lauantai 3. maaliskuuta 2007

Lostloren treenit perjantaina 2.3.2007

Eilisissä treeneissä oli pitkästä aikaa täysi kokoonpano: minä - kitara ja mikki, Juuso - rummut, Olli - mikki ja basso sekä Ville - kitara. Treenit olivat harvinaisen treenihenkiset meidän treeneiksemme, johtuen uuden biisin harjoittelusta.

Saavuttuamme Villen kanssa paikalle akateemisen vartin verran myöhässä, korkkasimme nesteytysvarainnot ja lämmittelimme totuttuun tyyliin soittamalla City of Sunin*. Sitten vedimme vielä True Believerin* (jonka jouduin soittamaan hyvin leveässä haara-asennossa pystyäkseni laulamaan kertsissä, koska huomasin mikin olevan aivan liian matalalla liian myöhään) ennen siirtymistämme uuden biisin, End of Innocencen*, harjoitteluun. Siitä sitten veivattiinkin alun tykitysriffiä ja ensimmäistä säkeistöä useita kertoja taukoon saakka. Juuso oli kuunnellut demoversion rummut tarkkaan uutuuttaan hohtavalla iPodillaan, ja niiden soitto olikin hyvin hallussa, väliosan triolifilliä lukuunottamatta. Villellä taasen oli hieman ongelmia hahmottaa tykitysriffin alun tahditusta, mutta toistolla sekin saatiin taittumaan ongelmitta. Itselläni oli terssiharmonian kanssa hieman hakemista, sen soittaminen meinasi välillä unohtua, ja Olli tuskaili laulumelodian kanssa.

Säkeistön laulumelodia muotoutui yllättävästi hyvin saman kaltaiseksi, kuin se mitä olin lauleskellut biisin päälle kokeillessani tekstin toimivuutta laulettuna. Kertsin laulumelodia sen sijaan erosi huomattavasti omasta kokeilustani, ollen esimerkiksi puolet hitaampi. Ollin tyyli kyllä kieltämättä toimii paremmin. Olli yritti ensin laulaa kovin korkealta, mikä ei kuulostanut erityisen hyvältä. Sen verran kun kuulin Ollin hieman varovaisista testeistä, matalammalta laulettuna laulumelodia ei kuulostanut yhtään hassummalta.

Tauon jälkeen soitettiin Moonlight Park* ja muutama kerta End of Innocencea. Nyt biisi alkoi toimia paremmin ja Ville intoutui soittamaan terssiharmonian omaa osuuttaan vähän joka kohtaan biisiä. Lopun terssiharmonia jäi vielä harjoittelematta, mutta sen ei pitäisi tuottaa minkäänlaisia ongelmia. Lopuksi soittelimme vielä Beyond Expectationsin ja Wicked Dreamsin* sekä tietysti Tontun*, jälleen nelisäkeistöisenä. Tällä kertaa minut pakotettiin soittamaan siihen soolo, ja se ei kuulostanut kovin hyvältä. Stephen Is Writing Dreams* jäi siis ainakin nyt soittamatta (Church on Giant's Shouderin ohella, mutta sitä nyt ei olla soitettu pitkään aikaan); saa nähdä kuinka sille käy.

Treenit olivat jälleen oikein hyvät ja viihtyisät. Tällä kertaa palaveerasin treenien jälkeen Juuson kanssa Lepuskin Basessa ja Juusokin tuntui pitäneen treeneistä ja uudesta biisistä. Basessa Juusolle myös selvisi, että Stephen Is Writing Dreamsia ollaan pudottamassa pois treenibiisien joukosta, jota hän järkyttyneenä kritisoi. Kyseinen biisi on kuulemma rumpalille mukava soitettava. Ensi viikon vakiovuoro on saattaa jäädä käyttämättä Ollin menojen vuoksi, mutta eiköhän treenit saada kuitenkin pidettyä vaikka lauantaina.


* Biisien linkit voivat johtaa mitä oudoimpiin versioihin (demoja, pelkkiä riffejä, erittäin vanhoja nauhoituksia täysin eri kokoonpanolla), eikä niistä siten saa välttämättä oikeaa kuvaa biisistä.

Ei kommentteja: