Sain eilen illalla Paul Austerin Oraakkeliyön päätökseen, ja siten mielessäni on tällä hetkellä lähinnä kirjan lopetus. Se on hämmentävä, koska siinä ikään kuin punotaan kaikki langat, kirjan tapahtumat, yhteen, mutta kuitenkin kokonaisuus jää hajalleen. Ratkaisu on poikkeuksellisen onnistunut. Yhtä aikaa selviää mitä kirjan päähenkilöille tapahtui, toisaalta kirjan muiden tasojen merkitys jää avoimeksi. Myös päähenkilöiden kohtaloiden epävarmuuden minäkertoja myöntää: hän ei tiedä kertooko asiat niin kuin ne oikeasti tapahtuivat.
Ja ne tasot. Niitähän teoksessa riittää. Päätarina sijoittuu 80-luvun alkuun ja sitä minäkertoja kertoo nykypäivästä käsin. Välillä luonnollisesti muistellaan varhaisempia tapahtumia, mutta merkityksellisempiä tasoja ovat muut tarinat. Päähenkilö-minäkertoja on kirjailija, joka tarinan aikana kirjoittaa kirjaa, jossa esiintyy toinen kuvitteellinen kirja. Kirja jota hän kirjoittaa on hänen oma versionsa Maltan haukan lähtökohdista. Päähenkilö kirjoittaa myös elokuvakäsikirjoituksen todellisen kirjan pohjalta. Myös päähenkilön ystävä on kirjailija ja hänen yhtä nuoruuden teostaan käydään kirjassa läpi.
Lopussa kaikkiin näihin eri tasoihin viitataan, mutta ne vedetään kasaan niin yksioikoisesti, että on täysin selvää, että siinä ei ole koko totuus.
Jotain tällaista siis; kirja jättää paljon mietittävää ja on varmaan Parnasson Putte Wilhelmssonin mielestä feng shui -intoilijoiden tekoälyllisyyttä. Minuun Oraakkeliyö teki suuren vaikutuksen, joskin se samalla hämmensi minua, joka varmasti myös tästä arvostelukyhäelmästäni käy ilmi. Suosittelen.
maanantai 10. joulukuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti