Kirja-arvostelu: Kjell Westö: Missä kuljimme kerran

Luin tosiaan tuossa jokin aika sitten Kjell Westön Finlandia-palkitun romaanin Missä kuljimme kerran. Niin paljon kuin haluaisinkin kyseisen teoksen haukkua, niin en sitä voi tehdä. Teos on yksinkertaisesti aivan pirun hyvä.

Teos keskittyy pääasiassa 1910- ja 1920-luvun Helsinkiin. Pääosin tapahtumat kerrotaan yläluokkaisista suomenruotsalaisista koostuvan ystäväpiirin kautta. Päähenkilöt kasvavat tarinan aikana nuorista aikuisista keski-ikäisiksi, mutta pääpaino on heidän hurjissa nuoruusvuosissaan. Näiden yläluokkaisten hahmojen tarinoiden ohella kuljetetaan köyhän työläisnuorukaisen tarinaa, ikään kuin peilaamaan Helsingin kasvun toista puolta.

Kirjan käsittelemän aikakauden merkittävin tapahtuma Suomessa oli eittämättä sisällissota vuonna 1918. Teoksen hahmojen suhtautuminen sotaan ja sen jälkeiseen aikaan nouseekin erääksi kirjan tärkeimmistä teemoista. Suurin osa hahmoista osallistui sotaan valkoisten puolella, mutta sotaa käsitellään myös punaisten ja siihen suoranaisesti osallistumattomien näkökulmasta. Täysin erossa sodasta ei voinut pysytellä tietenkään kukaan.

Vaikka sota on aktiivisesti läsnä vain teoksen alkupuolella, sen vaikutus on aistittavissa teoksen loppuun asti. Sota jättää kaikkiin jälkensä ja eri ihmiset käsittelevät sen aiheuttamia traumoja eri tavoin.

Missä kuljimme kerran voidaan luokitella historialliseksi romaaniksi, mutta sen ajatteleminen vain ja ainoastaan kyseisen lajityypin edustajana ei tee sille oikeutta. En voi kiistää ettenkö kadehtisi Westötä hänen kirjailijantaidoistaan. Usein sanotaan, että hyvä kirjailija saa henkilöhahmot elämään ja lukijan tapahtumiin sisään. Tämä taito on hioutunut Westöllä huippuunsa. Westön käyttämä kieli on myös usein hyvin runollista ja se luonnollisesti lisää lukunautintoa (Charles Baudelairen sanoin: "Ole aina runoilija, prosaistinakin").

Jos väkisin yrittäisin, keksisin teoksesta varmasti jotain moitittavaa, mutta se olisi turhaa saivartelua. Missä kuljimme kerran on erittäin hyvä romaani.