Lostloren historiaa

Löysin kasetin, jossa on meidän ysiluokan keväällä (1996) kasettimankalla musanluokassa nauhoittamiamme biisejä. On aikamoista tavaraa. Kasetin sisältö oli siis pakko laittaa mp3:iksi ja nettiin.

Suurimman huvin sai irti loistavasta Metallica-coverista For Whom the Bell Tollsista. Aika uskomatonta miten sen voi soittaa niin väärin, varsinkin kun diggailimme Metallicaa silloin niin paljon, että luulisi meidän huomanneen pienimmätkin virheet. No, meno oli tärkeintä. Muut biisit olivat omaa tuotantoamme. Niistä voisi mainita Unconquered Armyn, joka yritti olla deathmetallia (huomatkaa nimi ;)) ja Fields of Deathin joka on ihan punkkia - vaikka ei varmasti pitänyt olla.

Bändin nimi oli tuolloin mielestäni Ignis Fatuus, mutta bändin muut jäsenet eivät sitä muistaakseni hyväksyneet, joten bändi oli nimetön. Mutta kyseessä on kuitenkin selvästi Lostlore. Rummuissa oli Juuso kuten nykyäänkin ja kitarassa Aki, joka soitti kanssani eri Lostlore-kokoonpanoissa toisena alkuperäisjäsenenä vielä pari vuotta sitten, ennen kuin päätti siirtyä elämässään eteenpäin. Juusohan piti soittohommista pitkän tauon, mutta on myös alkuperäisjäseniä, kuten olivat myös Inssi ja Jussi, jotka tosin tuon "demon" aikoihin olivat jo bändistä poistettu (Jussi tosin teki myöhemmin hetkeksi comebackin).

Kaikki kyseisen "demon" biisit.

Poppiprojekti etenee hitaasti

Projektini suosio on jopa yllättänyt minut. Ollin kanssa aloittamaani projektiin on tulossa mukaan ainakin myös Kirsi ja Joni sekä ehkä Kukka. Tällä hetkellä tilanne on edelleen se, että biisejä on tulossa kolme: Yksi konehenkinen fiilistely, joka on jo suhteellisen hyvällä mallilla, Ollin akustiseen kitarointiin perustuva perinteisempi popkappale ja jonkinlainen cover Miljoonasateen Marraskuusta Jonin kanssa.

Kahteen itse sävellettyyn biisiin olen nyt yrittänyt kehitellä sanoituksia Baudelairen proosarunoista, koska en saanut omaa sanoitussuontani pulppuamaan minua tyydyttävällä tavalla. Homma on kuitenkin aika hankalaa, ja luulenkin että toisen biisin sanoitus löytyy jonkun muun runoilijan tuotannosta.

Projektin nimi tulee kuitenkin Baudelairen tuotannosta: Spleen. Se kuvastaa mielestäni hyvin biisien tunnelmaa. Tunnelma noussee tästä huhtikuun ahdistuksesta, ja siksi toisen oman kappaleen sanoitus voisi olla tarkoituksen mukaista etsiä T.S. Eliotin teksteistä.

Lostloren treenit perjantaina 13.4.2007

Epäonnen päivästä huolimatta treenit olivat erittäin hyvät, koska kaikki olivat pitkästä aikaa paikalla. Kokoonpano siis täysi: minä - kitara ja mikki, Juuso - rummut, Olli - mikki ja basso ja Ville - kitara.

Ensimmäinen puolisko treeneistä käytettiin setin läpi vetämiseen uusinta biisiä lukuun ottamatta. City of Sun aloitti perinteisesti setin ja jatkoimme sitä Stephen Is Writing Dreamsilla, joka kuulosti nyt minunkin korviini hyvältä. True Believer oli ehkä hieman normaalia ponnettomampi, mutta kertosäkeen lauluharmoniat saivat Juusolta erityiskehuja. Moonlight Park rullasi totutun hyvin, lukuun ottamatta Villen kanavan valitsinpedaaliongelmia ensimmäisessä kertsissä. Wicked Dreams ja Beyond Expectations menivät myös hyvän meiningin vallassa.

Tupakkitauon jälkeen setti oli suurin piirtein sama, mutta sen lisäksi soitettiin myös pari kertaa End of Innocence. Kyseinen biisi alkaa nyt muotoutua lopulliseen muotoonsa, kun loppuun lisättiin vielä yksi kertsi, ja alamme jopa osata soittaa sen. Parantamisen varaa on kuitenkin edelleen runsaasti.

Välillä jammailimme Sweet Home Alabamaa ja Knockin' on Heaven's Dooria, jonka alkuperäisesittäjästä esitin triviakysymyksen ja bändimme jäsenet jäätyivät täysin. Olen hivenen järkyttynyt, koska vastausta ei ole kuulunut vieläkään.

Lopuksi tietysti Tonttu ja hyvillä mielin seuraavia treenejä odottelemaan.

Lostloren treenit perjantaina 6.4.2007

Pitkäperjantain treeneissä ei ollut täyttä kokoonpanoa, kuten ei muissakaan viime aikojen treeneissä. Olli oli jossain Oulussa tai Rukalla tai muualla kaukana. Kokoonpano siis minä - kitara ja mikki, Juuso - rummut ja Ville - kitara. Koska vakiosolistimme loisti poissaolollaan, joutui allekirjoittanut lauleskelemaan minkä kykeni.

Useimpia Lostloren biisejähän voi vetää ihan hyvin ilman bassoa ja laulua, mutta hyvin ontoilta ne sillä tavoin kuulostavat. Siksi yritinkin laulaa kaikki kohdat jotka pystyin ja muistin. Minulla ei ollut biisien sanoituksia mukana, joten olin täysin muistini varassa. Kaiken muun lisäksi minulle sattui erityisen huono laulupäivä ("Mua laulattaa aina näin maanantaisin" (, ei perjantaisin)) ja suoritukseni kuulosti kauhealta.

Sitten biisilistaan: Aloitettiin City of Sunilla (ei laulua), True Believerillä (laulu kertsissä) ja Moonlight Parkilla (laulu koko biisissä). Moonlight Parkia on oikeastaan aika kiva soittaa ja laulaa yhtä aikaa, koska se on suht vaativaa, mutta kuitenkin mahdollisuuksien rajoissa. Sitten harjoiteltiin pari kertaa End of Innocencea (ei laulua). Soittoa jatkettiin Beyond Expectationsilla (lauluna epämääräisiä säkeen pätkiä), Stephen Is Writing Dreamsillä (laulu koko biisissä) ja Wicked Dreamsillä (alussa epämääräistä laulua, toinen säkeistö jo melkein ok).

Tauon jälkeen samat biisit uusiksi ja lopuksi Tonttu (laulua pari säkeistöä). Nyt myös End of Innocencessa oli jotain laulun tapaista, koska löysin papereistani sen sanat. Kyseinen biisi oli kyllä taas hyvin sekavaa kohellusta. Ei löytynyt oikein yhteistä rytmiä ja kaikki tekivät virheitä minkä kerkesivät. Biisin ei pitäisi kuitenkaan olla mahdottoman vaikea, joten en tiedä mistä sen ongelmat johtuvat. Varmaan näiden vajaalla kokoonpanolla vedettyjen treenien vuoksi biisiin ei ole saatu yhteissoittotatsia.

Näin siis pitkäperjantaina. Kaikesta valituksestani huolimatta treenit olivat leppoisat ja kyllä se soittokin välillä kulki. Ensi perjantaina sitten oletettavasti lisää.

Kansallismaisema

Oltiin viikonloppua viettämässä Kukan isällä Joensuussa. Kaupunki ei ole kovin viehättävä, mutta lauantaina kävimme Kolilla. Se oli paluuni tuohon Suomen kuuluisimman kansallismaiseman katselupaikkaan ensimmäistä kertaa noin kahdenkymmenenviiden vuoden tauon jälkeen. Maisema oli edelleen hieno, vaikken edelliskerrasta mitään muistakaan. No, aika monesta maalauksesta se on tuttu.

Matka oli muutenkin hieno esimerkiksi ruoan ja juoman suhteen. Ensinnäkään Joensuussa ei tullut ryypiskeltyä, koska yritän leikkiä hienoa vävykokelasta. Toiseksi, koska kävimme lauantaina Rossossa syömässä ja uskaltauduin kokeilemaan Ilmari-ruispizzaa (täytteenä kylmäsavulohta, sipulia ja tilliä) ja se oli käsittämättömän hyvää. Tänään sunnuntaina vielä Jarmo (Kukan isä) veti ässän hihasta ja repäisi pakastimesta kuhafileitä. Minä tietysti loihdin muiden läsnäolijoiden kanssa niistä juhlalounaan.

Paluumatkan lopulla tissuttelimme Kukan kanssa junan ravintolavaunussa pari kaljaa, ja täytyy kyllä jälleen todeta, että mikään ei ole niin hienoa kuin junassa ryyppääminen.