syy? Yritin avata baarissa keskustelua aiheesta viime viikon alussa, mutta seurueemme oli ilmeisesti liian humaltunut (tai pelkäsi aihetta?), joten keskustelu kuoli heti alkuunsa.
Äsken otin hieman pameja, jotta uni tulisi ja ei vituttaisi niin paljon. Yritän nyt nukkumaan. Jos en onnistu, niin tulen varmaan koneelle takaisin surffailemaan tai kirjoittamaan jotain epämääräistä.
Myöskään poppiprojekti ei ole edennyt. Tänne blogiinkaan en ole saanut kirjoituksi juuri mitään mitä on pitänyt. Luin sen Kjell Westön Missä kuljimme kerran jo aikaa sitten, ja siitä on pitänyt kirjottaa arvostelu. Sitten on myös pitänyt pohtia tätä juomista syvällisemmin. Mitä minä ja kaverini, joista useat ovat ainakin miltei samassa tilanteessa kanssani juomisen suhteen, oikein pakenemme tällä juomisella? Vai onko siihen jokin muu syy? Yritin avata baarissa keskustelua aiheesta viime viikon alussa, mutta seurueemme oli ilmeisesti liian humaltunut (tai pelkäsi aihetta?), joten keskustelu kuoli heti alkuunsa.
Äsken otin hieman pameja, jotta uni tulisi ja ei vituttaisi niin paljon. Yritän nyt nukkumaan. Jos en onnistu, niin tulen varmaan koneelle takaisin surffailemaan tai kirjoittamaan jotain epämääräistä.
sunnuntai 18. maaliskuuta 2007
Lostloren treenit perjantaina 16.3.2007
Juuso joutui jäämään pois perjantain treeneistä henkilökohtaisen menon vuoksi, joten kokoonpano oli minä - kitara ja mikki, Ville - kitara ja Olli - mikki ja basso. Treenit tiedettiin jo etukäteen puoli tuntia vajaiksi koska Ollin piti kiirehtiä kuoronsa keikalle esiintymään puoli yhdeksäksi. Onneksi esiintymispaikka oli treenikämpän viereisessä talossa. Ville oli ollut treenikämpällä jo hieman etukäteen ja miltei aina meitä ennen harjoittelevan bändin, Lapasten, soittajat olivat ehdottaneet, että järjestettäisiin joskus yhteistreenit. Me siis kuuntelisimme ja arvostelisimme heidän biisejään (covereita) ja he meidän. Vähintäänkin harkinnan arvoinen idea. Ei ole koskaan haitaksi saada ulkopuolisen mielipidettä soitosta.
Sitten itse treeneihin. Tällä kertaa aloitettiin yllättäen End of Innocencen harjoittelulla. Se oli taas yllättävän haastavaa, mutta nyt ainakin saatiin koko biisi soitettua läpi ja Ville oli harjotellut terssiharmoniaosuutensa. Rummuttomuus ilmeni jonkinlaisena sekavuutena varsinkin ensimmäisen riffin kohdalla.
End of Innocencen parin soittokerran jälkeen vedettiin perinteisemmin City of Sun, True Believer ja pitkästä aikaa myös Wicked Dreams. Lopputreenit menivät leppoisissa tunnelmissa (vaikka olutta oli yhteensä vain yksi pullo!) ja juttelun ja jinglejen (Broadcastersin tunnari, Muksuluurin tunnari yms.) jammailun lomassa soitettiin vielä Stephen Is Writing Dreams, pari kertaa Beyond Expectations ja lopuksi Tonttu.
Treenit olivat mielestäni oikein miellyttävät, vaikka varsinainen treenipuoli jäi vähemmälle ja rumpali puuttui. Ensi viikolla sitten taas yritetään koko porukalla.
Sitten itse treeneihin. Tällä kertaa aloitettiin yllättäen End of Innocencen harjoittelulla. Se oli taas yllättävän haastavaa, mutta nyt ainakin saatiin koko biisi soitettua läpi ja Ville oli harjotellut terssiharmoniaosuutensa. Rummuttomuus ilmeni jonkinlaisena sekavuutena varsinkin ensimmäisen riffin kohdalla.
End of Innocencen parin soittokerran jälkeen vedettiin perinteisemmin City of Sun, True Believer ja pitkästä aikaa myös Wicked Dreams. Lopputreenit menivät leppoisissa tunnelmissa (vaikka olutta oli yhteensä vain yksi pullo!) ja juttelun ja jinglejen (Broadcastersin tunnari, Muksuluurin tunnari yms.) jammailun lomassa soitettiin vielä Stephen Is Writing Dreams, pari kertaa Beyond Expectations ja lopuksi Tonttu.
Treenit olivat mielestäni oikein miellyttävät, vaikka varsinainen treenipuoli jäi vähemmälle ja rumpali puuttui. Ensi viikolla sitten taas yritetään koko porukalla.
tiistai 13. maaliskuuta 2007
Lostloren treenit lauantaina 10.3.2007
Lauantain treenit olivat tuhoon tuomitut jo ennen niiden alkua. Ville lähetti aamuseitsemältä tekstiviestin, että on niin humalassa ettei selviydy treeneihin. Ennen treenien alkua Olli lähetti vielä viestin, että joutuu lähtemään treeneistä etuajassa. Entinen kitaristi Aki oli soittanut edellisenä päivänä, että tulee morjenstamaan meitä treeneihin, kun sattuu olemaan työmatkalla Saksasta. Akia ei tietenkään voinut päästää soittamaan, koska hän ei ole Pelmun jäsen, joten kokoonpano oli minä - kitara ja mikki, Olli - mikki ja basso ja Juuso - rummut. Aki esiintyi yleisönä.
Alkusähellyksen jälkeen soitettiin yhden kitaran versiot City of Sunista ja Moonlight Parkista. Sitten kokeiltiin uutta biisiä End of Innocencea. Esitys oli kovin vaisu, johtuen todennäköisesti yhdestä kitarasta. Vajaa kokoonpano varmasti myös latisti harjoitteluinspiraatiota.
Myös True Believer ja Stephen Is Writing Dreams soitettiin, vaikka ne tiedettiin huonoiksi yhden kitaran biiseiksi. Allekirjoittanut yritti soittaa Stephen Is Writing Dreamsin kertsissä Ville kitaraosuudet. Wicked Dreamsia ei viitsitty edes yrittää. Parhaiten toimi jälleen kerran Beyond Expectations, joka tuntuu kuulostavan aina hyvältä, riippumatta kuinka huonosti se soitetaan ja lauletaan. Hämmentävää, ilmeisesti hittipotentiaalia.
Lopuksi tietysti vedettiin vielä Tonttu, sekin tavallista innottomammin. Ehkä seuraavat treenit taas olisivat vähän vauhdikkaammat.
Alkusähellyksen jälkeen soitettiin yhden kitaran versiot City of Sunista ja Moonlight Parkista. Sitten kokeiltiin uutta biisiä End of Innocencea. Esitys oli kovin vaisu, johtuen todennäköisesti yhdestä kitarasta. Vajaa kokoonpano varmasti myös latisti harjoitteluinspiraatiota.
Myös True Believer ja Stephen Is Writing Dreams soitettiin, vaikka ne tiedettiin huonoiksi yhden kitaran biiseiksi. Allekirjoittanut yritti soittaa Stephen Is Writing Dreamsin kertsissä Ville kitaraosuudet. Wicked Dreamsia ei viitsitty edes yrittää. Parhaiten toimi jälleen kerran Beyond Expectations, joka tuntuu kuulostavan aina hyvältä, riippumatta kuinka huonosti se soitetaan ja lauletaan. Hämmentävää, ilmeisesti hittipotentiaalia.
Lopuksi tietysti vedettiin vielä Tonttu, sekin tavallista innottomammin. Ehkä seuraavat treenit taas olisivat vähän vauhdikkaammat.
maanantai 12. maaliskuuta 2007
Etenee etenee
Enpä oo kyllä saanu taas oikein mitään hetkeen aikaan. Tänään kuitenkin Ollin kanssa jatkettiin poppiprojektiamme ja kehiteltiin toista biisiä. Tuli aika konehenkistä, vaikka biisi kitaralla tehtiinkin.
Aiemmin tehdyn poppibiisin nimeksi näyttäisi tulevan Yö kaupungissa ja aikamoista yötä on sen sanoituskin. Sanoitukseen palaan kun sen on valmis.
Nyt kaupunkiin nollaamaan tilanne...
Aiemmin tehdyn poppibiisin nimeksi näyttäisi tulevan Yö kaupungissa ja aikamoista yötä on sen sanoituskin. Sanoitukseen palaan kun sen on valmis.
Nyt kaupunkiin nollaamaan tilanne...
torstai 8. maaliskuuta 2007
Poppiprojekti etenee
Viimeinen tuoppi me kumottiin
ja sitten mentiin Hampuriin
ja Reeperbahnilla hummailtiin
Kehiteltiin eilen päivällä Ollin kanssa uutta poppibiisiä projektimme nauhoitettavaksi. Päätin muuttaa sävellysinstrumenttiani, jotta ei tulisi vahingossa tehdyksi heviä. Minä siis soitin koskettimia ja Olli akustista kitaraa. Tein koskettimilla pohjan ja Olli näppäili päälle kitaralla.
Biisistä tuntuu tulevan hieman raskasmielisempi kuin suunnittelin. No, suunnitelmat eivät säveltäessä useinkaan toimi, kun biisit alkavat kulkea omia ratojaan. Biisistä on tulossa melankolinen ja ehkä jopa hieman uhkaava. Sanoitus ja lopullinen toteutus tuovat luonnollisesti biisiin vielä oman näkökulmansa.
Sanoitusta ei ole alkanut syntyä millään. Hieman olen ideoinut, mutta mitään järkevää aihetta ei ole tullut vastaan. Ei kai tällaisissa biiseissä oikein mistään harmageddonistakaan voi laulaa. Ehkä tämä blogin kirjoittaminen on vienyt sen suurimman sisäisen poltteen, mistä tekstit kumpuavat, toivottavasti ei kuitenkaan.
ja sitten mentiin Hampuriin
ja Reeperbahnilla hummailtiin
Kehiteltiin eilen päivällä Ollin kanssa uutta poppibiisiä projektimme nauhoitettavaksi. Päätin muuttaa sävellysinstrumenttiani, jotta ei tulisi vahingossa tehdyksi heviä. Minä siis soitin koskettimia ja Olli akustista kitaraa. Tein koskettimilla pohjan ja Olli näppäili päälle kitaralla.
Biisistä tuntuu tulevan hieman raskasmielisempi kuin suunnittelin. No, suunnitelmat eivät säveltäessä useinkaan toimi, kun biisit alkavat kulkea omia ratojaan. Biisistä on tulossa melankolinen ja ehkä jopa hieman uhkaava. Sanoitus ja lopullinen toteutus tuovat luonnollisesti biisiin vielä oman näkökulmansa.
Sanoitusta ei ole alkanut syntyä millään. Hieman olen ideoinut, mutta mitään järkevää aihetta ei ole tullut vastaan. Ei kai tällaisissa biiseissä oikein mistään harmageddonistakaan voi laulaa. Ehkä tämä blogin kirjoittaminen on vienyt sen suurimman sisäisen poltteen, mistä tekstit kumpuavat, toivottavasti ei kuitenkaan.
lauantai 3. maaliskuuta 2007
Lostloren treenit perjantaina 2.3.2007
Eilisissä treeneissä oli pitkästä aikaa täysi kokoonpano: minä - kitara ja mikki, Juuso - rummut, Olli - mikki ja basso sekä Ville - kitara. Treenit olivat harvinaisen treenihenkiset meidän treeneiksemme, johtuen uuden biisin harjoittelusta.
Saavuttuamme Villen kanssa paikalle akateemisen vartin verran myöhässä, korkkasimme nesteytysvarainnot ja lämmittelimme totuttuun tyyliin soittamalla City of Sunin*. Sitten vedimme vielä True Believerin* (jonka jouduin soittamaan hyvin leveässä haara-asennossa pystyäkseni laulamaan kertsissä, koska huomasin mikin olevan aivan liian matalalla liian myöhään) ennen siirtymistämme uuden biisin, End of Innocencen*, harjoitteluun. Siitä sitten veivattiinkin alun tykitysriffiä ja ensimmäistä säkeistöä useita kertoja taukoon saakka. Juuso oli kuunnellut demoversion rummut tarkkaan uutuuttaan hohtavalla iPodillaan, ja niiden soitto olikin hyvin hallussa, väliosan triolifilliä lukuunottamatta. Villellä taasen oli hieman ongelmia hahmottaa tykitysriffin alun tahditusta, mutta toistolla sekin saatiin taittumaan ongelmitta. Itselläni oli terssiharmonian kanssa hieman hakemista, sen soittaminen meinasi välillä unohtua, ja Olli tuskaili laulumelodian kanssa.
Säkeistön laulumelodia muotoutui yllättävästi hyvin saman kaltaiseksi, kuin se mitä olin lauleskellut biisin päälle kokeillessani tekstin toimivuutta laulettuna. Kertsin laulumelodia sen sijaan erosi huomattavasti omasta kokeilustani, ollen esimerkiksi puolet hitaampi. Ollin tyyli kyllä kieltämättä toimii paremmin. Olli yritti ensin laulaa kovin korkealta, mikä ei kuulostanut erityisen hyvältä. Sen verran kun kuulin Ollin hieman varovaisista testeistä, matalammalta laulettuna laulumelodia ei kuulostanut yhtään hassummalta.
Tauon jälkeen soitettiin Moonlight Park* ja muutama kerta End of Innocencea. Nyt biisi alkoi toimia paremmin ja Ville intoutui soittamaan terssiharmonian omaa osuuttaan vähän joka kohtaan biisiä. Lopun terssiharmonia jäi vielä harjoittelematta, mutta sen ei pitäisi tuottaa minkäänlaisia ongelmia. Lopuksi soittelimme vielä Beyond Expectationsin ja Wicked Dreamsin* sekä tietysti Tontun*, jälleen nelisäkeistöisenä. Tällä kertaa minut pakotettiin soittamaan siihen soolo, ja se ei kuulostanut kovin hyvältä. Stephen Is Writing Dreams* jäi siis ainakin nyt soittamatta (Church on Giant's Shouderin ohella, mutta sitä nyt ei olla soitettu pitkään aikaan); saa nähdä kuinka sille käy.
Treenit olivat jälleen oikein hyvät ja viihtyisät. Tällä kertaa palaveerasin treenien jälkeen Juuson kanssa Lepuskin Basessa ja Juusokin tuntui pitäneen treeneistä ja uudesta biisistä. Basessa Juusolle myös selvisi, että Stephen Is Writing Dreamsia ollaan pudottamassa pois treenibiisien joukosta, jota hän järkyttyneenä kritisoi. Kyseinen biisi on kuulemma rumpalille mukava soitettava. Ensi viikon vakiovuoro on saattaa jäädä käyttämättä Ollin menojen vuoksi, mutta eiköhän treenit saada kuitenkin pidettyä vaikka lauantaina.
* Biisien linkit voivat johtaa mitä oudoimpiin versioihin (demoja, pelkkiä riffejä, erittäin vanhoja nauhoituksia täysin eri kokoonpanolla), eikä niistä siten saa välttämättä oikeaa kuvaa biisistä.
Saavuttuamme Villen kanssa paikalle akateemisen vartin verran myöhässä, korkkasimme nesteytysvarainnot ja lämmittelimme totuttuun tyyliin soittamalla City of Sunin*. Sitten vedimme vielä True Believerin* (jonka jouduin soittamaan hyvin leveässä haara-asennossa pystyäkseni laulamaan kertsissä, koska huomasin mikin olevan aivan liian matalalla liian myöhään) ennen siirtymistämme uuden biisin, End of Innocencen*, harjoitteluun. Siitä sitten veivattiinkin alun tykitysriffiä ja ensimmäistä säkeistöä useita kertoja taukoon saakka. Juuso oli kuunnellut demoversion rummut tarkkaan uutuuttaan hohtavalla iPodillaan, ja niiden soitto olikin hyvin hallussa, väliosan triolifilliä lukuunottamatta. Villellä taasen oli hieman ongelmia hahmottaa tykitysriffin alun tahditusta, mutta toistolla sekin saatiin taittumaan ongelmitta. Itselläni oli terssiharmonian kanssa hieman hakemista, sen soittaminen meinasi välillä unohtua, ja Olli tuskaili laulumelodian kanssa.
Säkeistön laulumelodia muotoutui yllättävästi hyvin saman kaltaiseksi, kuin se mitä olin lauleskellut biisin päälle kokeillessani tekstin toimivuutta laulettuna. Kertsin laulumelodia sen sijaan erosi huomattavasti omasta kokeilustani, ollen esimerkiksi puolet hitaampi. Ollin tyyli kyllä kieltämättä toimii paremmin. Olli yritti ensin laulaa kovin korkealta, mikä ei kuulostanut erityisen hyvältä. Sen verran kun kuulin Ollin hieman varovaisista testeistä, matalammalta laulettuna laulumelodia ei kuulostanut yhtään hassummalta.
Tauon jälkeen soitettiin Moonlight Park* ja muutama kerta End of Innocencea. Nyt biisi alkoi toimia paremmin ja Ville intoutui soittamaan terssiharmonian omaa osuuttaan vähän joka kohtaan biisiä. Lopun terssiharmonia jäi vielä harjoittelematta, mutta sen ei pitäisi tuottaa minkäänlaisia ongelmia. Lopuksi soittelimme vielä Beyond Expectationsin ja Wicked Dreamsin* sekä tietysti Tontun*, jälleen nelisäkeistöisenä. Tällä kertaa minut pakotettiin soittamaan siihen soolo, ja se ei kuulostanut kovin hyvältä. Stephen Is Writing Dreams* jäi siis ainakin nyt soittamatta (Church on Giant's Shouderin ohella, mutta sitä nyt ei olla soitettu pitkään aikaan); saa nähdä kuinka sille käy.
Treenit olivat jälleen oikein hyvät ja viihtyisät. Tällä kertaa palaveerasin treenien jälkeen Juuson kanssa Lepuskin Basessa ja Juusokin tuntui pitäneen treeneistä ja uudesta biisistä. Basessa Juusolle myös selvisi, että Stephen Is Writing Dreamsia ollaan pudottamassa pois treenibiisien joukosta, jota hän järkyttyneenä kritisoi. Kyseinen biisi on kuulemma rumpalille mukava soitettava. Ensi viikon vakiovuoro on saattaa jäädä käyttämättä Ollin menojen vuoksi, mutta eiköhän treenit saada kuitenkin pidettyä vaikka lauantaina.
* Biisien linkit voivat johtaa mitä oudoimpiin versioihin (demoja, pelkkiä riffejä, erittäin vanhoja nauhoituksia täysin eri kokoonpanolla), eikä niistä siten saa välttämättä oikeaa kuvaa biisistä.
perjantai 2. maaliskuuta 2007
Lihavuus on syntiä!
Lihavilla ihmisillä ei ole itsekuria. Lihavat ihmiset eivät pidä itsestään huolta ja heillä pitäisi olla korkeammat terveyskeskusmaksut. Lihavuus on aina omaa syytä. Lihavan ihmisen kanssa voi käydä kaljalla, muttei lähteä juhlimaan, koska lihavat eivät ole hyvännäköisiä. Lihavat ihmiset eivät urheile. Lihavat ihmiset ovat hassuja. Lihavat ihmiset ovat olleet ruoka-aikaan kotona. Lihavien ihmisten itsetunto on rautainen, joten heille voi huoletta huomauttaa heidän ulkonäöstään tai painonmuutoksesta.
Hoikka tai normaalipainoinen ihminen voi olla vaikkapa ankara, kunnianhimoinen, viisas, aina kohtelias, arvokas, kulmikas, hieno tai voimakas. Lihava ihminen on läski, ihrakasa, plösö, ylipainoinen, pallo tai ihan vitun läski.
Kukaan ei halua esitellä lihavaa ihmistä ystävilleen. Ärsyttävä lihava ihminen on paha. Lihavaa ihmistä voi sääliä, muttei ymmärtää.
-Coolhand (181cm/100kg)
Hoikka tai normaalipainoinen ihminen voi olla vaikkapa ankara, kunnianhimoinen, viisas, aina kohtelias, arvokas, kulmikas, hieno tai voimakas. Lihava ihminen on läski, ihrakasa, plösö, ylipainoinen, pallo tai ihan vitun läski.
Kukaan ei halua esitellä lihavaa ihmistä ystävilleen. Ärsyttävä lihava ihminen on paha. Lihavaa ihmistä voi sääliä, muttei ymmärtää.
-Coolhand (181cm/100kg)
torstai 1. maaliskuuta 2007
Pieni poppiprojekti
Koska meillä on koulusta pari viikkoa tällaista puolilomaa ja töitäkään ei ole tarjolla, niin ajattelin toteuttaa jo pitkään mielessäni hautuneen poppiprojektini. Pari kolme biisiä akustisesti, tai ainakin ilman säröä. Kitaroita, koskettimia ja basso, jos rummut mukaan niin sitten puhtaasti konesaundiset. Herkkiä ja kauniita biisejä ilman turhaa kikkailua.
Rekrytoin luottomieheni Ollin jo mukaan projektiin ja laulajaksi kaavailin Kukkaa joko yksin tai Ollin pariksi duettoon. Aion sanoittaa biisit suomeksi; englanniksi sanoittaminen on niin kovin rajoittavaa ja muutenkin on tuo luovan tekstin kirjoittaminen omalla äidinkielellä jäänyt liian vähälle. Sanoitukset eivät kyllä edustaisi poppia, sellaisia peruspoppitekstejä en yksinkertaisesti halua, tai edes osaa, kirjoittaa.
Pari omaa biisiä ainakin pitäisi saada aikaan. Tällä hetkellä ei valmiita ideoita ole, mutta sekin on osa projektin ideaa, että kaikki tehtäisiin nopealla aikataululla alusta asti. Kolmanneksi biisiksi voisi tulla joku kevyt cover-versio jostain raskaammasta biisistä, täysin uudella sovituksella luonnollisesti. Toisaalta Kentin Utan dina antetagin coveroiminen houkuttaisi tällä hetkellä kovasti, mutta siihen biisiin kajoamalla en varmasti saisi mitään positiivista aikaan.
Toivottavasti parin viikon kuluttua minulla on tarjota linkit valmiisiin biiseihin täällä blogissani.
Rekrytoin luottomieheni Ollin jo mukaan projektiin ja laulajaksi kaavailin Kukkaa joko yksin tai Ollin pariksi duettoon. Aion sanoittaa biisit suomeksi; englanniksi sanoittaminen on niin kovin rajoittavaa ja muutenkin on tuo luovan tekstin kirjoittaminen omalla äidinkielellä jäänyt liian vähälle. Sanoitukset eivät kyllä edustaisi poppia, sellaisia peruspoppitekstejä en yksinkertaisesti halua, tai edes osaa, kirjoittaa.
Pari omaa biisiä ainakin pitäisi saada aikaan. Tällä hetkellä ei valmiita ideoita ole, mutta sekin on osa projektin ideaa, että kaikki tehtäisiin nopealla aikataululla alusta asti. Kolmanneksi biisiksi voisi tulla joku kevyt cover-versio jostain raskaammasta biisistä, täysin uudella sovituksella luonnollisesti. Toisaalta Kentin Utan dina antetagin coveroiminen houkuttaisi tällä hetkellä kovasti, mutta siihen biisiin kajoamalla en varmasti saisi mitään positiivista aikaan.
Toivottavasti parin viikon kuluttua minulla on tarjota linkit valmiisiin biiseihin täällä blogissani.
keskiviikko 28. helmikuuta 2007
Suuret poistuvat areenalta
Vuoden 1997 Tour de Francen voittaja ja olympiakultamitalisti Jan Ullrich lopetti ammattipyöräilyuransa. Nyt Ullrichin jätettyä areenan nuoremmille, Marco "Il Pirata" Pantanin kuoltua huumeiden yliannostukseen, Lancen lopetettua uransa seitsemänteen Tourin voittoonsa ja Leijonakuningas Mario Cipollinin sekä yhden päivän klassikkokilpailujen erikoismiehen Flaanderin leijonan Johan Museeuwin lopetettua, viimeisen kymmenen vuoden suurista pyöräilynimistä jatkaa enää ikinuori Erik Zabel.Suurista pyöräilijäpersoonista uransa ilta-auringossa paistattelevan Zabelin ohella jatkavat toki Sasha Vinokourov ja Paolo Bettini, mutta heidän saavutuksensa eivät vedä vertoja yllä lueteltujen miesten voitoille. Kulunut kymmenen vuotta oli pyöräilyssä kiistatta Lancen aikaa. Ullrich tullaankin muistamaan suurten voittojensa sijaan Lancen arkkivihollisena. Viisi kertaa hän Lancen Tourilla haastoi, ja aina hävisi, ollen yhteensä neljä kertaa toinen (tosin kerran Pantanille hävinneenä). On vaikea sanoa johtuiko Lancen voittamattomuus fyysisestä vai psykologisesta ylivoimasta Ullrichiin nähden. Mutta osa Lancen hohdosta on eittämättä Ullrichin ansiota, silllä tuo hurjasti irvistävä saksalainen antoi aina kaikkensa pysyäkseen Lancen perässä.
Ensi kesän suurten ympäriajojen pöytä on katettu Ivan Bassolle. Seuraavat vuodet tulevat osoittamaan nousevatko hän tai vaikkapa Tom Boonen tai Alejandro Valverde uransa lopettaneiden mestareiden kaltaisiksi pyöräilylegendoiksi.
sunnuntai 25. helmikuuta 2007
End of Innocence
Uusi biisi on nyt sitten siinä kunnossa, että sitä voi alkaa treenata. Nimeksi tosiaan tuli End of Innocence. Taitaa mennä ensi perjantaihin, ennen kuin päästään poikien kanssa kokeilemaan, kuinka biisi lähtee taittumaan käsittelyymme.
Päädyin sitten lisäämään alkuperäiseen biisin aihioon vain loppuun kitarariffiharmonian. Alun perin ajattelin jotain kokeilevampaa rytmikikkailua c-osaksi, mutta päädyin lopulta teemani mukaiseen ratkaisuun ja tein biisistä helposti soitettavan menopalan.
Päädyin sitten lisäämään alkuperäiseen biisin aihioon vain loppuun kitarariffiharmonian. Alun perin ajattelin jotain kokeilevampaa rytmikikkailua c-osaksi, mutta päädyin lopulta teemani mukaiseen ratkaisuun ja tein biisistä helposti soitettavan menopalan.
Yhdeksän kirjaa
Kukin Hesarin kriitikko on listannut "Kriitikot esittäytyvät"-sivuilla yhdeksän kirjaa, jotka ovat tehneet vaikutuksen tai olleet muuten kriitikolle merkittäviä. Koska itsekin aloitin kriitikon urani tuossa muutama postaus sitten, niin minäkin päätin listata yhdeksän minulle merkittävää kirjaa (ei missään erityisessä järjestyksessä):
J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta
Pako tästä maailmasta. Nuoruusvuosieni suosikki iskee edelleen. Edes romaanista tehdyn elokuvan hehkutus ei ole muuttanut tapaani kokea Tolkienin maailma (ja se eroaa huomattavasti elokuvasta). Sormusten herran yhteydessä täytyy myös mainita Hobitti, koska se on merkittävä osa kokonaisuutta, vaikka onkin tyylillisesti erilainen.
Timo Kaitaro: Runous, raivo, rakkaus
Miltei kaikki tietämisen arvoinen surrealismista selkeällä suomen kielellä. Aiheutti pari vuotta sitten henkilökohtaisen surrealismi-innostuksen, jolle ei näy loppua.
Ernest Hemingway: Ja aurinko nousee
Luin ensimmäisen kerran 15-vuotiaana mökillä halkojen pilkontahommien lomassa. Teki vaikutuksen suoruudellaan. Jokaisella lukukerralla olen romaanista jotain uutta löytänyt. Määritellään joskus traagiseksi rakkaustarinaksi, mutta siitä ei lopulta ole kyse.
Peter Hoeg: Rajatapaukset
En ennen Rajatapauksia tiennyt että niinkin voi kirjoittaa. Monitasoista ja todella aivoja haastavaa, mutta palkitsevaa. Hoegin (mistä pirusta sen tanskalaisen öön saa?) kohdalla voin jatkaa ylistyssanojen listaa loputtomiin. Hänen paras kirjansa on vaikea valita, sillä myös Kuvitelma 20. vuosisadasta ja Kertomuksia yöstä ovat loistavia.
Esko Valtaoja: Kotona maailmankaikkeudessa
Muutti suuresti maailmankuvaani ja loi uskoa parempaan huomiseen. Tietokirja joka on kirjoitettu kuin romaani.
Eino Leino: Suuri runokirja (kokoelma kaikista Leinon runoista)
Leinolta olisi väärin nostaa yhtä teosta ylitse muiden. Kaikkien aikojen taitavin suomen kielen käyttäjä. Mitallisiin runoihin ahdetut merkitykset ja tunnelman luonnit saavat välillä haukkomaan henkeä.
Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
Helpohko lukea, mutta mitä kaikkea tapahtuukaan? Ja miten Jeesus liittyy tarinaan? Uskomatonta kerroksellisuutta ja asiaa niin paljon, että kirja on ollut minulle aina todella hidaslukuinen. Eteenpäin ei uskalla kiirehtiä ennen kuin on kunnolla pureskellut luetun.
Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
Kuten joku viisas joskus totesi: "Ensimmäinen suomeksi kirjoitettu romaani on samalla se paras." Samalle tasolle on ehkä ylletty, mutta kukaan ei ole vielä pistänyt paremmaksi.
Stefano Benni: Elianto
Mielikuvituksen ja fantasian riemukavalkaadi. Hauskan ja oudon seassa on myös paljon koskettavaa ja yhteiskuntakritiikkiä. Bennistä täytyy mainita, että hän on ainoa suosikkikirjailijoistani, joka minulla on ollut kunnia tavata henkilökohtaisesti. Keplossani on jopa hänen omistuskirjoituksensa!
(Syvimmät pahoitteluni sovinismistani)
J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta
Pako tästä maailmasta. Nuoruusvuosieni suosikki iskee edelleen. Edes romaanista tehdyn elokuvan hehkutus ei ole muuttanut tapaani kokea Tolkienin maailma (ja se eroaa huomattavasti elokuvasta). Sormusten herran yhteydessä täytyy myös mainita Hobitti, koska se on merkittävä osa kokonaisuutta, vaikka onkin tyylillisesti erilainen.
Timo Kaitaro: Runous, raivo, rakkaus
Miltei kaikki tietämisen arvoinen surrealismista selkeällä suomen kielellä. Aiheutti pari vuotta sitten henkilökohtaisen surrealismi-innostuksen, jolle ei näy loppua.
Ernest Hemingway: Ja aurinko nousee
Luin ensimmäisen kerran 15-vuotiaana mökillä halkojen pilkontahommien lomassa. Teki vaikutuksen suoruudellaan. Jokaisella lukukerralla olen romaanista jotain uutta löytänyt. Määritellään joskus traagiseksi rakkaustarinaksi, mutta siitä ei lopulta ole kyse.
Peter Hoeg: Rajatapaukset
En ennen Rajatapauksia tiennyt että niinkin voi kirjoittaa. Monitasoista ja todella aivoja haastavaa, mutta palkitsevaa. Hoegin (mistä pirusta sen tanskalaisen öön saa?) kohdalla voin jatkaa ylistyssanojen listaa loputtomiin. Hänen paras kirjansa on vaikea valita, sillä myös Kuvitelma 20. vuosisadasta ja Kertomuksia yöstä ovat loistavia.
Esko Valtaoja: Kotona maailmankaikkeudessa
Muutti suuresti maailmankuvaani ja loi uskoa parempaan huomiseen. Tietokirja joka on kirjoitettu kuin romaani.
Eino Leino: Suuri runokirja (kokoelma kaikista Leinon runoista)
Leinolta olisi väärin nostaa yhtä teosta ylitse muiden. Kaikkien aikojen taitavin suomen kielen käyttäjä. Mitallisiin runoihin ahdetut merkitykset ja tunnelman luonnit saavat välillä haukkomaan henkeä.
Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
Helpohko lukea, mutta mitä kaikkea tapahtuukaan? Ja miten Jeesus liittyy tarinaan? Uskomatonta kerroksellisuutta ja asiaa niin paljon, että kirja on ollut minulle aina todella hidaslukuinen. Eteenpäin ei uskalla kiirehtiä ennen kuin on kunnolla pureskellut luetun.
Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
Kuten joku viisas joskus totesi: "Ensimmäinen suomeksi kirjoitettu romaani on samalla se paras." Samalle tasolle on ehkä ylletty, mutta kukaan ei ole vielä pistänyt paremmaksi.
Stefano Benni: Elianto
Mielikuvituksen ja fantasian riemukavalkaadi. Hauskan ja oudon seassa on myös paljon koskettavaa ja yhteiskuntakritiikkiä. Bennistä täytyy mainita, että hän on ainoa suosikkikirjailijoistani, joka minulla on ollut kunnia tavata henkilökohtaisesti. Keplossani on jopa hänen omistuskirjoituksensa!
(Syvimmät pahoitteluni sovinismistani)
perjantai 23. helmikuuta 2007
Uuden biisin sanoitus
No nyt sain jotain aikaan. Ei mitään elämää suurempaa, mutta onpahan Ollilla jotain laulettavaa seuraavissa treeneissä.
End of Innocence
By living through these years
what have I achieved?
I am still starving
and the air is still thin
Is there some other way?
Is there some other side?
I need to find some way
to manage to see the next day
Storm is gathering, sky is gray
My heart is heavy, my soul is restless
I want to go, I want to go
I want to be there as hell breaks loose
Lion for one day
The day I'll taste blood
I have no questions anymore
concerning which course to take
Sweet rain washes my wounds
as I ride towards my doom
This is the right thing to do
I'll never be humiliated again
Storm is gathering, sky is gray
My heart is heavy, my soul is restless
I want to go, I want to go
I want to be there as hell breaks loose
Ja englannin kieltä taitavat kielipoliisit tarkkana! Kommentoikaa kaikkea muutosta/hiomista kaipaavaa.
End of Innocence
By living through these years
what have I achieved?
I am still starving
and the air is still thin
Is there some other way?
Is there some other side?
I need to find some way
to manage to see the next day
Storm is gathering, sky is gray
My heart is heavy, my soul is restless
I want to go, I want to go
I want to be there as hell breaks loose
Lion for one day
The day I'll taste blood
I have no questions anymore
concerning which course to take
Sweet rain washes my wounds
as I ride towards my doom
This is the right thing to do
I'll never be humiliated again
Storm is gathering, sky is gray
My heart is heavy, my soul is restless
I want to go, I want to go
I want to be there as hell breaks loose
Ja englannin kieltä taitavat kielipoliisit tarkkana! Kommentoikaa kaikkea muutosta/hiomista kaipaavaa.
Uusi biisi
Sain vihdoinkin soitettua nauhalle uuden biisin aihion. Biisin loppuun on kyllä mietittynä myös c-osa ja sen yritän laittaa nauhalle huomenna. Tällä kertaa nauhoitin riffit sampleiksi ja kokosin sitten yhteen Renoisella. Sitten lopuksi yhdistin Adobe Auditionilla Renoisella waviksi renderoidut rummut, basson ja kitarat.
Yritin tehdä biisistä sellaisen, että bändi tykkäisi sitä soittaa ja tinkiä samalla vähän omista ambitioistani. Nyt löytyy toivottuja kitaraharmonioita ja meno on muutenkin aika tanakkaa. Ja kyllähän tuossa hieman harjoittelemistakin on.
Nimeä biisillä ei vielä ole, kun ei ole sanoitustakaan. Ei ole oikein tullut inspiraatiota kirjoittaa mitään englannin kielistä, joten ei ole sanoitustakaan syntynyt. Jos teillä rakkaat lukijat on hyviä aiheita tekstille tai mieleen tulee inspiroivia englannin kielisiä sanoja tai lauseita, niin kertokaa niitä toki minulle.
Yritin tehdä biisistä sellaisen, että bändi tykkäisi sitä soittaa ja tinkiä samalla vähän omista ambitioistani. Nyt löytyy toivottuja kitaraharmonioita ja meno on muutenkin aika tanakkaa. Ja kyllähän tuossa hieman harjoittelemistakin on.
Nimeä biisillä ei vielä ole, kun ei ole sanoitustakaan. Ei ole oikein tullut inspiraatiota kirjoittaa mitään englannin kielistä, joten ei ole sanoitustakaan syntynyt. Jos teillä rakkaat lukijat on hyviä aiheita tekstille tai mieleen tulee inspiroivia englannin kielisiä sanoja tai lauseita, niin kertokaa niitä toki minulle.
Perjantaiaamu
Netti oli puoltoista päivää alhaalla ja oon flunssaisena ollut koko ajan kotona. Tuskaa on siis ollut nettiriippuvaiselle. Tänään olisi bänditreenit mutta nyt on kyllä pakko jättää väliin, kun ei tämä olo helpota. En tiedä oisko pitäny jättää poikia infoamatta etten ole tulossa treeneihin, niin oisivat voineet kerrankin kokeilla mitä saavat aikaan ilman mua ;)
Tänään kyllä nauhoitan jotain kitaroita siihen uuteen biisiin, kun en ole mitään saanut koko viikkona aikaan. Biisistä puuttuu edelleen koukku ja rakennekin on hieman epäselvä, mutta ehkä se alkaa muotoutumaan jos jotain laittaa nauhalle.
Tänään kyllä nauhoitan jotain kitaroita siihen uuteen biisiin, kun en ole mitään saanut koko viikkona aikaan. Biisistä puuttuu edelleen koukku ja rakennekin on hieman epäselvä, mutta ehkä se alkaa muotoutumaan jos jotain laittaa nauhalle.
torstai 22. helmikuuta 2007
Lostloren treenit perjantaina 16.2.2007
Perjantain treenit jäivät hieman lyhyiksi, eli reilun tunnin mittaisiksi, kun Ollin piti käydä jossain edustamassa itseään vielä ennen UWSSocin keikkaa. Juuso oli Levillä laskettelemassa, joten kokoonpano oli tällä kertaa minä - kitara ja mikki, Ville - kitara ja Olli - mikki ja basso.
Treenit lähtivät perinteisesti käyntiin: City of Sun, True Believer, Moonlight Park, Stephen Is Writing Dreams, Wicked Dreams ja Beyond Expectations. Pienen tauon jälkeen vedettiin muutama kerta Beyond Expectationsia, sitten muut biisit ja lopuksi tietysti vauhdikas Tonttu, tällä kertaa nelisäkeistöisenä, joista viimeinen oli Villen sooloa.
Beyond Expectations tuntuu alkavan toimia kerta kerran jälkeen paremmin. Soitto alkaa tulla selkäytimestä ja etenkin alkupuolella Ollin laulu pääsee herkkyydessään oikeuksiinsa. Pidän kysyisen biisin tekstiä edelleenkin erittäin hyvänä ja se tuntuu kaikin puolin sopivan Ollin laulettavaksi, kun sitä ei tarvitse yrittää huutaa.
Sen sijaan Stephen Is Writing Dreams alkaa tympiä. Mielestäni se on liian tasapaksua junttausta. Keskustelin biisistä Villen kanssa treenien jälkeen. Villen mielestä siinä on kyllä hyviä riffejä, mutta osat eivät toimi keskenään. Ville ei myöskään pidä biisin loppupuolen akustisesta kohdasta. Itse taas pidän akustista kohtaa ainoana junttausta tasapainottavana elementtinä koko biisissä. Biisille lienee syytä tehdä jotain tai sitten se pitää vain raa'asti hylätä.
Ensi perjantaina pitäisi taas kaikkien päästä treeneihin ja nyt tarjolla saattaa olla myös jo pari viikkoa lupailemani uusi biisi.
Treenit lähtivät perinteisesti käyntiin: City of Sun, True Believer, Moonlight Park, Stephen Is Writing Dreams, Wicked Dreams ja Beyond Expectations. Pienen tauon jälkeen vedettiin muutama kerta Beyond Expectationsia, sitten muut biisit ja lopuksi tietysti vauhdikas Tonttu, tällä kertaa nelisäkeistöisenä, joista viimeinen oli Villen sooloa.
Beyond Expectations tuntuu alkavan toimia kerta kerran jälkeen paremmin. Soitto alkaa tulla selkäytimestä ja etenkin alkupuolella Ollin laulu pääsee herkkyydessään oikeuksiinsa. Pidän kysyisen biisin tekstiä edelleenkin erittäin hyvänä ja se tuntuu kaikin puolin sopivan Ollin laulettavaksi, kun sitä ei tarvitse yrittää huutaa.
Sen sijaan Stephen Is Writing Dreams alkaa tympiä. Mielestäni se on liian tasapaksua junttausta. Keskustelin biisistä Villen kanssa treenien jälkeen. Villen mielestä siinä on kyllä hyviä riffejä, mutta osat eivät toimi keskenään. Ville ei myöskään pidä biisin loppupuolen akustisesta kohdasta. Itse taas pidän akustista kohtaa ainoana junttausta tasapainottavana elementtinä koko biisissä. Biisille lienee syytä tehdä jotain tai sitten se pitää vain raa'asti hylätä.
Ensi perjantaina pitäisi taas kaikkien päästä treeneihin ja nyt tarjolla saattaa olla myös jo pari viikkoa lupailemani uusi biisi.
keskiviikko 21. helmikuuta 2007
Paska olo
En viitsinyt mennä häiritsemään muiden koulupäivää räkätaudillani. Flunssan ja kroonisen rahapulan vuoksi en myöskään jaksa mennä ostamaan tänään ilmestynyttä Peter Hoegin Hiljainen tyttöä. Kirjasta on arvostelu päivän Hesarissa. En lukenut sitä vielä, mutta ingressi kertoi, että arvostelijan mielestä tämä kirja ei yllä kirjailijan aiemman tuotannon tasolle. No, hankin sen kyllä joka tapauksessa.
Bänditreeneistä on pitänyt kirjoittaa treenipäiväkirjaa, kun nyt on taas foorumi missä sitä pitää. Samoin IS-Liigapörssin vaihtuvista tilanteista voisi tänne kirjoitella, jos tilanne ei jälleen kerran olisi luisumassa niin masentavaan suuntaan. Katsellaan mitä saan aikaan sairastelupäivänäni...
Bänditreeneistä on pitänyt kirjoittaa treenipäiväkirjaa, kun nyt on taas foorumi missä sitä pitää. Samoin IS-Liigapörssin vaihtuvista tilanteista voisi tänne kirjoitella, jos tilanne ei jälleen kerran olisi luisumassa niin masentavaan suuntaan. Katsellaan mitä saan aikaan sairastelupäivänäni...
sunnuntai 18. helmikuuta 2007
Tallinnasta Helsinkiin
Tuli tänään käytyä Tallinnassa. Kyris on vanhan kauppislaisten viiniseuran kanssa järjestämässä isoja pippaloita ja olin apumiehenä kantamassa yli kolmensadan euron viinoja Suomeen. No, paluumatkalla oli tylsää ja tuli aloiteltua tissuttelu. Hieman huppelissa siis olen ja menköön tämä ilta näin, mutta viikolla on taas aloitettava tipattomuus.
On pitänyt kirjoittaa perjantain treeneistä treenipäiväkirjaa, kun aiemmin sellaista pidin foorumillani. Foorumia ylläpitänyt firma katosi ja sitä myötä myös foorumini ja treenipäiväkirjat. Nyt en kuitenkaan jaksa sitä kirjoittaa.
Perjantaina olin illalla UWSSocin levynjulkkarikeikalla ja diggailin kovasti, vaikka eriäviäkin mielipiteitä kuulin. Jussi taas valitteli kiireitänsä ja keikkailun raskautta... ei siis mitään uutta auringon alla.
Tänään siis näin, huomenna kouluun.
On pitänyt kirjoittaa perjantain treeneistä treenipäiväkirjaa, kun aiemmin sellaista pidin foorumillani. Foorumia ylläpitänyt firma katosi ja sitä myötä myös foorumini ja treenipäiväkirjat. Nyt en kuitenkaan jaksa sitä kirjoittaa.
Perjantaina olin illalla UWSSocin levynjulkkarikeikalla ja diggailin kovasti, vaikka eriäviäkin mielipiteitä kuulin. Jussi taas valitteli kiireitänsä ja keikkailun raskautta... ei siis mitään uutta auringon alla.
Tänään siis näin, huomenna kouluun.
perjantai 16. helmikuuta 2007
Kirja- ja leffa-arvostelu
Luodataanpas sielunmaisemaan seuraavaksi parilla arvostelulla.
Kari Hotakainen: Sydänkohtauksia
Hotakaisen toiseksi uusin kirja on jälleen taattua tavaraa. Hotakainen on mielestäni yksi tämän hetken vakuuttavimmista suomalaisista kirjailijoista ja kuvaa tarkasti tavallisen suomalaisen ihmisen elämää.
Sydänkohtauksia sijoittu 70-luvulle ja kertoo perheestä, jossa mies, Raimo, on täysin hurahtanut väkivaltaelokuviin. Perheen arki mullistuu kun amerikkalainen filmiryhmä tulee Pohjois-Helsinkiin kuvaamaan Kummisetää. Asetelma on sinällään jo niin absurdi, että kielimuuriin ei kiinnitetä mitään huomiota, vaan kaikki kirjan hahmot puhuvat sujuvasti samaa kieltä keskenään.
Raimon vaimolla Ilonalla alkaa hiljalleen keittää yli, kun kaikki kotityöt ja lasten hoitaminen jäävät täysin hänen vastuulleen, työttömän Raimon juostessa leffaryhmän perässä ja kuvitellessaan pääsevänsä mukaan elokuvan tekoon. Vaikka aviopuolisot ovat läheisiä, he eivät loppujen lopuksi ymmärrä toisiaan ja toistensa tarpeita. Konflikti kasvaa hiljalleen ja purkautuu lopussa Hotakaiselle tyypilliseen tapaan hienosti. Loppu ei lässähdä eikä mene yli, se toimii juuri sellaisenaan.
Sydänkohtauksia on hyvä kirja, muttei yllä Hotakaisen parhaan, Juoksuhaudantien, tasolle.
Tarkovski: Stalker
Tarkovskin klassikkoelokuva Stalker oli hyvin vakuuttava, vaikken siitä juuri mitään ymmärtänytkään. Poliisit piirittävät Vyöhykettä, jolla sijaitsee huone jossa kaikki toiveet toteutuvat. Salaiset reittit Vyöhykkeelle tuntee Stalker, mies joka vie ihmisiä toiveiden huoneeseen.
Reitit on valittava tarkoin ja koko ajan tulee pelätä pahinta, vaikkei siihen mitään syytä olisikaan. Eivätkä pelot koskaan aineellistu. Vettä on paljon, se peittää alleen kaikenlaista, ehkä myös ne salatuimmat toiveet. Vesi virtaa ja virtaus on muutosta. Kuinka turvallista on mennä huoneeseen jossa salatuimmatkin toiveet toteutuvat?
Tämän enempää en pysty Stalkerista kertomaan. Vaikuttava elokuva, mutta en suosittele toiminnan ystäville.
Aloitin Hotakaisen jälkeen lukemaan Kjell Westön Missä kuljimme kerran. Teos on sukukertomus, eikä siten aiheeltaan minua suuresti kiinnosta, mutta miljöö, 1900-luvun alun Helsinki, sitäkin enemmän. Ensi viikolla pitäisi ilmestyä suomeksi Peter Hoegin uusin romaani Hiljainen tyttö. Sitä olen odottanut kuin kuuta nousevaa.
Kari Hotakainen: Sydänkohtauksia
Hotakaisen toiseksi uusin kirja on jälleen taattua tavaraa. Hotakainen on mielestäni yksi tämän hetken vakuuttavimmista suomalaisista kirjailijoista ja kuvaa tarkasti tavallisen suomalaisen ihmisen elämää.
Sydänkohtauksia sijoittu 70-luvulle ja kertoo perheestä, jossa mies, Raimo, on täysin hurahtanut väkivaltaelokuviin. Perheen arki mullistuu kun amerikkalainen filmiryhmä tulee Pohjois-Helsinkiin kuvaamaan Kummisetää. Asetelma on sinällään jo niin absurdi, että kielimuuriin ei kiinnitetä mitään huomiota, vaan kaikki kirjan hahmot puhuvat sujuvasti samaa kieltä keskenään.
Raimon vaimolla Ilonalla alkaa hiljalleen keittää yli, kun kaikki kotityöt ja lasten hoitaminen jäävät täysin hänen vastuulleen, työttömän Raimon juostessa leffaryhmän perässä ja kuvitellessaan pääsevänsä mukaan elokuvan tekoon. Vaikka aviopuolisot ovat läheisiä, he eivät loppujen lopuksi ymmärrä toisiaan ja toistensa tarpeita. Konflikti kasvaa hiljalleen ja purkautuu lopussa Hotakaiselle tyypilliseen tapaan hienosti. Loppu ei lässähdä eikä mene yli, se toimii juuri sellaisenaan.
Sydänkohtauksia on hyvä kirja, muttei yllä Hotakaisen parhaan, Juoksuhaudantien, tasolle.
Tarkovski: Stalker
Tarkovskin klassikkoelokuva Stalker oli hyvin vakuuttava, vaikken siitä juuri mitään ymmärtänytkään. Poliisit piirittävät Vyöhykettä, jolla sijaitsee huone jossa kaikki toiveet toteutuvat. Salaiset reittit Vyöhykkeelle tuntee Stalker, mies joka vie ihmisiä toiveiden huoneeseen.
Reitit on valittava tarkoin ja koko ajan tulee pelätä pahinta, vaikkei siihen mitään syytä olisikaan. Eivätkä pelot koskaan aineellistu. Vettä on paljon, se peittää alleen kaikenlaista, ehkä myös ne salatuimmat toiveet. Vesi virtaa ja virtaus on muutosta. Kuinka turvallista on mennä huoneeseen jossa salatuimmatkin toiveet toteutuvat?
Tämän enempää en pysty Stalkerista kertomaan. Vaikuttava elokuva, mutta en suosittele toiminnan ystäville.
Aloitin Hotakaisen jälkeen lukemaan Kjell Westön Missä kuljimme kerran. Teos on sukukertomus, eikä siten aiheeltaan minua suuresti kiinnosta, mutta miljöö, 1900-luvun alun Helsinki, sitäkin enemmän. Ensi viikolla pitäisi ilmestyä suomeksi Peter Hoegin uusin romaani Hiljainen tyttö. Sitä olen odottanut kuin kuuta nousevaa.
torstai 15. helmikuuta 2007
Perusasioita
Nyt kun on kahdella kirjoituksella lämmitelty niin voidaankin siirtyä asiaan. Rakkaat lukijat, minulla on niin paljon kerrottavaa teille. Mutta aloitetaan nyt tällaisilla asioilla:
Ensiksikin
kovasti on heti kyselty, että mitä tämän blogin nimi Les champs magnétiques (Magneettikentät) tarkoittaa. Kyseessä on surrealismin uranuurtajien André Bretonin ja Philippe Soupault'n vuonna 1920 julkaisema ensimmäinen surrealistinen teos. Teoksen nimi (ja itseasiassa koko teos) on syntynyt automaatiokirjoitusta hyväksi käyttäen, eli se on kummunnut mahdollisimman suoraan tekijöidensä alitajunnasta. Tätä ajatusta vaalien valitsin blogilleni ensimmäisen nimen joka mieleen tuli. Ja kun jo valmiiksi ajattelin surrealismia ja sen ympärillä ajatukseni muutenkin pyörivät, niin blogin nimen valinnan ei pitäisi aiheuttaa ihmetystä.
Toiseksi
tutustutaan hieman talouteemme (minä ja Kukka) täällä kuunnellun musiikin avulla. Seuraavan listauksen olen ottanu last.fm-sivultani, joten siinä on vain koneella kuunnellut ämppärit. CD:ltäkin soi meillä paljon musiikkia, mutta siihen en puutu tässä. Eli mitä bändejä ja artisteja olemme viimeisen vuoden aikana kuunnelleet eniten:
1. Kent
2. CMX
3. Mew
4. In Flames
5. Tori Amos
6. The Fife Corners Quintet
7. Norah Jones
8. José Gonzales
9. Johnny Cash
10. The Chant
Kent ja CMX taistelevat jatkuvasti kärkisijasta. Mewin kuuntelu on hieman vähentynyt, kesällä se oli valtaisaa.
No, mitäs biisejä täällä sitten on kuunneltu:
1. Kent: Dom som försvann
2. In Flames: Come Clarity
3. CMX: Taivaanääreläiset
4. Kent: Den döda vinkeln
5. Kent: Mannen i den vita hatten (16 år senare)
Huh, onpas Kent-painotteista. No, hienoja biisejä ovat nuo kaikki. Voisikohan tästä päätellä että diggailemme Kentiltä harvemmista biiseistä kuin muilta bändeiltä. Uusin Kent-löytömme on muuten B-sidor levyltä löytyvä Utan dina andetag. Se tullee nousemaan tälle listalle.
Katsotaampas vielä jotain muuta mitä kuuntelemme ihan sattuman varaisesti. Vaikka 50. eniten kuunneltu artisti/bändi ja sadanneksi eniten kuunneltu kappale.
50. Peter, Björn and John
100. Moonspell: Let the Children Cum to Me...
Lopuksi
ex-ex-tyttöystävän veljen tapaaminen oli muuten ihan mukavaa, tutuista juteltiin. Hieman ehkä oli varauksellista näin pitkästä aikaa. Toki sovittiin että pidetään yhteyttä, mutta ainahan niin sanotaan... Sähly ei mennyt yhtä hyvin. Pallo poltteli lavassa ja kunto ei edelleenkään riitä mihinkään.
Ensiksikin
kovasti on heti kyselty, että mitä tämän blogin nimi Les champs magnétiques (Magneettikentät) tarkoittaa. Kyseessä on surrealismin uranuurtajien André Bretonin ja Philippe Soupault'n vuonna 1920 julkaisema ensimmäinen surrealistinen teos. Teoksen nimi (ja itseasiassa koko teos) on syntynyt automaatiokirjoitusta hyväksi käyttäen, eli se on kummunnut mahdollisimman suoraan tekijöidensä alitajunnasta. Tätä ajatusta vaalien valitsin blogilleni ensimmäisen nimen joka mieleen tuli. Ja kun jo valmiiksi ajattelin surrealismia ja sen ympärillä ajatukseni muutenkin pyörivät, niin blogin nimen valinnan ei pitäisi aiheuttaa ihmetystä.
Toiseksi
tutustutaan hieman talouteemme (minä ja Kukka) täällä kuunnellun musiikin avulla. Seuraavan listauksen olen ottanu last.fm-sivultani, joten siinä on vain koneella kuunnellut ämppärit. CD:ltäkin soi meillä paljon musiikkia, mutta siihen en puutu tässä. Eli mitä bändejä ja artisteja olemme viimeisen vuoden aikana kuunnelleet eniten:
1. Kent
2. CMX
3. Mew
4. In Flames
5. Tori Amos
6. The Fife Corners Quintet
7. Norah Jones
8. José Gonzales
9. Johnny Cash
10. The Chant
Kent ja CMX taistelevat jatkuvasti kärkisijasta. Mewin kuuntelu on hieman vähentynyt, kesällä se oli valtaisaa.
No, mitäs biisejä täällä sitten on kuunneltu:
1. Kent: Dom som försvann
2. In Flames: Come Clarity
3. CMX: Taivaanääreläiset
4. Kent: Den döda vinkeln
5. Kent: Mannen i den vita hatten (16 år senare)
Huh, onpas Kent-painotteista. No, hienoja biisejä ovat nuo kaikki. Voisikohan tästä päätellä että diggailemme Kentiltä harvemmista biiseistä kuin muilta bändeiltä. Uusin Kent-löytömme on muuten B-sidor levyltä löytyvä Utan dina andetag. Se tullee nousemaan tälle listalle.
Katsotaampas vielä jotain muuta mitä kuuntelemme ihan sattuman varaisesti. Vaikka 50. eniten kuunneltu artisti/bändi ja sadanneksi eniten kuunneltu kappale.
50. Peter, Björn and John
100. Moonspell: Let the Children Cum to Me...
Lopuksi
ex-ex-tyttöystävän veljen tapaaminen oli muuten ihan mukavaa, tutuista juteltiin. Hieman ehkä oli varauksellista näin pitkästä aikaa. Toki sovittiin että pidetään yhteyttä, mutta ainahan niin sanotaan... Sähly ei mennyt yhtä hyvin. Pallo poltteli lavassa ja kunto ei edelleenkään riitä mihinkään.
Haapavesi on täysin motissa
Haapavesi on kaukana. Vähän samalla tavalla kuin valonnopeus on aina sama havainnoitsijasta ja sen omasta nopeudesta huolimatta, myös Haapavesi on aina kaukana tarkastelupaikasta huolimatta.
Kyseisessä jumalien hylkäämässä paikassa olisi mainion opinahjomme Humakin sählyturnaus. Koska Haapaveden opisto ei järjestä pe-la-yöksi majoitusta ja pelit alkavat lauantaiaamuna klo. 9.00, tuntuu kyseiseen tapahtuman osallistuminen mahdottomalta. Vai miltä kuulosta yön läpi bussissa ryyppääminen ja sitten perille päästyä kentälle hyppääminen. Sydänlihaksen tulehdus vai psykoosi? Vai molemmat?
Kyseisessä jumalien hylkäämässä paikassa olisi mainion opinahjomme Humakin sählyturnaus. Koska Haapaveden opisto ei järjestä pe-la-yöksi majoitusta ja pelit alkavat lauantaiaamuna klo. 9.00, tuntuu kyseiseen tapahtuman osallistuminen mahdottomalta. Vai miltä kuulosta yön läpi bussissa ryyppääminen ja sitten perille päästyä kentälle hyppääminen. Sydänlihaksen tulehdus vai psykoosi? Vai molemmat?
Duact maitokauppoihin
Taidan olla allerginen jollekin uudelle. Sellaisella pärskimisellä alkoi tämäkin päivä.
Tämä on oikein aktiiviviikko: koulua, sulkista, sabaa, bänditreenit, UWSSocin keikka - ja tämä kaikki ilman alkoholia. Lääkäri kertoi noin kuukausi sitten että mun maksan gamma gt-arvo on 193, kun sen pitäisi olla normaalisti alle 30. Ja gamma gt on siis se viina-arvo. Välillä lipsuu, mutta aika hyvin on tipattomuus pitänyt.
Kohta pitäisi mennä kaupunkiin kahville ex-ex-tyttöystävän veljen kanssa. En tiedä suostuiko kahville kohteliaisuudesta vai haluaako muutenkin olla yhteyksissä. No, se selvinnee tunnelmasta tänään.
Tämä on oikein aktiiviviikko: koulua, sulkista, sabaa, bänditreenit, UWSSocin keikka - ja tämä kaikki ilman alkoholia. Lääkäri kertoi noin kuukausi sitten että mun maksan gamma gt-arvo on 193, kun sen pitäisi olla normaalisti alle 30. Ja gamma gt on siis se viina-arvo. Välillä lipsuu, mutta aika hyvin on tipattomuus pitänyt.
Kohta pitäisi mennä kaupunkiin kahville ex-ex-tyttöystävän veljen kanssa. En tiedä suostuiko kahville kohteliaisuudesta vai haluaako muutenkin olla yhteyksissä. No, se selvinnee tunnelmasta tänään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)